tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi pakettiin

Vuoden vaihtumisella on ollut aina minulle suuri symbolinen merkitys. Se sulkee päättyneen vuoden, ja sen voi asettaa, näin vertauskuvallisesti, hyllyyn edellisten vuosien niteiden joukkoon. Uusi vuosi puhaltaa aina raikkaita tuulia, ja monenlaista projektia, tavoitetta ja suuntaa näkyy horisontissa. Uusi vuosi ei kuitenkaan pääse alkamaan asianmukaisesti, ennen kuin edellinen on käsitelty. Mitä siis vuodesta 2013 jäi käteen?

Opiskeleminen lienee hallitsevin tekijä, vaikkei näin loman keskellä päällimäisenä mielessä olekaan. Alkuvuoden viisi kuukautta menivät lukiessa lujaa pääsykokeisiin, ja viimeiset neljä kuukautta menivät sitten opiskellessa sitä historiaa. Eli historiaa tuli luettua massiivisia määriä, ja en edes lähde erittelemään, mitä kaikkia uusia asioita olen oppinut, sillä ihan jo aihekokonaisuuksia on jo niin paljon. Hyvin hedelmällinen ja opettavainen vuosi siltäkin kannalta siis.

Ulkomailla pitää päästä käymään ainakin kerran vuodessa, ja tällä kertaa se oli tuo kaksiviikkoinen Israelinreissu. Avartava ja viihtyisä matka vähän erilaiseen kohteeseen, hyvä matka olikin. Lisäksi mieleen jäi erityisen hyvin tuo Raaseporin fillarireissu, vaikka vain reilun vuorokauden olikin, sillä pitkänmatkan pyöräily on vertaansa vailla, varsinkin Suomen keskikesän unelmasäässä. Olen iloinen, että pääsin tekemään nuo kaksi matkaa, kummatkin kuuluvat vuoden kohokohtiin.

Omaan asuntoon muuttaminen tuli ajankohtaiseksi vakituisen työpaikan myötä. Helsingin vuokrataso on suhteettoman korkea, mutta näin muuten olen täysin tyytyväinen asuntooni ja omillaan asumiseen. Vuosi 2013 oli myös ensimmäinen täysi, vakituinen työvuoteni, ja tänään sain aamuvuorolla vuoden työt pakettiin. En nyt tähän hätään jaksa laskea tarkemmin, mutta yli tuhat tuntia tuli Ärrällä oltua. Kieltämättä ihan asiallisen tuntuista hankkia itse voi leipänsä päälle. Työ nyt on asiakaspalvelua, mutta onneksi sieltä rennommasta päästä, ja töissä ehdin useinkin lueskella kirjaa / koulutöitä. Teen kuitenkin samalla työt esimerkillisen hyvin, mikä kuvastaakin työpaikan rentoutta. Pystyy tekemään duunit kunnialla ja välillä siinä sivussa lukemaan vaikka hyvää kirjaakin.

NHL:n ja Jatkoajan töiden parissa kului aikaa, oikeastaan ekstramäärä, sillä edellinen kausi alkoi työsulun vuoksi vasta helmikuussa. Tein siis kahdesti kausiennakot, ja NHL-pelaajakorteista vastaavana sain päivittää kahteen kertaan kaikki n. 700 pelaajaa. Projekti täydellisessä muodossaan on kyllä vielä kesken, ja tulee olemaankin, massiivinen työmäärä niissä on kun kukaan ei ole koskaan kunnolla niitä tehnyt. Keväällä seurasin myös Kingsin pudotuspelitaivalta livenäkin, tänä syksynä en ole katsonut kuin vasta kaksi peliä suorana. Se öisin nukkuminen on kummallisen houkuttelevaa puuhaa yleensä.

