torstai 20. helmikuuta 2014

Ympäristöhistoriasta & harrastamisesta

Kyllä se kevät vain vakaasti näyttää tulevan. Lumet suli, lämpötila ei laske juurikaan alle nollan ja talvitakin on voinut jättää pois. Helmikuun puolessavälissä. Kelpaahan tuo, saisi jatkua.

Kaikki koulutyöt itse tenttejä lukuun ottamatta on nyt tehty pois alta, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Vielä riittää lukemista, kaksi viikkoa kirjatenttiin ja toinen kirja menossa nyt.

Luin juuri siis tenttiä varten J. Donald Hughesin Maailman ympäristöhistorian, neljäsataasivuisen yleisesityksen ihmisen ja luonnon suhteesta kautta historian. Kirja painottui lähivuosisatoihin ja varsinkin 1900-lukuun, ihan ymmärrettävistä syistä. Teos oli ihan hyvä, joskaan se ei antanut kovin paljoa uutta tietoa. Toisaalta, olen melko hyvin perehtynyt aihepiiriin, ja esimerkiksi tuo syksyllä lukemani Jared Diamondin tiiliskivi käsitteli samoja aiheita, joten tietämättömämmälle Hughesin kirja on varmasti hyvä, ja voisinhan sen itsekin ottaa yleissivistävänä teoksena hyllyyni. Sen kirjoitustyylissä oli jotakin määrittelemätöntä mistä en aivan pitänyt, mutta se voi johtua myös suomenkielisestä käännöksestä – olen jo tottunut lukemaan akateemiset teokset englanniksi. Ympäristöhistoria on yhtä kaikki tärkeä aihe, ja ihmisten pitäisi perehtyä siihen todella tarkasti. Ihminen on ehtinyt tuhota jo niin pahasti planeettamme biosfäärin, että nyt on viimeiset hetket yrittää vielä korjata asia. Kirja suututti jatkuvasti valaisevilla esimerkeillään ihmisten välinpitämättömyydestä, ahneudesta ja lyhytnäköisyydestä. Yhdysvallat varsinkin on niin hieno esimerkki tästä että vastenmielisyyden tunteeni koko tuota valtiota kohtaan vain syvenee entisestään.
Maailman ympäristöhistorian keskeinen teesi on se, miten ihminen on väistämättä osa biosfääriä – ei irrallinen hallitsija. Varsinkin taloustiede (ja sen isäntä, kapitalistinen maailmantalous) muuttaa usein koko ympäröivän luonnon resursseineen abstraktioksi vailla kontekstia, numeroiksi Excel-tiedostossa, mikä on kestämätön suhtautumistapa ja ajaa koko ihmiskunnan nopeaan tuhoon. Ihminen elää ja kuolee muiden elollisten mukana.

Yleissivistävä perusteos.
Näin muuten olympialaiset ovat olleet edelleen kovassa seurannassa, ja Suomen mitalit ovat nousseet neljään. Lätkän puolella mieltä lämmitti luonnollisesti Suomen mahtava puolivälierävoitto Venäjästä, oli MM-finaalin 2011 ohella kenties paras ja kokonaisvaltaisin peli maajoukkueelta mitä olen ikinä nähnyt. Nyt jännitetään välierää Ruotsia vastaan, harmillisesti joudun katsomaan tuota töissä enkä pääse fiilistelemään ihan samalla tavalla.

***

Olen usein maininnut blogissani figut, niiden maalaamisen ja niillä pelaamisen. Ajattelin nyt olevan sopiva hetki valottaa tätä harrastustani enemmän.

