sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aktiiviarki

Neljä viikkoa eli kuukausi takana, ja koulunkäyntiin on nyt rutinoitunut jo aikalailla. Kaikki alkaa olla tuttua ja turvallista, eikä energiaa kulu enää ihmettelyyn & asioiden selvittelemiseen. Tähän asti ainakin olen jaksanut tehdä lujasti töitä, tykkään älyllisestä haasteesta jota opiskelu tarjoaa. Itsensä kehittämistä ja hyödyllistä ajanvietettä. Tällä hetkellä minulla on kaksi kurssia, jotka sisältävät aktiivista opiskelua: latinan alkeiskurssi ja historian ensimmäinen peruskurssi (Roomasta renessanssiin). Latinankurssi ei varsinaisesti ole vaikea, mutta vaatii huomattavasti työntekoa; toisaalta jos taas sitä on valmis tekemään, oppii kieltä hyvin ja melko nopeastikin. Historian peruskurssi ei koulun puolelta vaadi paljoa, mutta kertaan muistiinpanoja ja lueskelen aihepiireistä muutakin materiaalia. Jos kerran kurssilla ollaan, niin sen voi sitten käydä kunnolla.

Ensimmäinen yliopistoesseekin tuli tehtyä ja palautettua viime viikolla, hyvissä ajoin ennen deadlineä, kristittyjen suhteista muihin uskontoihin antiikissa. Arviointi ei ole tullut vielä, mutta ihan okei sujui. Hiukan eri meininki tosiaan kuin alemman asteen opiskelussa, tuota varten luin käytännössä kokonaan parisataa sivuisen kirjan (Rodney Stark: Rise of Christianity, aikas hyvä kirja itse asiassa), selailin kahta muuta ja lukaisin erään tutkijan esseevastauksen ensimmäiseen kirjaan. Ja siis kaikki tämä on nimenomaan positiivista, tulee hyvä fiilis kun lukee ns. älykästä kirjallisuutta. Tänään aloittelin seuraavaa esseetä Irlannin varhaiskeskiajan hallinnosta, ja kun aiheet ovat näin mielenkiintoisia, on työskentely suhteellisen vaivatonta. Ainahan ”pakollinen” työ tuntuu työltä, mutta ei nämä esseet ahdistamaan pääse. Hyvä vain, että pitää melko lyhyessä ajassa saada aikaan kunnolla tekstiä. Silloin sitä tietoa oppii sisäistämään ja käsittelemään nopeasti ja tehokkaasti.

Tuntuu muutenkin hyvältä saada uppoutua opiskeluun. Olen luonnostani utelias kaikkeen yleissivistävään, ja näen historian yhtenä sivistävimmistä aiheista mitä voi olla. Oikestaan historiaa ei voi rajoittaa ”aiheeksi” tai aineeksi, sillä kaikki sisältää historiaa, se toimii kontekstina kaikelle. En voi ymmärtää, miten ihmisillä ei ole kiinnostusta historiaan, sillä miten voit ymmärtää mitään, josset tiedä sen taustoista? Joku Helsingin keskustakin presidenttien patsaineen ja vanhoine rakennuksineenkaan näkyy aivan eri valossa, jos sen historiasta tietää jotakin. I mean, Mannerheimin patsas on toiselle vain patsas siitä jostain sotamiehestä, kun toiselle se on eräs Suomen historian nimekkäimmistä hahmoista, joka jakaa edelleen mielipiteitä. Kaikesta saa niin paljon enemmän irti pienelläkin historian tuntemuksella. Tieto houkuttelee minua kuin saunalyhty yöperhosta, ja haluan tietää kaiken. Historian opiskelun kautta pääsen perehtymään maailmaan, ilmiöihin, ihmisiin ja tapahtumiin perinpohjaisella tavalla.
Korkeatasoisen yleissivistyksen / historian superpitkän oppimäärän lisäksi olen halunnut osata nykyisten kielteni lisäksi latinan, venäjän ja saksan jo pitkään. Yliopistolla tämäkin on mahdollista, joten valittaa ei voi nykyisen elämäntilanteeni korkeakulttuurisuudesta.