                                                                           ***

Fuksisyksy puhalsi kylmästi ylitseni, ja olin hetken mukana koulun vapaa-ajanviettokulttuurissa. Sain kuitenkin todeta, että se ei vain ole minua varten. En viihdy alkoholin parissa, en viihdy tapahtumissa joissa alkoholi virtaa, enkä pidä minkäänlaisesta ”biletyksestä” kuin ani harvoin oikeassa seurassa oikealla mielentilalla. Ison kaveriporukan näkeminen neljän kuukauden välein baarissa menee vielä, joskin senkin voisi muualla tehdä, mutta opiskelijaelämä on yliarvostettua. En ymmärrä tätä Suomen alkoholikulttuuria alkuunkaan. Yliopistollakin ihmiset ovat mukavia ja aikuisempia kuin mitä vaikka lukion alussa ihmiset, ja esimerkiksi ruokatunneilla oikein hyvää, sivistynyttä keskusteluseuraa, mutta dokaustapojen perusteella sitä ei uskoisi. Aina sitä ihmettelen, ja nyt jälleen, toivottavasti viimeisen kerran, siinä mukana olleena en voi kuin sanoa että ei kiitos, korkki kiinni.
Opin kuitenkin jälleen paljon itsestäni, ja tunnen oloni vakaammaksi sekä kypsemmäksi kuin aiemmin. Tiedän mitä haluan, tiedän miten saavuttaa se, ja olen pohjimmiltani tyytyväinen nykyiseen elämääni, vaikka tämä opiskelijan arki toisinaan melkoista koiran elämää onkin.

Vuotta 2013 - mm. muutto, Raasepori ja Israel jäivät hyvin mieleen. 

Opintopisteitä kuitenkin ropisee, töitä teen maksimimäärät valtion sallimissa puitteissa, elämällä on selkeä suunta ja tunnen olevani hyvässä kontrollissa kaikesta, siinä määrin kuin 21-vuotiaana voi olla – enhän tiedä tarkalleen, mitä teen vuoden päästäkään edes. Koen eläväni tasapainoista, hyvää elämää, joka on juuri minun näköiseni. Koulu vie paljon aikaa, mutta niin sen pitääkin – ei siellä olla oleilemassa. Töitä tehdään niin paljon kuin kirjaimellisesti laki sallii, koska hikinen soluasunto ja nuudelidieetti eivät ole kelpuuttamani elintaso. Vapaa-aikani kuluu kirjojen, musiikin, laatuelokuvien/sarjojen sekä vuosien tauon jälkeen enenevissä määrin niin figu- kuin lautapelaamisenkin merkeissä, unohtamatta liikuntaa, jonka tosin haluan saada entistä tasaisemmaksi. Kavereita näen todennäköisesti useahkon parikymppisen kriteereillä harvahkosti, mutta jokainen ystäväni on sen laatuinen, että he eivät karkaa mihinkään. Minulla on hyvät ystävät, joihin luotan, ja joiden seurasta nautin varauksettomasti. Yksittäisten kavereiden näkemisen lisäksi käyn ulkona harvakseltaan vanhoja tuttuja näkemässä tai jutustelemassa kavereiden kanssa parin tunnin verran maailman menosta. Isommat kekkerit ovatkin lähinnä tapa näyttäytyä laajemmassa sosiaalisessa yhteydessä edes joskus.
Tämän rauhallisen, mutta aktiivisen ja tekemisentäyteisen elämän jaan nyt jo kolmatta vuotta Jemiman kanssa. Hän on epäilemättä elämäni tärkein yksittäinen asia, ja vakaa parisuhde onkin jotain minkä varaan on hyvä tulevaisuutta rakentaa.

Tulevalta vuodelta odotan paljon, kuten aina. On hyvä tunne aina kääntää uusi lehti elämässä, tavoitteita tulevalle vuodelle lienee nyt enemmän kuin koskaan – ja mikä tärkeintä, tieto siitä, että pystyn ne saavuttamaan. Ennen kaikkea alkavasta vuodesta on erityisen hyvä fiilis. Jotain siistiä odottaa kulman takana.

                                                                      ***

Kuluneen vuoden aikana tuli luettua valitettavan vähän kaunokirjallisuutta, viidentoista kirjan luokkaa, mutta elokuvia näin reilut kuusikymmentä taasen, päälle vielä peräti seitsemäntoista tuotantokautta eri sarjoja. Tosin, lähes kaikki lukemani kirjat olivat vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, kun en viitsinyt pääsykoelukemisen keskellä lukea mitään muuta. Ensi vuonna tulee varmasti luettua enempi. Hyvät kirjat ovat kuitenkin aina se paras kulttuurin muoto. 