Figuharrastukseni alkoi kymmenvuotiaana, äitini tuodessa kotiin jostain löytämänsä Games Workshopin figuurikatalogin. Tuon katalogin puhkiselattuaan kymmenvuotias pieni nörtinalku ja varhaisesta iästään huolimatta innokas fantasiamaailmojen matkailija päätti aloittaa harrastuksen. Helsingistä sai tuohon aikaan Games Workshopin figuja tasan yhdestä paikasta, Fantasiapeleistä Kaisaniemen metroasemalta. Sinne kävi matkamme, ja harrastukseni alkoi.
Ala-asteen innokkaan, mutta epäjärjestelmällisen ja lapsekkaan harrastelun jälkeen myin jo yllättävänkin mittavat armeijani ja keskityin muunlaisiin aktiviteetteihin yläasteella. Palasin figujen pariin yläasteen lopussa, ja läpi lukion, välivuoden ja armeijankin pelasin eri muodoissaan, maalatenkin toisinaan. Elämäntapani, elämäntilanteeni ja intressini ovat vaihdelleet luonnollisesti, mutta yhdentoista vuoden ajan olen aina vaan palannut figuharrastuksen pariin. Vuosienkaan tauko ei ole vienyt pohjaa tältä, ja aina vaan kipinä iskee uudelleen. Lapsekkaasta ja keräilynomaisesta harrastuksesta jonkunlaiseen puolivakavaan yritykseen, siitä puhtaasti pelaamispainotteiseksi, välillä kevyempien figupelien pariin ja toisinaan pitkäaikaisiin kampanjoihin; pitkienkin taukojen jälkeen olen nyt vakaammalla pohjalla figuharrastuksessani kuin koskaan. Viime syksystä alkaen olen sekä maalannut että pelannut aktiivisesti ja pitkäjänteisemmin kuin koskaan, päätettyäni vihdoin antaa yhdelle rakkaimmista harrastuksistani sen ansaitseman huomion.

Dark Elf Black Guard Towermaster, tuoreimpia maalauksiani. Puhelimen kamera ei tee oikeutta.
Mitä siis pelaan? Pelaan Games Workshopin figuilla yksinomaan. Olen tietoinen kymmenistä eri figuvalmistajista ja sadoista sääntösysteemeistä, mutta alusta asti GW:n pelejä pelanneena en kovin helposti ole valmis vaihtamaan. Varsinkaan kun sellaiseen ei ole syytä, GW tekee laadukkaimmat figut ja kattavimmat pelit tyhjentävillä oheismateriaaleilla – joskin hinnat ovat nousseet melkoista tahtia tässä kymmenen vuoden aikana. Työssäkäyvällä on onneksi varaa.
GW:n peleistä olen pelannut Fantasy Battlea, Lord of the Ringsiä ja Necromundaa, joista Fantasy Battle on aina ollut se kiehtovin, alkuperäisin ja voimakkain kiinnostus. Koko syvä historia-fantasia-nörtteily- innostukseni kiteytyy hyvin Fantasy Battlen luonteeseen. Satojen sivujen pituisesta sääntökirjasta huolimatta, tai juuri sen vuoksi, olen kiintynein Faban pelimekaniikkaan. Tälläkin hetkellä maalaan ensimmäistä kertaa elämässäni määrätietoisesti FB-armeijaa, ja olenkin edistynyt puolessa vuodessa kiitettävästi. Olen Dark elfeillä pelannut kuutisen vuotta ja kolmen sääntöjärjestelmän uudistuksen läpi, mutta nyt vasta olen tarpeeksi kypsä panostamaan tähän vaativaan ja omistautumista vaativaan lajiin oleellisesti.
Suunnitelmissa siintää joskus kaukaisessa tulevaisuudessa muutama pieni sotajoukko uudistettuun LotRiin (eli Hobittiin tätä nykyä) sekä Necromundaan muutama kokonaan maalattu gang. Kummatkin ovat pienimuotoisia ja nopeita pelejä, joissa taktiikalla on paljon vähäisempi merkitys. Fantasy Battle on kuitenkin raskas ja aikaa vaativa peli (viime peliin meni yhdeksän tuntia…), jossa taktiikan merkitys on nopanheittelystä huolimatta suunnaton.

Maalauspiste tänään.
Vissiin 2008 maalattu Warhammer 40K-figu, ihan puhdas maalausprojekti tyylikkään figun vuoksi.
Itselleni pelaaminen on mielekästä ja todella viihdyttävää sosiaalista toimintaa, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on maalaaminen. Figumaalaus on luovaa työtä parhaimmillaan, ja usein huomaan pitkin päivää miettiväni päässäni erilaisia väriteemoja tai maalaustekniikoita joitain tiettyjä figuja varten. Rajaton mahdollisuuksien määrä, olemassa olevien figujen määrä ja kaikki mahdolliset maalausprojektikokonaisuudet ovat jotenkin loputtoman kiehtovia. Tällä hetkellä Dark elf- armeijan ohella aloitan juuri kaverilleni Vampire Count- armeijan maalaamista, mutta laatikoihin on myös kerääntynyt kymmeniä satunnaisia kiinnostavia figuja joiden funktio on pelkästään maalauksellisuudessa. On siis puhtaasti maalausprojekteja, sekä pelaamista varten maalattavia; ehkä parasta koko harrastuksessa onkin pelata kauan ja hartaasti maalaamillasi figuilla. Maalasin juuri arviolta 50 tuntia kahdenkymmenen modelin joukkoa, ja pelasin sillä ensi kertaa tällä viikolla. Melko ainutlaatuinen tunne.

