perjantai 28. syyskuuta 2012

Sateinen syyskuu


Alkaa syyskuu olla lopuillaan, eikä mitään mullistavaa ole tapahtunut; työttömänä edelleen, tällä hetkellä 28:n työpaikkaan sekä työttömille nuorille sunnattuun työpajaan hakenut, mutta mikään ei ole napannut. Kaksi työhaastattelua sekä yksi “varma” työpaikka, joka meni varsin ikävällä tavalla nenän edestä. Pieni tulonlähde on viheltäminen, tässä kuussa viisi peliä oli varsin varovainen määrä, mutta ihan hyvin on mennyt. Mielenkiintoisesti muuten E- ja D-junioreita viheltävänä minut pistettiin Kirkkonummelle Nuorten Suomi-sarjan karsintaotteluun, jossa kyyti meinasi olla todella kylmää; erä erältä peli kuitenkin parani, ja voi todella opettavaiseksi kokemukseksi tuota kutsua.
Lopputuloksena olen siis kuitenkin edelleen ilman mitään arkipäivät vakituisesti täyttävää ohjelmaa; tylsää ei ole kuitenkaan ollut, sillä aina riittää tekemistä. Vaikka Jemimakin on ollut huonommin saatavilla ahkeroituaan lähestyneiden yo-kokeiden vuoksi, päivät täyttyvät nopeasti kaikenlaisesta aktiviteetista, ja koko ajan tuntuu tulevan uutta puuhasteltavaa.

Pitkästä aikaa tuli käännyttyä sarjakuvien puoleen, kun päätin lukaista Robert Kirkmanin The Walking Dead- sarjakuvan tähänastisessa kokonaisuudessaan (lehti ilmestyy edelleen säännöllisesti), eli 102 lehteä ja noin kolme tuhatta sivua. Pari viikkoa aamut ja illat tuli vietettyä tämän laatutekeleen parissa, ja kyllähän se täysin lukemisen arvoinen oli. Hyvin karun ja “realistisen” maailman Kirkman eteemme tuo, ja jatkuvan zombinpilkkomisen ohella sarjakuvan huomio keskittyy selviytyneiden ihmisten välisiin suhteisiin ja ennen kaikkea siihen, miten ääriolosuhteet muokkaavat ihmistä. Varsin mielenkiintoista. Hyvä piirrostyyli (mustavalkoisuus toimii hienosti), anteeksiantamaton ja jatkuvasti yllättävä maailma sekä runsaasti moniulotteisia hahmoja. Kelpo tavaraa. Hahmoista tosin todettava sen verran, etten pidä juurikaan päähenkilö Rickistä.
Tästä olikin luonteva jatkaa HBO:n samannimiseen tv-sarjaan, joka noudattaa sarjakuvaa vain joissain määrin, kopioiden lähinnä hahmot ja alkuasetelman. Ensimmäisen kauden olinkin nähnyt sen aikoinaan tultua, mutta nyt on hyvä hetki katsella se muistin virkistykseksi uudestaan, ennen kuin käynnistää toisen, yli tuplasti pidemmän tuotantokauden. Sarja ei kyllä kuvanlaadullisesti ole aivan huippua, eivätkä kaikki näyttelijät vakuuta välttämättä, mutta täysin katsottava. Sarjakuvan tavoin lievästi addiktoiva, jaksojen ja lehtien lopetukset ovat tehty ovelan koukuttaviksi.

Jees.

Pari elokuvaa lisää on taas nähty. Abraham Lincoln: Vampire Hunter oli kaikessa överiydessään huikea pätkä, jossa tuli moneen kertaan naurettua lujaa. Siinä on elokuva, joka määrittelee hyvin sanan viihde. 1800-luvun vaatetus on jotenkin tosi kiehtovaa, tahdon henkselit, silinterihatun ja kävelykepin ! Toinen mieleenpainuva tapaus oli Seth MacFarlanen Ted, joka kertoo kolmekymppisestä miehestä ja tämän puhuvasta nallekarhusta. Parhaita komedioita vähään aikaan, tuli kunnolla naurettua koko leffan läpi. Ajoittainen draamailu nyt ei ehkä onnistunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jos mitään huumorin päälle ymmärtää, niin must-see- tapaus.
Kumpikin näistä tuli katsottua oikein elokuvateatterissa, mikä, kuten jälleen voin todeta, parantaa elämyksen laatua. Jotenkin elokuva on kokonaisvaltaisempi kokemus massiiviselta ruudulta ylilujilla äänillä. Vielä kun saisi muut ihmiset pois salista niin johan olisi...
Ainiin, ja näin Hobitin trailerin ensimmäistä kertaa. En muista mistä olisin ollut viimeksi yhtä innoissani. 12.12.2012, sitä odotellessa. Peter Jackson, älä petä meitä.