Vastapainoksi vuoden aikana tuli kuunneltua kiitettävissä määrin uutta musiikkia, huomattavasti enemmän kuin edellisenä – lähinnä ja varsinkin nimenomaan näitä vanhempia artisteja, alkaen ihan varhaisesta Pet Shop Boysista jatkaen niin Pyhimykseen ja Laineen Kasperiin kuin Leonard Coheniin ja Kari Tapioon. Kuitenkin, tänäkin vuonna ilmestyi reilun tusinan verran levyjä, jotka pääsivät heti kuunteluuni. Joten,

vuonna 2013 ilmestyneet viisi parasta levyä:

1. Summoning - Old Morning's Dawn
2. Solonen & Kosola - Kolmetoista kertaa kovempi kuin kukaan
3. DJ Polarsoul - Pilvilinna
4. Huge L - Delirium Tremens
5. Shade Empire - Omega Arcane

Summoning täräytti niin täydellisen tunnelmointilevyn kuin vain voi. Old Morning’s Dawn tavoittaa musiikillisten ansioidensa ohella Keski-Maan tunnelman niin hyvin, kuin Tolkienia vain voi tulkita – unohtakaa Peter Jackson. Voiko musiikki tämän paremmaksi mennäkään?
Solosen ja Kosolan yhteislevy on yksinkertaisesti tiukkaa tavaraa tiukalla asenteella. Kestää kulutusta. Plussaa hyvistä musiikkivideoista, mitä Suomesta ei liikaa tule. DJ Polarsoul puolestaan keräsi sen verran mahtavan vierailijakaartin levylleen todella pärähtäviä biittejään tukemaan, että olisi vääryys jättää hänet mainitsematta. Hugen onnistuminen ei yllättänyt, mutta jälleen hän löysi uusia puolia musiikistaan. Delirium on levynä kuin tumma virta, jonne uppoutuu ja ajautuu unohtaen kaiken muun. Se vetää mukanaan mielialaansa.
Shade Empire onnistui luomaan pitkästä aikaa todella raskasta, mutta samalla teatraalisen melodista metallia. Sekin herättää uniikin tunteen, joka syntyy vain tämänkaltaisesti musiikista: Shade Empire - Devolution


Ei tässä muuta kuin kehittävää, kokemusrikasta ja hyväntuulista tulevaa vuotta kaikille. 

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jul etc

Joulu on vietetty ja lomalla oltu kaksi viikkoa. Vaikka sää onkin varsin epäjouluinen, plussaa ja vesisadetta päivästä toiseen, oli joulu oikein onnistunut ja hyväntuulinen. Olin perheen kanssa aaton, käytiin hautausmailla moikkaamassa sukua ja vietettiin rauhallinen päivä, luonnollisesti hyvine ruokineen. Velikin kun on jo kasvanut yli siitä lapsuuden jouluinnostuksesta, niin joulu on selkeästi erisävyinen kuin nuorempana. Lahjat ovat toissijainen asia ja kiireetön yhdessäolo ruokineen on se juttu.
Joulupäivänä kävin sitten vuorostaan Jemimalla syömässä, ja eilen vielä vanhemmilla vanhan perhetutun vierailun tiimoilta, joten hyvää ruokaa (ja suklaata) on tullut syötyä enemmänkin kuin tarpeeksi.

Lomatunnelma näin puolessavälissä lomailua on oikein onnistunut. Aivot ovat siirtyneet kiireettömyysmoodiin, aika kuluu leppoisten aktiviteettien parissa ja mieli virkistyy. Sen ihan oikeasti huomaa, miten ei-stressaantuneet aivot hyrräävät eri tavalla. Tiede-lehti kirjoitti taannoin jutun siitä, miten laiskat ovat luovimpia ihmisiä – ja vaikka laiskuutta pitkässä juoksussa vastustankin vahvasti, on ajoittainen rennompi oleilu empiiristen havaintojenikin mukaan luovuutta ja ajattelua kehittävää. Vaikka muutenkin ajatuksissa pyörii koko ajan ties millaista analyysia ja suunnitelmaa, pääsevät ne vapaammin juoksemaan kun niitä ei häiritse kiire tai stressi. Loma onkin ennen kaikkea mielentila.