Maalaaminen edustaa kirjallisuuden ohella itselleni sellaista hiljaista kulttuuria, omaa aikaa, jolloin vain unohtaa kaiken muun ja keskittyy siihen. Yleensä pistän rentoa musiikkia soimaan ja maalailen muutaman tunnin karaten muulta maailmalta siksi aikaa. Monimuotoisen kirjoittamisen ohella maalaaminen edustaa myös luovaa toimintaa aktiviteeteissäni, joka sekin miellyttää. Kaiken lisäksi on hyvä fiilis tietää saavansa hyvää jälkeä aikaan. Tässä on pitkien vuosien varrella jäänyt jotain taitoa pensselinvarteen mukaankin.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Harmaus, deadlinet ja olympialaiset

Sumun verhoama Helsinki ei tunnu tietävän, aloittaako kevään etuajassa vai ei. Lumet ovat kuitenkin jo hävinneet, plusasteita on ja suunnittelen fillarin ottamista kellarista.

Olen tuskaillut harmauden painostavan väsymyksen ohella paleografian epäinhimillisten tehtävien kanssa. Meneillään oleva vajaa kuukauden ajanjakso on tarkoittanut kuutta paleografian erikoiskurssin tehtävää, joista kolme olen nyt tehnyt. Nuo todella tuskastuttavat tehtävät sisältävät 1500-1700 lukujen ruotsalaisten/saksalaisten kirjeiden transkriptointia ja tulkintaa, joka on käsittämättömän hankalaa. En ole saanut vielä yhdestäkään kirjeestä mitään selvää, eikä koko aihe kiinnosta minua oikein mitenkään. Pakollinen kurssi kuitenkin. Väkinäistä puurtamista kovilla deadlineillä, pari viikkoa pitää jaksaa noita vielä.

Paleografian tehtävät hajottaa pahasti.
Paremmin sujuvista kouluhommista kirjoitin juuri puhtaaksi kirja-arvostelun Hannu Salmen teoksesta The Nineteenth-Century Europe: A Cultural History. Mielenkiintoinen ja kattava yleisesitys monipuolisesta kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta 1800-lukuun, josta oli helppo kirjoitella. Mukava ja opettavainen projekti, ja taas yksi duuni pois alta. Kohta tenttiviikko, lomaviikolla päälle kirjatentti ja sitten voikin taas ottaa rennosti.

Koulutöiden deadline-viidakossa vaeltamiselle lisähaastetta tuo tietysti olympialaiset. Keskiviikkona alkaneet miesten lätkäpelit on tullut katsottua lähes kaikki, ja jopa naisten lätkää olen vilkuillut. Telkkari on ollut ennätyksellisen paljon auki, usein pyörii tuossa taustalla muuta tehdessä. Käytän telkkaria usein radiona, ruokaa tehdessä tai maalaillessa kätevä kuunnella taustalla lajia kuin lajia. Töissäkin lätkä huutaa toisella puolella kioskia. Talviolympialaisten lajeista jaksaa seurata muutenkin suurinta osaa, hiihto monine muotoineen taitaa olla ainoa mikä ei yhtään kiinnosta. Rukajärven hankkima toistaiseksi ainoa suomalaismitalikin tuli nähtyä suorana. Kisat ovat vain kerran neljässä vuodessa, eihän urheiluihmisellä ole muita vaihtoehtoja kuin seurata parhaansa mukaan.

Koulun ja lätkän ohella lautapelipäiväkin oli viime viikonloppuna, peli Elder Signia ja kaksi megalomaanista neljän lisärin Arkham Horroria pelattiin. Seuraava lauantaivapaani taitaa olla kuukauden päästä, joten oli hyvä päästä pelailemaan nyt.

