perjantai 21. maaliskuuta 2014

Takatalvi

Takatalvi, uuden periodin koulutyöt ja hetkeksi lisääntyneet työt ovat tehneet arjesta totutun tekemisentäytteisen, ja aika tuntuu rientävän kuin Pendolino konsanaan. Pomo lähti lomalle töistä, joten tällä viikolla tuntimittari näyttää opiskelijalle väkisinkin lisäkiirettä tuottavaa 23:a tuntia. Ensi viikolla laitetaan vielä pari lisää, ja Ärrällä nautiskellaan 27 tuntia.

Olimme Jemiman kanssa viime viikonloppuna mökillä, kun pitkästä aikaa oli vapaa viikonloppu kummallakin. Klaukkalan lumiset lakeudet toivat erittäin tervetulleen rauhallisen hetken arkeen. Kaksi yötä hiljaisuudessa, kiireettömyydessä, internetittömyydessä ja lumen peittämälle järvelle katsellessa tekivät hyvää. Kantakaupungin kerrostaloviidakon vaihtaminen pitkästä aikaa luonnonläheisempään maisemaan herätti taas ikuiset ihmettelyt – miten maalla on niin hiljaista, ja miten ilmakin tuntuu olevan kirkkaampaa? Tähtitaivaskin näkyi lähtiessämme kirkkaampana kuin aikoihin stadissa.


Talvi palasi yhdessä yössä.


Talvinen auringonlasku.
Rauha tuli tarpeeseen, sillä rennoista kursseista huolimatta koulutyöt kasaantuvat armottomasti päälle heti alkuun. Toisaalta, monet kursseista (venäjä, puheviestintä, metodiopinnot) loppuvat huhtikuun puoliväliin mennessä, joten ne ovat ohi ennen kuin huomaakaan. Viiden kurssin sisältämien haasteeltaan vähäisinä pysyttelevien rutiinikoulutöiden päälle päätin lätkäistä vielä toisen kirjatentin, sillä sen myötä saan yleisen historian perus- ja aineopinnot kokonaan suoritetuksi näin ensimmäisen lukuvuoden aikana. Viimeisenä vuorossa on opintojakso historian murroksia ja jatkuvuuksia, ja tentin tuohon kuuluvan kurssin Kapitalismin synty ja teollistuminen. Ensimmäisenä tenttikirjana aloitinkin jo Joyce Applebyn The Relentless Revolution: A History of Capitalism:in ja toisena odottaa Peter N. Stearnsin The Industrial Revolution in World History. Modernimpi historia on tämän vuoden puolella ollut muutenkin hallitsevasti esillä, ja kyseessä on sopivan mielenkiintoinen aihe, jota jaksaa sen 800 sivua lukea. Lisäbuustia sain vielä tänään WebOodiin kilahtaneesta edellisen kirjatentin suoritusmerkinnästä; sain nimittäin kolmosen, mikä on mainio tulos siihen nähden että kysymykset olivat mielestäni hirveitä ja yksi kolmesta esseestäni oli kymmenessä minuutissa tehty täysi vitsi. Hyvin sujunut tentti johtaisi siis mitä mainiompiin tuloksiin.

Pöydän ikuinen kirjapino: nyt mm. pari tenttikirjaa, Poen elämänkerta, sarjakuvateos The Marquis ja Tiede-lehtiä.
Sählysarja loppui välierätappioon, vaikka hyvin pelasimmekin. Itse pääsin harmillisen vähän paikalle kun pelit olivat yleensä luentojen päällä, mutta positiivinen kokemus yhtä kaikki. Salilla käymisen ohella mukavan monipuolista liikuntaa. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan, ja jos sitä silloin pääsisi liikuntavuoroihinkin. Niissä kun sählyä usein pelataan, niin saisi paljon paremman tuntuman. Nyt heräsin viimeisiin peleihin pelaamaan parhaat pelini.