                                                                         ***

Sain luettua kaksi kuukautta sivuprojektinani lueskelemani Jared Diamondin Collapsen. Se on tuhti paketti, joka käsittelee yhteiskuntien romahtamista – miksi jotkin yhteiskunnat selviävät haastavistakin olosuhteista, toisen romahtaessa lähes arvaamatta? Diamond on kiitelty alan ammattilainen, jolla on todella kattava ja jämäkkä ote aiheeseensa. Hän kävi henkilökohtaisesti kaikilla käsittelemillään seuduilla, ja on tutustunut aiheeseensa niin hyvin kuin voi. Kirja käy läpi kasan menneitä yhteiskuntia, niin onnistuneita kuin epäonnistuneitakin, ja käsittelee niihin vaikuttaneet tekijät A:sta Ö:hön. Lopuksi hän tarkastelee joitakin nykyisiä yhteiskuntia ja niiden kohtaamia riskejä. Collapsen keskeinen näkökulma on ympäristö ja luonto, sillä mikään ei vaikuta ihmisten yhteiskuntiin enempää kuin se, miten ne suhtautuvat ympäristöönsä. Mm. Pääsiäissaari, Grönlannin viikinkiyhteiskunta, Tikopia, Japani, Ruanda, Hispaniolan saari ja Angkor Watin khmeriyhteiskunta edustavat kaikki erilaisia tarinoita ja erilaisia lopputuloksia johtuen yhteiskunnan suhteesta ympäristöön.
Kirja oli paksua luettavaa, mutta tasaisella tahdilla sen sai kunnialla päätökseen. Se oli erittäin opettavainen, ja antoi mainion näkökulman ympäristönsuojeluun tänäkin päivänä. Samalla se on paljolti historiallinen teos, joka avarsi yksityiskohtaisesti monia menneitä yhteisöjä. Collapse antaa aihetta huolestua, ja se kertoo kaihtelematta, miten pahasti olemme ympäristömme tuhonneet - samalla kirjan läpi kantaa kuitenkin optimistinen pohjavire, joka osoittaa mitä voimme halutessamme saavuttaa. Good stuff, jos olisin opetusvirastossa vaikuttamassa haluaisin tämän jokaisen lukiolaisen yöpöydälle.


Diamondin paketti pistää miettimään.
Sain myös parit laadukkaat sarjakuvat nippuun, kolme ensimmäistä osaa Neil Gaimanin Sandman-sarjasta sekä Sleeperin kummatkin albumit. Kaveri kun harrastaa/keräilee näitä, niin saan kätevästi lainaan ja luetuksi laadukasta sarjakuvaa. Itsellä on hyllyssä Don Rosan koottujen ohella n. 10 teosta (lähinnä Slainea ja Northlandersia), en ole koskaan viitsinyt niihin panostaa kaiken muunkin ohella. Hyvin tehty sarjakuva on kuitenkin A-luokan luettavaa, ja Sandman sekä Sleeper ovat juuri sellaisia. Sarjakuvien etuna on piirrostyylien erilaisuus ja tarinan esilletuonti grafiikan kautta, joka antaa kirjoittajalla mahdollisuuden toteuttaa visionsa käytännössäkin haluamallaan tavalla. On nautinto lukea mukaansatempaavaa tarinaa hyvillä kuvituksilla. Sleeperin tarina on todella siisti, ja Sandmaneissa Gaimanin mielikuvitus on aivan omaa luokkaansa. Leppoisaa mutta tasokasta luettavaa kaipaaville hyvä valinta.

Neil Gaimanin Sandman on todellista mielikuvituksen vyöryä.