                                                                               ***

Koulunkäynnin asetuttuaan omalle paikalleen arkeen, selkeytyvät aikataulutkin. Kronoksen tapahtumienkin ohella on ehtinyt nähdä kavereita, pelailla figuilla, käydä pelailemassa biljardia, katsella sarjoja, dokumentteja ja leffoja (21 Tapaa Pilata Avioliitto, siinäpä harvinaisen hyvä suomileffa), lukea laatusarjakuvia, kuunnella musiikkia oikein urakalla, syödä hyvin ( mites tuo uunilohi smetanalla ja suolakurkuilla, oh boy), siivota kotia kunnolla ja niin edespäin. Sain Jatkoajan suurehkon projektin valmiiksi näin pari viikkoa ennen NHL-kauden alkua juuri sopivasti. Ensimmäiset opintopisteet napsahtivat tilille, kun suoritin ATK-kokeen. Opintosuunnitelmani palautan huomenna. Voisi sanoa, että hyvin menee, kun on todella aktiivinen olo eikä tekemistä kasaudu olkapäille niin että stressata pitäisi. Aina on tietysti jotain, missä voisi skarpata, ja nyt se on jälleen liikunta, mutta ehkäpä tästä saan itseäni salillekin päin enemmän. Se on se kun ”harrastaa” / puuhastelee kymmenien asioiden parissa, niin joku jää aina vähemmälle huomiolle.

Uusi musiikki on ollut kovassa nosteessa tässä syyskuun mittaan, ja olen kuunnellut toistakymmentä itselleni uutta levyä parin viikon sisään. Niin tuttujen uusia levyjä kuin aiemmin kuuntelemattomien artistien vanhempiakin. Syyskuu on tuonut kauittimiini sellaisia suomiräpin klassikoita kuin Pyhimyksen, Asan, DJ Polarsoulin ja Laineen Kasperin, ja oikeastaan kaikki ovat mitä tervetulleimpia. Kaikista olen ollut tietoinen ja satunnaisesti kuunnelut vuosien varrella, mutta nyt päätin tutustua kaikkiin. Ihan ensiksi, DJ Polarsoul. Linkkasin juuri viimeksi biisin tuolta uudelta levyltä, Pilvilinnalta, ja en valehtele paljoa, jos ennustan sen olevan vuoden top kolme levyissä. Hyvältä tuottajalta nerokasta heittää suomiräpin kerma feattamaan levylle. Are, Stepa, Are, Juju, Tommishock, Eräkoira, Jodarok, Tuuttimörkö, Raappana, Eevil Stöö, Laineen Kasperi, Julma-Henri – you name it.
Pyhimyksen Medium ja Tulva ovat hyvää musiikkia pimeneviin iltoihin, ja Asan Leijonaa Mä Metsästän on asemansa ansainnut. Laineen Kasperin Pako Laine on myös hauska ja hyväntuulinen levy. Ei näitä oikein osaa kuvailla, kun rajalliset verbaaliset taitoni alkavat toistaa itseään nopeasti. Ei muuta kuin thumbs up ja jatkakaa samalla tavalla.

Don Johnson Big Bandin Fiesta, Satyriconin Satyricon ja Turisaksen Turisas2013 edustavat tuttujen artistien uusia levyjä, ja tällä rintamalla näyttää heikommalta. Fiesta vaikuttaa kylläkin hyvältä ja monipuoliselta tuotokselta, mutta Satyricon on väsyneen & mielikuvituksettoman oloista. Turisas puolestaan edustaa vuoden pettymystä. Vaikka levy ei ole huono, ja itse asiassa paranee joka kuuntelulla, on se valovuoden päässä siitä, mitä Turisas itselleni edustaa. Energistä ja hyvin menevää folkkia kovalla meiningillä ja Nygårdin loistavalla lauluäänellä? Ei tällä kertaa. Uusia vaikutteita, kevyempää, hennompaa, hifimpää. Sanoituksetkin ovat ”aikuistuneet”, mutta valitan pojat, ei natsaa. Eiköhän tuo kuuntelussa pysy, mutta ei tule ikinä saavuttamaan edellislevyjen soittokertoja. Tämä siitä näköjään tulee, kun jäseniä alkaa vaihtumaan liikaa bändistä. Niin ja mikä tuo levyn nimi on? Olisitte laittanut ihan mitä tahansa muuta, tuo on vain keskisormen näyttö maksaville faneille. Uuden musiikin tulvaan on eksnynyt sekaan vielä mm. Alicia Keysiä, Leonard Cohenia, Truckfightersia ja Rob Zombien toinen levy, ja paljon lisääkin odottelee kuunteluaan. Tämä muusikinkuuntelun noususuhdanne on aika jees, saa jatkua.