Doctor Who loppui myös, sillä sain katsottua kaikki seitsemän kautta. Jäljellä on enää muutama välistä jäänyt ekstrajakso. Juuri nyt on niin paljon muuta meneillään, ettei ole ehtinyt tulla tyhjä olo, mutta kiireettömien iltojen osuessa kohdalle varmasti miettii pitkään että mitähän sitä muka nyt ruudulta katselisi. Ensi kaudeksi vaihtuu Doctorin näyttelijä Peter Capaldiksi, ja kahdeksatta kautta kuvataan paraikaa. Ensimmäiset jaksot nähtäneen loppuvuodesta. Doctor Who:sta on tullut niin iso sarja itselleni, että voisin katsoa vaikka kaikki kaudet uudelleen heti. Ainutlaatuista tavaraa. Koitin jokin aika sitten selittää Doctorin luonnetta, enemmän tai vähemmän onnistuneesti, mutta törmäsin kuvaan joka tiivistää sen paljon itseäni paremmin:

Doctor Who kiteytettynä.
Maaliskuu on ollut myös maalauksellisesti mainio kuukausi, itse asiassa todennäköisesti produktiivisin omalta osaltani koskaan. Olen saanut maalatuksi Black Dragonin, Mortis Enginen ja kolme Crypt Horroria, eli ison monsterin, sotakoneen ja monstrous infantryä; isoa tavaraa kaikki. Aloitin siis tosiaan vanhan ystäväni sekä pitkän linjan pelikaverini Danielin Vampire Count-armeijan maalaamisen, ja onkin ollut todella raikas kokemus maalata aivan erilaisella idealla ja väriteemalla kokonaista armeijaa alusta asti. Ainahan noita satunnaisfiguja maalailee vaihtelevasti, mutta kokonaisuuden tekeminen alusta loppuun yhdellä väripaletilla on ihan eri asia. Pelkästään sen suunnittelu oli todella siistiä. Tällä hetkellä nopeasti laskeskeltuna noin 2600 pisteen Dark Elf-listani tulee siis saamaan vihdoin pelikentälle arvoisensa vastustajan maalatun Vampire-armeijan muodossa. Niitä vastaan kun pelaan edelleen enimmät pelini. Eilen pelasimme kertakaikkisen loistavan pelin, 2,500pts ottelun joka päättyi tasuriin. Tasainen, jännittävä ja yksi taktisesti tasapainoisimmista peleistä kummaltakin puolelta mitä muistan pelanneeni. Aktiivista hyvän fiiliksen maalaamista ja huippupelejä hyvien kavereiden kanssa, siitä on harrastus tehty.

Maaliskuun maalaussaldoa. Vielä kun näiden kuvaukseen oikeasti sopivan objektiivin hankkisi.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

NHL, James Joyce ja Julma-Henri

Näin on uusi kouluperiodi jälleen startannut, ja viimeistä viedään. Pari kuukautta koulua jäljellä tältä lukuvuodelta.

Vaikka uusi kouluperiodi onkin alkanut, pitää edelliseen puuttua vielä tuon globaalihistorian kirjatentin (tai siis, virallisesti tiedekuntatentti) myötä. Olen vahvasti pettynyt tenttiin. Jos materiaalina on kolme reilun kokoista kirjaa, niin kysymykset voisivat olla laajoja ja kattavia – varsinkin kun niitä on tasan yksi per kirja. Ei vaihtoehtoja. Kolme kysymystä, kolme esseetä. Tämä menisi, jos esseet olisivat odottamani laisia – isoja kokonaisuuksia painottavia, syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä vaativia, tematiikan sisäistämistä ja suurten linjojen hahmottamista odottavia. Mutta ei. Miltä kuulostaa yli 2000 vuoden ympäristöhistorian ajanjaksoa käsittelevästä kirjasta kysymys ”Tarkastele niitä prosesseja, jotka myöhäisantiikissa vaikuttivat ihmisen suhtautumiseen ympäristöön”? Aivan, liian yksityiskohtaiselta ja turhalta triviaalitiedolta. Muutama sivu 350:stä ei kerro mitään kokonaisuuden sisäistämisestä, vaan katsoo osaatko ulkoa teoksen. Turhauttavaa. Yksi kolmesta kysymyksestä oli kohtuullinen, ja sekin hiukan turhan spesifi. Ei ole hyvää arvosanaa odotettavissa tästä tentistä, vaikka voisin pitää vaikka luennon jokaisen kirjan sisällöistä.