Laadukkaita tv-sarjoja tuntuu myös riittävän. Kun Twin Peaks ja viimeinkin myös Scrubs tulivat päätökseen, oli aika siirtyä eteenpäin. Breaking Badia tuli yksi kausi katsottua, mutta se ei oikein sytyttänyt niin että jaksaisi loputkin katsoa. Sen sijaan yksi todellinen helmi tuli katsottua nopealla tahdilla: Silta, alkuperäiseltä nimeltään Bron/Broen. Tätä vuonna 2011 aloittanutta ruotsalais-tanskalaista dekkaria olen ehtinyt jo hypettää varmaan kaikille kavereilleni, ja se on yksi parhaista koskaan näkemistäni sarjoista. Silta ei ole hyvä – se on suorastaan täydellinen. Sen ainoa puute on sen pituus, sillä kaksi kymmenen jakson kautta on aivan liian vähän jotakin näin hyvää. Seuraava kausi tulee vasta syksyllä 2015. Toisaalta, sarjoilla on usein tapana heikentyä edetessään – ja taas toisaalta, suosikkisarjani Oz – Kylmä Rinki oli kaikilla kuudella kaudellaan yhtä hyvä.
Silta käsittelee kummallakin kaudella erillistä monimutkaista rikosvyyhtiä, joskin toisella kaudella viitataan paljon ensimmäiseen. Tapahtumapaikkoina toimivat Malmö ja Kööpenhamina, ja sarjan nimi tulee näiden välillä kulkevasta Juutinrauman sillasta. Sarjan suurimpina vahvuuksina on sen henkilöhahmot; näyttelijät ovat erinomaisia ja hahmot uskottavia, mutta ennen kaikkea koko sarja rakentuu ruotsalaispoliisi Saga Norénin ja hänen tanskalaisen kollegansa Martin Rohden ympärille. Varsinkin Norén on oppikirjaesimerkki kantavavasta hahmosta, ja tämä lievästi autistinen naispoliisi on yksi mieleenpainuvimpia hahmoja mitä tiedän. Mitä mielenkiintoisin hahmo mitä parhaiten näyteltynä.
Pohjoismaisuus on myös Sillan suuri valtti. Ruotsin ja tanskan kielet toimivat paremmin kuin koskaan, melkoisena ruotsinkielen vastustajana huomasin yllätyksekseni oikeasti nauttivani siitä tässä sarjassa. Näiden kahden maan kulttuurierotkin löytyvät sarjasta, jo pelkästään päähahmojen kautta. Pohjoismainen miljöö ja ilmapiiri on tuotu hyvin esille, usein käytetyt kaupunkien panoraamakuvat rakentavat erinomaisesti tunnelmaa, ja värimaailmakin on harkitusti pohjoisen kalpea. Kun lisäksi itse juoni on monine käänteineen koukuttava ja kiinnostava, sekä aiheiltaan ajankohtainen, on tästä hankala nostaa rimaa. Jos mietit, mikä olisi paras tapa käyttää kiinnostavasti 20 tuntia elämästäsi, on tässä vastaus.

Silta nousi parhaiden koskaan näkemieni sarjojen kärkeen.
Sillan jälkeinen tyhjiö oli vertaansa vailla, eikä samanmoista sarjaa tuosta vain löydä. Onneksi Netflix tarjosi edes kelvollista lohduketta, kun testasimme Sherlock Holmesiin ties kuinka monetta kertaa pohjautuvaa sarjaa Sherlock. 2010 ensimmäisen kautensa julkaissut uusintaversio tarjoaa tuoreen näkökulman Doylen klassikkoon, ja onkin itse asiassa todella hyvä. Jos alla ei kummittelisi Silta, kehuisin Sherlockia luultavasti melko estottomasti. Nyt se saa kuitenkin tyytyvä erittäin hyvä- kategoriaan. Brittisarjan etuina ovat sen, noh, brittiläisyys, onnistunut modernismi niin rikoksissa kuin niiden ratkaisuissakin, sekä ennen kaikkea (jälleen kerran) sen kaksi päähahmoa, Sherlock ja Watson. Watsonia esittää Martin Freeman (Linnunradan käsikirja liftareille, Hobitti), joka kyllä nostaa osakkeitaan silmissäni jatkuvasti. Watsonin hahmossa on itse asiassa samaa kuin Peter Jacksonin Bilbossa, muutakin kuin sama naama. Freeman tarjoaa päähahmolle toimivan tukihahmon, jota voi näyttää ruudulla mainiosti yksinkin. Sarjan tärkein tekijä on kuitenkin itse Sherlock. Sosiopaatti, huikean älykäs ja päättelytaidon mestari, maailman ainoa konsultoiva etsivä, joka on kaikkea muuta kuin pölyinen hiippari. Benedict Cumberbatch onnistuu näyttelijänä niin erinomaisesti, että hankala nähdä Sherlockia enää muunlaisena. Sarja pursuaa viitteitä alkuperäisteokseen, mutta on silti todella raikas ja hauskakin. Sherlock on hahmona omalaatuinen, viihdyttävä ja kekseliäs, eikä tässä sarjassa haise rahastus tai väkinäinen uudelleenkierrätys edes etäisesti. Kaksi ilmestynyttä kautta, kolme puolentoista tunnin jaksoa kummassakin. Pistäkää nimi korvan taakse.

Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman vetävät nappisuoritukset uudessa Sherlockissa.
Ihan kohtuullisia leffojakin on, kuten aina, tullut katseltua, mutta tällä kertaa keskitytään Keski-Maahan. Hobitin ensimmäisen osan pidennetty versio taitaa olla ainoa DVD minkä viitsin ostaa koko vuonna, ja toinen osa käytiin katsomassa porukalla heti perään. Tuo Extended Edition ei ollut rehellisesti sanottuna hirveän ihmeellinen, vartti melko merkityksettömiä lisäyksiä. Ei voi oikein verrata LotReihin, missä oli puoli timmaa lisäystä per leffa ja vielä nimenomaan ne tärkeimmät palat. Kääpiöiden kylpykohtaus ei ole ihan sama asia kuin Théodredin kuolema. Mutta ymmärtäähän tuon, jos parisataasivuinen kirja väännetään kolmen elokuvan mittaiseksi, niin ei niihinkään määräänsä enempää voi keksiä sisältöä. Vaikka LotRin appendixeja onkin hyödynnetty hyvin.

Trilogian toinen osa, Smaugin Autioittama Maa, oli kyllä pettymys. Se oli vauhdikas, viihdyttävä, humoristinen, näyttävä – eli mainio seikkailutoimintaelokuva. Tolkienin tai Hobitti-nimisen kirjan kanssa sillä ei sitten ollutkaan paljoa tekemistä. En voi suhtautua Hobittiin tavallisena elokuvana, millaisena se olisikin ollut hyvä, kun se sotii niin pahasti alkuperäisteostaan ja kuvaamaansa maailmaa vastaan. Siitä puuttuu enimmäkseen se Keski-Maan taika, jonka Jackson onnistui vielä LotReihin luomaan. Se on tunnelmaltaan aivan erilainen kuin kirjallinen vastineensa, tai edes Tolkienin tummasävyisemmät teokset. Sulatan vielä kaiken tämän, onhan LotRkin kaukana kirjoistaan, mutta Hobitissa ammutaan yli ja ohi niin monesti. Väkisin lisätty haltianainen Tauriel, tämän seikkailut Legolaksen kanssa, ja ennen kaikkea tämän rakkaustarina kääpiön kanssa – EI. Hauskuuttelevat taistelukohtaukset – ei. Humalaan tulevat haltiat – ei. Gandalfin ja Sauronin kaksintaistelu – EI. Elokuvan lopussa on kohtaus, jossa Bilbo ja Smaug keskustelevat. Se alkoi jo hyvin, ja huoahdin ajatellen, että edes jossain kohti on keskitytty vain tunnelman rakentamiseen eikä haeta vain vauhtia. Valitettavasti iloni oli ennenaikaista, perään tuli kymmenen minuutin takaa-ajokohtaus, jossa Smaug saatiin näyttämään tyhmältä kuin saapas. Hienoa, pilatkaa kaikki.
Elokuva siis ei ole lainkaan susi, mutta se ei myöskään toimi Keski-Maan projektiona lainkaan. Siinä on onnistuneitakin toteutuksia, mm. Järvikaupunki, monet miljööt ja Thranduil olivat hyviä. Kärsin vain alusta loppuun viihteellisyyden ja nykyisen kiireellisen ylivauhdikkaan trendin asettamista arvoista, jotka jyräävät liian usein kauniin Keski-Maan ylitse jättäen jälkeensä jotakin vääristynyttä.

Nyt ei natsannut. Ei ollenkaan.

Aamuvuorot väsyttävät, joten jätän hölinät tähän, vaikka lisääkin löytyisi. Todettakoon, että olen loman aikana saanut pelattua jo kiitettävät kolme Faba-peliä (ja neljä tässä joulukuussa yhteensä, whop whop), maalattua vielä kiitettävämmällä tahdilla ja kuunnellut mm. Pet Shop Boysia, Daft Punkia, Jedi Mind Tricksiä ja Mobyä. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Syyslukukausi: done

75 luentoa, eli 6660 minuuttia = 111 tuntia istuttu luennoilla. Läsnäoloprosentti 82,42%.
Viisi tenttiä, kymmenen esseetä, kirja-arvostelu, elämäkerta, luentopäiväkirja ja muutama vierailu.
36 opintopistettä, olettaen että tällä viikolla olleet neljä tenttiä menevät läpi – ja uskoisin kyllä, että menevät.
Mitä on jäänyt käteen?