Arkham Horror + neljä lisäriä
Arkham Horror
Elder Sign
Stam1nan uusi, odotettu levy SLK ilmestyi viikko sitten, ja hain vinyylin Äxästä maanantaina. Parin kuuntelukerrankin perusteella täytyy väittää, että levy on melkoisen hieno tapaus ilman pitkän linjan fanilasejakin. Neljässä päivässä myyty kultakin kertonee tarpeeksi, ei kovin moni suomenkielinen metalliartisti tuohon pysty. SLK jatkaa Stam1nan kehityskaarta todella innostavalla tavalla, levy sisältää entistä enemmän erilaisia musiikillisia piirteitä. Jatkuvasti kasvanut muidenkin kuin Hyrden sävellysosuus näkyy positiivisella tavalla, ja tuo Kaikan Panzerfaust- kappale on suorastaan tyylipuhdasta bläkkistä. Levy tuntuu ja maistuu Stam1nalta, mutta siinä on selkeä omaleimainen tunnelmansa. Tämä kerännee kuunteluita melkoisen määrän, ja vaikka onkin varhaista sanoa, tulee SLK olemaan vuoden merkittävimpiä levyjä kohdallani.

Hyyrysen lyriikat ovat aina olleet hienoja, ja ne tuntuvat vain paranevan. Levy alkaa näin:

Elektroneina
Rautajumala
Olin ikuinen
Siksi halusin kuolla


Stam1nan uutukainen SLK vakuutti heti.


Muuta kulttuuria en pariin viikkoon ehdikään hirveästi harjoittaa, luettavana kun on kolme tenttikirjaa. Melkoinen kasa houkuttelevaa kaunokirjallisuuttakin odottaisi lukemistaan hyllyssä, mutta hoidetaan nyt nämä kunnolla. Helsingin yliopiston neljän kuukauden kesäloma tarjonnee aikaa kaikelle muulle sitten toukokuusta alkaen.

torstai 6. helmikuuta 2014

Back on track

Tammikuu loppui armollisesti lumen tuloon, mikä tiputti purevaa kylmyyttä ja vei pois pimeyttä. Nyt on ollut mukavat pari astetta pakkasta ja isot kinokset, mieluummin tätä katsoo aikansa. Käytiin perinteisen talvisään johdosta ulkojäillä luistelemassa, tekipäs lätkää hengittävälle hyvää…Viimeksi ollaan kavereitten kanssa pelattu ulkojäillä joskus 2011, jos joskus saisi kasaan peliporukan vielä. Ihmiset asuvat nykyään vähän turhan hajallaan sellaiseen, eikä kentälle saa kasattua kaikkia lähinurkilla asuvia kaverin kavereita samalla tavalla enää.

Harvinainen talviaurinko on nätti.
Helmikuu näyttää koulutyöpainotteiselta, mikä on ihan okei rennomman tammikuun jälkeen. Sain periodin ensimmäisen työn tehtyä tuon jo mainitun Franco-esitelmän kautta, joka menikin varsin mainiosti. Sen kautta heräsi myös mielenkiinto 1900-luvun Espanjan poliittiseen historiaan; monarkiasta toiseen tasavaltaan, siitä Francoon neljäksikymmeneksi vuodeksi, ja sittemmin monarkistiseen demokratiaan. Kiintoisaa lähihistoriaa.
Tällä hetkellä luen Nineteenth-Century Europe – A Cultural History- nimistä opusta, joka on myös yllättävän mielenkiintoista. Historia maistuu kyllä laidasta laitaan.

Kuluva tulee siis luultavasti vierähtämään nopeasti ohi, kun iso kasa koulutöitä odottaa onnellisesti tekemistään. Ison huomion tulee saamaan kuitenkin jokaisen lätkäfanin kultakausi, talviolympialaiset. Vaikka Sochin kisat ovatkin monella tapaa hyvä vitsi, ei se poista sitä tosiasiaa, että jäällä nähdään maailman eliittipelaajat. Suomen pelipäivät ovat tyhjennetty muusta tekemisestä, mutta huippulätkää riittää päivittäiseksi seurattavaksi. Kahdeksan päivää, ja kiekko tippuu jäähän.