Viime päivien hallitseva tekijä, uusien kurssien alkamisen ohella, on ollut harvinaisen voimakas allergia perin juurin epämiellyttävine oireineen. Oireet iskivät niin vahvasti, että epäilin jo kunnon flunssaa, mutta allergialääkkeet taltuttivat häirikön parissa päivässä. Olo ei kuitenkaan ole vielä sataprosenttinen, ja nyt toivon viimeiseen asti ettei kymmenen viikon yhtäjaksoinen salitreenaamiseni katkea tähän viikkoon. Puolikuntoisena ei kuitenkaan kannata mitään tehdä, huominen sählypelikin jäänee väliin.

                                                                              ***

Palasin välittömästi koulukirjojen parista kaunokirjallisuuden hellään huomaan, ja hyllystäni valikoitui James Joycen Dublinilaisia. Pyrin paraikaa lueskelemaan hyllyäni tyhjäksi lukematta jääneistä teoksista (ja aikakauslehdistä, miten niitäkin kertyy), ja Joycen joululahjaksi saamani parisataasivuinen novellikokoelma oli helppo välipala.
Irlanti on niin maana kuin kulttuurinakin itseäni miellyttävä, ja Joycen novellit saavat irlantilaisuudesta ja irlantilaisista hyvän otteen. Ne kuvaavat 1900-luvun alun Dublinia asukkaineen koruttomasti, mutta silti miellyttävästi. Hiukan alakuloinen ja melankolinen ote sopivat hyvin teokselle. Joycen ansio on ennen kaikkea hänen ensiluokkainen ihmistuntemuksensa. Hän näkee ihmisten sisälle, ja pystyy kiteyttämään ihmisten monimuotoisen luonteen hyvinkin lyhyessä sivutilassa. Joycen kaltaisia tarkkailijaluonteita on ihmisten joukossa enemmänkin, mutta harva pystyy tuomaan paperille näkemänsä yhtä hyvin.

Leppoisa novellikokoelma.  

Leffateatterissa kävin katsomassa tuoreen Oscar-voittajan 12 Years a Slave. Vaikea aihe ihmisille vielä nykypäivänäkin, eikä tuota voi ymmärtää yhtään mitenkään. Ihmisenä joka laskee tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden perusarvoikseen en vain saa päähäni miten tuo oli mahdollista. Tarpeellinen elokuva, vaikka poikkeaakin nykyformaatista – ei nopeatempoisuutta, siinä ei varsinaisesti tapahdu mitään, ei päälle liimattua dramatiikkaa tai mahtipontista musiikkia. 12 Years a Slave onkin enemmän dokumentin kaltainen filmografia omaelämänkerrasta, ja se onnistuu kuvaamaan Yhdysvaltojen orjuuden mielestäni hyvin. Vastaavaa elokuvaa Lähi-idän orjakaupasta odotellessa…

Mitähän muuta? Kaverin synttäreillä kävin viikonloppuna näkemässä vanhat tutut, fillari on takaisin käytössä pikaisen huoltamisen myötä ja Doctor Who:n viimeinen tähänastinen kausi on menossa. Puhdas asvaltti ja sininen taivas, siitä on arjen pienet ilot tehty. Pysyisi vain pakkaset poissa, nopeuttaa tuo pyöräily jokapäiväisiä välimatkoja niin huomattavasti. 
Doctorin kuudes kausi oli jälleen timanttinen, enkä osaa edes nimetä suosikkikausiani – uusi tuntuu aina parantavan edellisestä, mutta vanhempien taika myös säilyy. Nyt meneillään oleva seitsemäs ei ehkä ole yhtä nerokas kuin edeltäjänsä, mutta Matt Smith jo yksinään pitää showta yllä.