Musiikkipuolelta oli, huonossakin taloudellisessa tilanteessa, aivan pakko ostaa Palefacen Maan Tapa. Edellinen, vuonna 2010 ilmestynyt Helsinki Shangri-La pyörii vieläkin aktiivikuuntelussa, ja on kaikin puolin loistava levy. Eikä tämä uusi näyttäisi jäävän yhtään huonommaksi; jos levy alkaa yhtä tarttuvalla kappaleella kuin tämä, niin miten se voisi epäonnistua? Nyt useamman päivän jatkuvalla toistolla tätä kuunnelleena voin todeta kyseessä olevan, Gojiran uusimman ohella, mahdollisesti vuoden paras levy (joskin annetaan Wintersunin Time I:lle vielä mahdollisuus). Palefacessa yhdistyy hyvä flow, fiksut ja ajankohtaiset sanoitukset sekä yleisesti hyvä meininki. Olkaa miehestä mitä mieltä tahansa, itse diggailen lujasti.
HKI Crates- projektiin kuuluva Solosen ja Kosolan Spessujopo on muuten hyvin tarttuva biisi. Siinä on sitä hyvän fiiliksen musiikkia. Ja musiikkivideot missä pyöritään stadissa ovat aina plussa, pyöräillen isompi plussa.

Figujen maalaaminen on vuoden tauon jälkeen ajankohtainen asia, ja juuri viimeistelen neljättä yksilöä. Tekniikkani on hidas mutta varma, lopputulokseen olen enimmäkseen varsin tyytyväinen. Varsinkin pitkän tauon jälkeen. Pari vanhaa Moria Goblingia, edellisedikan Skink ja perus orc hiukan modattuna ovat päässeet pensselin alle, seuraavana kohteena Cold One Knightit joiden ratsut olenkin jo sivussa bout viimeistellyt. Olin jo melkein unohtanut, kuinka rentouttavaa, mukavaa ja varsinkin palkitsevaa puuhaa tuo yksityiskohtainen näpertely on. Samalla on tullut pelailtua, lähes vuoden Necromunda- putken jälkeen siirryimme Danielin kanssa LotRiin, joskin vain sääntöjärjstelmän muodossa; pelimaailmana toimii oma fantsumaailmani, ja peli on tarinankerrontaan painottuvaa kampanjapohjaista nopanviskontaa. Äärimmäisen viihdyttävää ja mielekästä puuhaa, hyvin mukaansatempaavaa. Pelatessa aika kuluu kuin siivillä, kymmenen tuntia hujahtaa vain kun uppoutuu hyvän tarinan ja noppien ääreen. Ei ole vanhan kunnon fantasian voittanutta. Kohta kymmenen vuotta vanhat White Dwarfitkin pääsivät uudellenlukuun geimailun inspiroimana.

Ettei meno mene aivan pelkäksi viihteeksi, aloitin Udacity- nettiyliopiston Introduction to Computer Science- kurssin. Ei voi muuta kuin kehua, hyvin selkeästi, kattavasti ja monipuolisesti lyhyiden videoiden ja jatkuvien kysymysten kautta toimivaa opetusta, ilmaiseksi. Opettajatkin ovat päteviä alan ammattilaisia. Aihe on itseäni suuresti kiinnostava, olen aina halunnut osata koodaamista, ja tuon kautta pääsee hyvin sisälle Python-koodaukseen. Liian helppoa se ei ainakaan itselle ole, ja vaatii ajoittain suurta keskittymistä sekä kertaamista, varsinkin näin annettuani matemaattisten taitojeni ruostua sen puolitoista vuotta, mutta tarkoituksena on läpäistä kahdeksanvaiheinen kurssi niin että päähän oikeasti jää jotakin. Udacityllä on myös paljon lisää mielenkiintoisia kursseja, joten tarkoitus olisi saada saan tämän parista ajanvietettä syksyn ja talven pimeyteen. Samaa ehdotan muillekin yhtään mitenkään matemaattisesti kykeneville, mars oppimaan !