Yliopisto-opiskelu itsessään on ollut melko odotetunlaista. Vaatimustaso on lukiota korkeampi, mutta helpohkollakin voi päästä, jos haluaa. Lähinnä hyvien arvosanojen saaminen on vaikeaa. Kurssit kyllä vaativat työntekoa, ja kirjoittamaan ynnä lukemaan pääsee varmasti ihan riittävästi. Positiivisimpia asioita onkin ollut nimenomaan pakollinen ”korkeakulttuurisen” tekstin lukeminen, varsinkin englanniksi – olen lukenut lähes kaiken tarvittavan materiaalin englanniksi. Onneksi oli valmiiksi korkea lähtötaso englannin lukemisessa. On ihan järkevää, että sitä luetaan, sillä se nyt vain on kannattavin kieli niin lähdemateriaalin kuin mahdollisen oman työn yleisön kannalta.
Opettajat ovat enimmäkseen hyvää tasoa, mukana yksi erityisen erinomainen, mutta sekaan mahtuu myös muutama heikompi, varsinkin yksi melkeinpä turhauttavan surkea. Koulunkäynti on hyvin pitkälti itsenäistä, luennoilla pitää käydä joitain harvoja kursseja lukuun ottamatta omantunnon mukaisesti, ja suurin osa itse työstä tehdään koulun ulkopuolella. Tästä syystä pelkkään luentomäärään tuijottaminen ei kerro opiskelusta juuri mitään. Haaste on nimenomaan siinä, että pitäisi jaksaa taas kerran koulun jälkeen hinata itsensä kirjastoon, tai vääntää jokaviikkoinen essee sinä ainoana arkipäivänä kun ei ole töitä. Se on onnistunut kiitettävästi, yhtäkään työtä en palauttanut myöhässä, ja kaikki tuli tehtyä.

Itse aiheista ja kursseista voisikin sanoa tarkemmin pari sanaa.

Peruskurssit Roomasta Renessanssiin ja Renessanssista Ranskan Vallankumoukseen olivat sisällöltään ihan okei, joskaan eivät sisältäneet uutta tietoa mainittavasti. Niiden tarkoitus onkin olla melko lailla lukion oppimäärää kertaavia, ja lähinnä täydensivät unohduksiin painuneita osioita omalla kohdallani. Esimerkiksi 1700-luku oli jäänyt lukiossa melko tyhjäksi aukoksi jostain syystä itselleni, ja nyt on sekin valistuksineen ja seitsenvuotisine sotineen täydennetty. Ihan hyödyllisiä kursseja, ja aina silloin tällöin tuli kokonaiskäsitystä vahvistavia yksityiskohtia. Työmäärältään ensimmäinen oli helpohko, kolme pidempää esseetä, joista täälläkin jotain aiemmin mainitsin. Tämä jälkimmäinen kurssi vaatikin jo paljon, tentin ja tuon kirja-arvostelun lisäksi piti kirjoittaa joka viikko essee. Tämä jakaa mielipiteeni; joka viikko odottava essee stressaa, eikä siihen jaksa panostaa läheskään niin paljoa kuin parin viikon välein palautettavaan. Toisaalta, joka viikko tuli väkisinkin luettua erityisen hyvää lähdemateriaalia, johon ei muuten olisi tullut tutustuttua ainakaan niin tarkasti. Esimerkiksi Pehr Kalm, Mary Wollstonecraft ja James Boswell ovat olleet mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Sen sijaan kurssiin liittyneen pienryhmäopiskelun läsnäolopakkoa en ymmärrä, sillä siellä ei koskaan tehty yhtään mitään järkevää tai hyödyllistä.

Yhden periodin mittainen Sota ja Valtio- kurssi oli syyslukukauden helmi. Kolmetoista luentoa todella asiallista, kattavaa ja oivaltavaa tulkintaa keskusvallan ja aseenkäytön suhteesta Euroopan historiassa, painottuen 1500-1700. Raikas näkökulma ja vaikka aiheet olivat usein tuttuja, tarkasteltiin niitä sellaisella tavalla, että uutta tietoa ropisi jatkuvasti. Kurssi alkoi paljon paremman käsityksen koko aihepiirin lisäksi ihan Euroopan historiasta yleisestikin. Essee + tentti on myös leppoisa työmäärä.