Tänään kaupassa käydessä oli ensimmäistä kertaa syksyn aikana oikeasti kylmä, nyt se taitaa sitten alkaa. Lämmikeeksi siis suomalaista kulttuuria:

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kouluunpaluu

Kaksi ensimmäistä, erittäin tapahtumarikasta yliopistoviikkoa on käyty. Ensimmäinen viikko kului orientoivien opintojen parissa, eli käytännössä näytettiin paikkoja, kerrottiin miten asiat toimivat, istuttiin juhlatilaisuuksissa ja illanvietoissa. Ei oikeastaan tehty mitään kovin hyödyllistä, mutta silti mukava tutustua rauhassa tähän suorastaan rönsyilevän monimuotoiseen akateemiseen maailmaan. Ja pääsi tutustumaan opiskelijatovereihin, meitä on hiukan vajaa nelisenkymmentä jotka aloittavat historian opinnot nyt. Vanhempiinkin opiskelijoihin on myös ehtinyt tutustua jossain määrin. Tässä hiljakseen päättyvä viikko kuluikin sitton jo myös itse luentojen merkeissä.

Helsingin yliopisto on vaikuttava instituutio. Monisatavuotiset perinteet, ehkäpä Helsingin hienoimmat vanhat rakennukset (keskustakampuksella), todella kattava opiskeltavien aineiden määrä, kymmeniä tuhansia oppilaita, järjestöjen oheisaktiviteetin tarjonta sekä luonnollisesti sijoitus maailman sadan parhaan yliopiston listalla. Jo itse päärakennuksen vanha puoli suorastaan huokuu historiaa, Kansallisarkistoista sun muista puhumattakaan. Historia-aineiden rakennus, Unioninkadulla oleva Topelia, on ilmeisesti entinen venäläinen sotasairaala. Ja niin edespäin.

                                                                            ***

Opiskelu itsessään on todella maistuvaa. Hirveän kattavasti en pysty vielä analysoimaan, sillä opintokokemukseni yliopistolla perustuu toistaiseksi neljään opettajaan ja kolmeen kurssiin, mutta ainakin ensimmäinen varsinainen opiskeluviikko oli vakuuttava. Aloitan kevyehkösti kolmella kurssilla sekä pakollisilla opinnonohjausnäennäisyyksillä, joista tosin irtoaa kuutisentoista opintopistettä. Yliopiston asettama tavoitteellinen opintovauhti on 60 OP vuodessa, eli viisitoista per periodi, joten kuitenkin ihan vauhdissa ollaan heti alusta lähtien. Kela vaatii opintotukia vastaan 45 OP vuodessa, joka on naurettavan vähän. En tässä ala perehtyä tarkemmin hyvinkin kompleksiin filosofian kandidaatin tutkintorakenteeseen, mutta sanotaan vaikka niin, että työnkin ohella tuo kuusikymmentä on täysin realistista saavuttaa ja jopa ylittää.

Niin opetuksen taso kuin sisällön kattavuus ovat noin valovuoden lukiotason opiskelua edellä. Opettajat ovat, jossei muuta, ainakin ammattitaitoisia ja ennen kaikkea asiantuntevia, mitä ei valitettavasti voi sanoa kaikista peruskoulun tai lukion vastaavista. Vaikka lukiossa käytiin koulua usein 30h viikossa, ovat yliopiston opinnot huomattavasti laajempia ja edellyttävät hyvää tiedonkäsittelytaitoa. Itselläni on kaksitoista tuntia fyysisiä luentoja viikossa, joissa missään ei ole edes läsnäolopakkoa. Silti tehtävää ja luettavaa kyllä riittää, lukiossa kun pärjäsi oikein hyvin lukemalla vain koeviikkoa varten kirjat kertaalleen läpi. Yksinkertaisesti opiskelutahti on vain tiiviimpi.

Mikä yliopisto-opiskelussa myöskin poikkeaa radikaalisti, on akateeminen vapaus. Tutkinnon suorittaminen on todella joustavaa, ja siitä saa muodostettua aivan oman näköisensä. Sivuaineiden suhteen esimerkiksi on hyvin vapaata, vain jotkut harvat ovat suljettuja, ja niihinkin pääsee kokeen suorittamalla. Sivuaineita voi siis ottaa poikkitieteellisesti. Vapaus ja joustavuus näkyvät myös tutkinnon pituuden heittelyssä, opintojaksojen suoritustapojen vaihtoehdoilla, vaihto-opiskelumahdollisuuksissa ja opiskelun vahvassa oma-aloitteisuudessa. Kukaan ei yliopistolla katso perääsi tai kysele opintopisteitä, ihmisen pitää itse hoitaa opintonsa. Lukion kaltaista ohjailua ja paapomista ei ole, ja opinto-ohjaajatkin ovat lähinnä jos tulee jotain kysyttävää johon he sattuisivat osaamaan vastata. Tunnilta voi lähteä ja tulla milloin huvittaa. Kokonaisuudessaan kaikki on, noh, aikuista. Aikuiset ihmiset opiskelevat omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan, erinomaisissa puitteissa.