Tällä hetkellä kouluun liittyen.
Kiireettömämmän tammikuun aikana sain luetuksi myös H.P. Lovecraftin kokoelmateoksen, joka sisälsi nipun hänen pidempiä tunnettuja novellejaan, mm. At the Mountains of Madnessin, The Case of Charles Dexter Wardin sekä The Dream-Quest of the Unknown Kadathin. Yläasteella tuota yritin jo lukea, mutta 1920-luvun englanti taittui niin huonosti, että nyttemmin vasta sain kunnolla irti näistä klassikoista. Lovecraft on, kirjailijatovereidensa kanssa luomansa mytologian kautta, tuttu todennäköisesti kaikille fantasia/sci-fi-ihmisille, mutta hänen kirjallisuutensa osoittautui itse asiassa hiukan odotettua erilaisemmaksi. Hänen mielikuvituksensa oli jopa korkealentoisempaa kuin odotin, varsinkin aikaansa nähden, ja nautin huomattavasti sellaisista värikkäistä, monimuotoisista kuvauksista mitä esimerkiksi The Dream-Quest of the Unknown Kadath tarjosi. Osa hänen novelleistaan on käytännössä sci-fiä ennen sci-fin syntymistä, eikä häntä pidättele mikään. Hän oli korkealentoinen visionääri, jonka erikoisiin teoksiin antaa vain oman mausteensa tuo 90 vuotta vanha kirjoitusasu. Lovecraft kirjoittaa vieläpä tarkoituksellisen monimutkaisesti, mikä sopii entistä paremmin tarinoihinsa. En voisi kuvitellakaan niitä modernilla englannilla. Erikoinen, mutta miellyttävä tapaus kerrassaan.

H. P. Lovecraft himself
                                                                                 ***

Lovecraft-teema jatkui myös pelipöydällä. Marraskuussa ilmestynyt Eldricth Horror pääsi pelattavaksi kahden pelin voimin. Arkham Horroriin vahvasti pohjautuva, mutta globaaliksi laajennettu versio nojaa omiin vahvuuksiinsa ja on tehty selkeästi eri peliksi. Se on freshillä tavalla erilainen, mutta siinä on sama henki kuin pohjapelissäänkin. Todella tervetullut lisä pelivalikoimaamme, joka kattaa nyt jo ihan kiitettävän kasan pelejä: Arkham Horror kaikkine lisäosineen, Eldricth Horror, Mansions of Madness, Elder Sign, Munchkin, parilla lisäosalla ja tuplaperusdekillä, War of the Ring alkuperäisen & toisen edikan versiot, Carcassonne parilla lisärillä sekä itseni vielä testaamattomat X-Wing ja Middle-Earth Quest.
Jälleen laajentunut peliporukkamme (kahdeksan henkeä parhaimmillaan tällä hetkellä, joskaan kaikki eivät ole koskaan paikalla) on nyt organisoitunut entistä paremmin, ja tuosta ajoittaisesta lautapelaamisesta on muodostunut jonkinasteinen aktiiviharrastus. Ennen kaikkea keskustelu teemojen ja kaikkeen niihin liittyvän ympärillä on voimistunut porukassamme verkon puolella, mikä on positiivista.

Eldritch Horror
Eldricth Horror 
Eldricth Horror

Jedi Mind Tricks jaksaa aina vakuuttaa asenteellaan ja säälimättömällä lyriikallaan. Vinnie Pazin ääni ja lähes saarnaava flow herättivät mielenkiintoni 2009, ja kuuntelussa Jedi Mind Tricks on siitä asti ollut. Merkittävä artisti, jenkkiräppi kun ei tosiaan usein nappaa minun kohdallani.


Turn the television off cousin
That ain't nothin for a girl to see
I got a niece, and best believe she mean the world to me
She don't need to see the shit they think a girl should be
90 pound, skinny bitch; that ain't even girl to me
Essentially that shit, design and take a hold of you
Telling lies, take your vision, take control of you
Their finding different ways to take your fuck'n soul from you
Show about a model make your self asteem low for you
Everything is fake, trust me; no one that lovely
I met a lot of famous people and they're fat and ugly
I ain't any better, I just think the fact is funny
That they'll take a little girl and pimp her for the cash and money
And what's gonna become of them, in like 50 years
When Hannah Montana turnin' into Brittney Spears
They chew you up and spit you out cause no one really cares

And ain't no body gonna hold you when your really scared