Historiantutkimuksen johdantokurssi oli sitten syksyn tylsin ja turhin tuttavuus. Kaksi periodia puuduttavaa asiaa, pakollinen kurssi vieläpä. Noh, onpahan sekin kärsitty, mutta aihepiiri (historiantutkimuksen historia) on niin kaukana omista intresseistä että vaikeuksia tuotti. Ainoa valonpilkahdus olivat vierailevat luennoitsijat, jotka edustivat kaikki tyystin erilaisia näkökulmia historiantutkimukseen. Mm. Helsingin kaupunkihistoria ja psykologinen historia olivat aihealueina mielekkäitä.

Latinaa olen nyt opiskellut kahden periodin ajan, suorittaen alkeiskurssit I ja II. Helppoa se ei ole ollut, mutta on siitä jotakin jäänyt päähänkin. Kevään opintosuunnitelmaani sitä ei luultavasti mahdu kiinnostuksesta huolimatta, joten tällä hetkellä näillä mennään. Opin kuitenkin ymmärtämään latinan kielen rakenteen, ja kevyellä sanastolla + kieliopilla varustettuna kykenen aforismien kääntämisen lisäksi jopa oikeasti kääntämään jossakin määrin klassista latinaa. Hirveän pitkälle tällä ei kuitenkaan mennä vielä. Nämä kurssit olivat oiva esimerkki arvosanojen vaikeudesta; olin lähes kaikki luennot neljän kuukauden ajan paikalla ja tein kaikki tehtävät, mutta kokeet olivat todella vaikeita, eikä niistä mainittavia arvosanoja tullut. Jos haluaa oppia ns. kaiken mahdollisen, vaativat yliopiston kurssit kyllä todella suurta työmäärää.

Viimeisen reilun viikon fiilis oli sellainen, että en halua opiskella enää ikinä mitään, vaan lähinnä karata poronkasvattajaksi Lappiin. Kolmekymmentä päivää lomaa luennoista ja deadlineista lienee siis aikalailla paikallaan, ja jo nyt viikonlopun jälkeen tuntuu paljon rennommalta. Oman syksyni opiskelutahti oli melko korkea, ja tein työt kunnolla sekä jaksoin käydä koululla luennoillakin. Silti tuntuu siltä, etten oppinut kaikkea mahdollista. Varsinkaan tenteistä en voi sanoa olevani erityisen ylpeä. Syksyn mittaan ylitseni vaeltaneesta informaatiovyörystä lienee kuitenkin tarttunut jotakin mukaankin. Puhtaan raakatiedon lisääntymisen lisäksi ennen kaikkea tiedonkäsittelytaitoni on parantunut entisestään, ja osaan onkia tekstimassasta keskeisiä asioita mukavan hyvin. Tämä onkin nykyisen tietoyhteiskunnan aikana oleellista, kun kaikki tieto alkaa olla saatavilla silmänräpäytyksessä, ja perinteisestä vuosilukujen / hallitsijoiden ulkoa opettelusta on hyötyä lähinnä pubivisassa tai Trivial Pursuitissa. Toisaalta, asioiden huolellinen lukeminen ja opettelu auttaa sisäistämään laajatkin kokonaisuudet paremmin, mikä auttaa vuorostaan muodostamaan selkeämpää kokonaiskuvaa koko siitä laajasta massasta, mitä historia / mikä tahansa muu reaaliaine edustaa. Yliopiston töissä tutuiksi tulevat laajat opiskelumateriaalit ja vääjäämätön tieto siitä, miten en voi oppia ulkoa sitä kaikkea, aiheuttavat myös ahdistusta. Itse kun haluaisin tietää kaikesta kaiken, ja kärsin siitä etten vain mitenkään ehdi opiskella kaikkea sitä mitä haluaisin edes näihin kursseihin liittyen. Noh, sen kanssa on opittava elämään.

Nyt jätän yliopistoon liittyvät ajatukset taakse kuukaudeksi, ja keskityn mm. heittelemään noppia Fantasy Battlen parissa sekä lueskelemaan jotakin mitä ei automaattisesti yritä samalla sisäistää ja opetella ulkoa.

Lomanavausviikonloppuun kuuluikin jo kaverin synttäreiden vietto (aina kiva catch up vanhojen kavereiden kanssa), Hobitin ensimmäisen osan Extended-versio sekä leffoissa juuri ilmestynyt toinen osa, kolmen päivän verran kavereiden näkemistä, mitä rennointa stressitöntä oleilua Jemiman kanssa ja Silta-sarjan katselu loppuun. Niistä enemmän myöhemmin, huomenna ensimmäinen lomaviikko käyntiin !