Syyskuu on ollut yleisesti hyvin, noh, syksyinen. Jatkuvaa sadetta, ja sehän minulle sopii. Eikä pelkästään sisällä istuessa, vaikka sekin on superkodikasta, mutta ulkonaolokin on viihtyisää raikkaassa sateessa, luonnon tuoksujen tulviessa. Kävimme Osmon ja Danielin , kiitokset heille, kanssa nostamassa laituria mökillä viime viikolla, ja se oli kerrassaan mainio reissu. Vaikka satoi, ja vesi oli +15- asteista, oli hyvä fiilis ja oli mukava tehdä jotakin konkreettista. Mökkihommat on jees. Ja ihan turhaan olen vieroksunut kylmää vettä, tuonne meni vielä saunasta uudestaan ilomielin ! Virkistävää, raikasta ja kaikin puolin mahtavaa. Syksyinen sauna on myös aivan oma lukunsa. Toivottavasti sateet jatkuvat vielä viikkokausia, minulle sopii mainiosti tämä harmaus.

Omenoita syysauringossa mökillä.

torstai 6. syyskuuta 2012

ME3


Taas on pari viikkoa vierähtänyt, ja kaikenlaista pientä onkin tullut tehtyä. Paljon on tullut vietettyä aikaa Xboxin ääressä, sillä oli vihdoin ja viimein aika pelata Mass Effect 3 läpi. Intin aikana en siihen ryhtynyt, sillä pari tuntia viikossa ei riitä että pääsee kunnolla tarinaan sisälle.

Maaliskuussa ilmestynyt trilogian päätösosa on jakanut mielipiteitä vahvasti, lähinnä loppuratkaisunsa ansiosta. Peli on kuitenkin aivan huippulaatua, ja päättää mielestäni sarjan niin hyvin kuin vain voi. Itselläni läpipeluuseen upposi päälle 36h, joten aivan normipelin pituinen tapaus ei ole kyseessä. Pelasin toki kaikki sivutehtävät ja kummatkin DLC:t, halusin saada kaiken mahdollisen irti pelistä, mutta alle kahdenkymmenen tunnin ei ME3:sta pysty pelaamaan. Graafisesti peli on todella upea, varsinkin osa maisemista on suorastaan kauniita (vaikkapa Thessia). Ainoa pieni ongelma on ihmiskasvojen animointi, joka jää välivideoissa hiukan kulmikkaaksi. Mutta pikkuvika, peli näyttää erittäin hyvältä yleisesti ottaen.
Pelattavuus on myös huipussaan, kaikki turha on karsittu pois, ja taistelu on hyvin sulavaa sekä monipuolista. Kesken pahimman tulituksen liikkuminen on joskus tökkivää johtuen näytön hämärtymisestä osumaa ottaessa, mutta tämäkään ei paljoa haittaa. Taistelu ja liike toimii, hahmoluokilla on selkeitä eroja ja sopivat powerit osaavien apurien valitsemisella tehtäviin todellakin on merkitystä. Aseissakin on selkeät erot, usein vaikeuksia päättää mitäs tällä kertaa käyttäisi.
Pelin pääpaino on kuitenkin tarinassa. Ja se on hyvä, erittäin hyvä. Esimerkillistä tarinankerrontaa ja mahtavaa eeppisyyttä, hyviä hahmoja ja hyvää pohdintaa. Kolmas osa on synkempi kuin edellisensä, ja saa pelaajan toisinaan oikeasti miettimään hiukan syvällisemmin. Koko peli universumi on niin hyvin kirjoitettu, ettei voi kuin ihastella. Taustamateriaalin määrä on huikea, jokainen rotu on luotu huolellisesti ja realistisesti, ja pelin lopussa / Leviathan-DLC:ssä paljastuvat taustatiedot Reaperien historiasta ovat puhdasta voittoa. Iso kiitos tälle tarinalle, kaikkine yksityiskohtineen hyvin mukaansatempaavaa. Ja se loppu, itse pidin suuresti. Kolme vaihtoehtoa, jotka kaikki sisältävät suuria uhrauksia ja koko trilogian päähahmon kuoleman, mutta niin sen pitikin olla; sopiva loppu eeppiselle tarinalle.