Mahdollisuuksiahan yliopisto tarjoaa vaikka miten paljon, niin koulutuksen kuin järjestötoiminnan kautta. Itse koulutuksen lisäksi lukemattomat järjestöt tarjoavat mahdollisuuden saada kuuluvuutta ja mitä monipuolisinta kokemusta juuri sieltä mistä sitä tarvitsee ja kaipaa, oli se sitten bilevastaavuus, hallituksen puheenjohtajuus, poliittinen aktiivisuus, tai mitä tahansa niiden väliltä. Optimitilanteessahan opiskelija saisi vielä töitä oman alan hommista jo opintojen aikana. Koulutuspolitiikka on monimutkainen aihe, josta riittäisi paljon sanottavaa. Tällä hetkellä viihdyn kuitenkin edelleen ärrällä ihan tarpeeksi hyvin. Työ on hyvää vastapainoa opiskelulle, ja sitä paitsi pakollista tämänhetkisen elintasoni ylläpitämiselle. Mihinkään soluasuntoon Vuosaareen en tässä kohti enää muuttaisi. Sitä paitsi pelkällä opintotuella ei elä edes opiskelijasunnoissa.

                                                                             ***

Opiskeluun liittyy oleellisesti myös ihmiset. Historian ainejärjestö, Kronos, on ottanut meidät fuksit hellään huomaansa todella hyvin. Tapahtumaa on riittänyt, tuutorit ovat olleet mukavia ja avuliaita, ja yhteenkuuluvuuden tunne on muodostunut heti. Ainejärjestön kautta tapahtuu iso osa aktiviteetista, ja Kronos on hyvinkin aktiivinen kaikilla opiskelijaelämän osa-alueilla. On erilaista kulttuuritapahtumaa, liikuntaa, lukupiiriä ja luonnollisesti bileitä. Juuri eilen olin saunaillassa Pohjois-Haagassa, jossa oli tilavat oleskelutilat, parinkymmenen hengen sauna ja uima-allas. Eli koko paketti pyörii hienosti, ja on ollut todella helppo tulla yliopistoon sosiaalisessakin mielessä. Helsingin yliopistossa opiskeleminen itsessään on jo pieni ylpeyden aihe, ja Kronos ainejärjestönä on vaikuttava; perustettu vuonna 1945. Tässä viikonloppulukemisena pöydältä löytyykin Kronoksen historiikki Historian Tekijöitä – Kronos ry. 60 vuotta. Jotenkin siistiä katsella kuvia Kronoksen hallituksesta vuodelta -53 yliopiston Unionkadun pääoven vieressä.

On ollut mukavaa myös tutustua kirjavaan joukkoon muita historianopiskelijoita, niin uusia kuin vanhojakin. On miellyttävää löytää itsensä ympäristöstä, missä monilla on yhteiset intressit, ja keskusteluseuran löytäminen on taattua. Monet fukseista tulevat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja tässä on ollut helppo todeta, kuinka vähän omassa elämässä on nyt lopulta muuttunut: on kuitenkin oma asunto, työpaikka ja itse yliopiston keskustakampuskin on sitä kaikkein tutuinta seutua kaupungissa. Kaikki nämä myös kymmenen minuutin pyörämatkan sisällä toisistaan. Muualta tuleva saattaa olla käynyt pari kertaa Helsingin keskustassa ja nyt lykätään hikiseen soluun laitakaupungista, kavereiden ja perheen jäädessä satojen kilometrien päähän. Onnistuisihan se itseltäkin, mutta täytyy arvostaa harvinaisen optimaalista nykytilannetta.


Kaksi hektistä syysviikkoa takana auringon ja hyvien säiden saattelemana. Todella lämmintä on ollut ihan viime päivinäkin, vaikka syyskuuta vietetään. On ollut kiinnostavaa kokea ja tehdä vaihtelun vuoksi paljon uutta koko ajan, tutustua ihmisiin, palata itse opiskelunkin pariin. Mutta on se mukavaa viettää viikonloppu kotona rauhassakin.