Ainoa mistä voi hiukan valittaa, on Biowaren politiikka online passin kanssa. Eli jos pelin ostaa käytettynä tai lainaa, niin kuin itse tein, ei nettiin pääse pelaamaan, vaan pitää ostaa 800:n Microsoft- pisteen arvoinen online pass jotta tämä luonnistuu. Pelintekijät yrittävät tappaa käytettyjen pelien kierrättämisen, ja huhujen mukaan uuden sukupolven konsoleilla pelin pelaaminen käytettynä ei onnistu laisinkaan. Tästä en pidä ollenkaan. ME3:n tapauksessa suostuin kuitenkin maksamaan, sillä multiplayer on loistava. Neljän pelaajan squadissa konetta vastaan mielekästä räimettä, yksitoista tuntia sitäkin on tähän mennessä jaksanut pelata. Hyvä ettei jäänyt pelkästään pakolliseksi multiplayeriksi pelkän multiplayerin takia, vaan siinä on ihan oma ideansa joka kantaa pitkälle. Yksi parhaista kokonaisuuksista siis mitä on tullut koskaan pelattua, ei voi muuta kuin kiittää Biowarea.

Parhautta.

Borderlandsia tuli myös pelattua jokunen tunti, pelailin aikoinaan ostaneeni mutta pelaamattomaksi jääneen Zombie Island- DLC:n läpi. Hyvää tavaraa, viisi tuntia on hyvä pituus lisärille, ja ihan viihdyttäväkin oli. Scoretkin onnistui keräämään ilman älytöntä vaivannäköä, ja koko pelin score näyttääkin mieltälämmittävää lukemaa 1540G. Borderlands 2 ilmestyy 21.9 ja tulee todennäköisesti pyörimään boxissa paljon, ennemmin tai myöhemmin.

Näin muuten, syksy on alkanut, alkaa olla melko viileä, ja...sateet. Syksyn sateet, onko montaa parempaa asiaa? Sitä fiilistä, kun syksyn tuoksu on ilmassa ja sade ropisee ikkunaan kotoisasti vaikkapa kirjaa lueskellen, ei muualta saa. Syksy on muutenkin raikas ja innovatiivinen vuodenaika, lienenkö siihen niin tykästynyt kun silloin olen syntynyt...Syksyä ei koskaan erityisemmin kaipaa, mutta kun se alkaa, on viikkokausia tosi hyvä fiilis. Syksyllä on aikaa pohdiskella rauhassa, ja luonto tuntuu ainutlaatuiselta. Syksyllä ei masenna, kaikki maistuu raikkaalta ja suorastaan maagiselta. Ja hiljalleen väriloistonsa läpikäyvät puut ovat aina niin ihastuttavia ! Syksyn myötä on kirjoitteluintoni säilynyt harvinaisen kauan yhtäjaksoisesti, hyvä niin, tiedä sitä jospa innostuisin hiukan maalailemaankin pitkästä aikaa...Tänä vuonna olen parhaaseen kuvausaikaan Suomessa, viime vuonna olimme juuri Norjassa isoimman osan syyskuusta, joten missasin parhaat syksykuvat vaikkapa mökiltä. Nyt tarkoitus olisi siitä värien riemusta pari laatukuvaa napata täältäkin päin. Syksyä sitten seuraakin marraskuu ja talven alku, mutta sitä ei tule pohtia vielä aikoihin, nyt nautitaan. On se mukavaa että on taas syksy.

Viime lokakuun lopulta, mökiltä.

Leffapuolelta tuli katsottua ties kuinka monennen kerran vuonna 2005 ilmestynyt Tyttö Sinä Olet Tähti, joka on mahdollisesti paras suomalainen elokuva mitä olen nähnyt. Hieno tarina, ja kaikki näyttelijät onnistuvat täydellisesti rooleissaan. Luokkaeroja murtava, omalla tavallaan kliseinenkin tarina on hyväntuulinen ja koskettava. Kiinteästi elokuvaan liittyvä musiikkikin on hyvin toteutunut. En ole muuta Samuli Vauramolta tietääkseni nähnyt, mutta tässä hän on superjees. Pamela Tola on roolissaan mitä mainioin, ja tämän jälkeen hän alkoikin päästä hiukan isompiin ja näkyvämpiin leffoihin. Leffan räp-yhtye Kärkiryhmän kaksi muuta jäsentä, joita esittävät Eero Milonoff ja Joonas Saartamo, ovat hauskoja ja hyvin onnistuneita. Jos joku ei tätä ole nähnyt, niin en voi muuta kuin suositella, aivan kaikille !

Parhautta vol. 2

Tuomarihommat alkoivat tältä kaudelta, kun maanantaina tuli vihellettyä Hernesaaressa E-junnujen peli. Sopivan hidastempoinen peli näin puolen vuoden tauon jälkeen, ja ihan hyvin meni, joten tästä on hyvä jatkaa, lauantaina pari peliä lisää tiedossa. Työhaastatteluunkin pääsin, katsotaan jos siitä jotain tulisi. Sopivan aktiivisella otteella siis syksyä jatkamaan.