HRSK-porukkaa aina ala-asteelta lähtien.
Allekirjoittanut.
Koulukiireiden hellittäessä sain siirrettyä tarmoni entistä ehommin takaisin NHL:n pariin. Joka-aamuinen tulosten katsominen, Kings-koosteiden ja parhaiden palojen katselu ei koskaan katoa, mutta korkeamman tason seuranta mm. seurojen ”insider”-blogien muodossa vaihtelee ehtimisen mukaan. Trade deadline toi lisätöitä Jatkoajassa, ja osallistuinpa pitkästä aikaa tilasto- ja pelaajakorttipuolen lisäksi näkyvämpään toimittajatyöhön tämän kautta. Yksi kolumni on myös tietokannassa odottamassa julkaisua. Todella jees tehdä Jatkoajan aktiivisempia kirjoitusjuttuja pitkästä aikaa, näistä tulee aina hyvä fiilis. On mielekästä saada antaa oma osuutensa näin kovatasoisen sivuston sisältöön, ja toivottavasti kevään mittaan ehdin taas kirjoittamaan enempi.

                                                                           ***

Julma-Henrin Radio Jihad (2011) oli paluu parempaan Henkkaan parin epämääräisemmän levyn jälkeen. Lukion alussa kuuntelin Julma-Henriä paljonkin, varsinkin tuota Al-Qaida Finland- levyä, mutta nuo kaksi ensimmäistä ovat tätä nykyä lähes liian raskasta kuunneltavaa. Todella rankkaa sanoitusta painostavalla tunnelmalla. Radio Jihad liikkuu tunnelmaltaan kevyemmillä vesillä, vaikka sanoitukset ovat edelleen aivan yhtä kantaaottavia. Tänään sporassa kuunnellessani levyä havahduin taas siihen, kuinka osuvat lyriikat tällä omintakeisella artistilla oikesti onkaan.


Mitä jos kertoisin sulle yhteiskunnasta, yhteiskunnasta jossa
Luonnonvarat olisi kaikkien käytössä, eikä harvojen omistuksen alla
Kukaan ei orjuuttaisi ketään, kukaan ei omistaisi toista enempää
Kaikilla olisi ruokaa syödä, ja keksinnöt palvelisivat kaikkia meitä
Kone syrjäyttää ihmisen ja ihminen saa potkut, ja omistaja kerää voitot
Nyt se väittää maan omistavansa, millä v*tun oikeudella
Nyt se väittää luonnonvarat omistavansa, millä v*tun oikeudella
Nyt se väittää kaiken omistavansa, millä v*tun oikeudella
Se syö, järjestys, järjestys, se syö

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Doctor Who

Olympialaiset olivat ja menivät, kiitos vielä Suomen miesten jääkiekolle hienosta saavutuksesta. Pronssi on voitettu mitali, ja Sochin kisat olivat kevään 2011 ohella miehekkäin osoitus mitä olen suomalaisilta jääkiekossa nähty. Paperilla ohut ja loukkaantumisista kärsinyt joukkue pelasi ennakkoluulottomasti, ja jokainen yksilö pelasi parasta kiekkoaan. Leijonissa ei ollut heikkoja palasia. Hieno esiinmarssi -90-luvun nuorilta, ja hieno päätös myös veteraanien maajoukkueuralle; Selänne, Timonen, Salo, OJ. Pronssipeli oli tunteellista katsottavaa.

Kiitos Leijonat, kiitos Selänne. © Iltalehti

Varoitus: räikeän subjektiivista, fanilasien takaa kuvailtua tekstiä tulossa. 
Koko kuluvan vuoden ajan visuaalisesta kulttuurista on vastannut Doctor Who. Tämän kulttisarjan modernimpi versio on imaissut minut täysin lumoihinsa. Vähän reilut kaksi kuukautta, ja jo kuudes tuotantokausi menossa. Noin seitsemänkymmentä jaksoa katsottuna. En tiennyt sarjasta jostain syystä juuri mitään, enkä odottanut siltä paljoa kun Netflixistä sen tammikuun ensimmäisenä starttasin. Mutta jotakin tapahtui. Doctor Who on noussut kaikkien aikojen suosikkisarjakseni.

Doctor Whon viehätys perustuu moniin asioihin. Koko hahmo ja sen idea (ajassa ja avaruudessa matkustaminen) on hyvä, ja toteutus vielä parempi. Sci-fi ja historia toimivat kumpikin, ja pidän luonnollisesti jaksoista, missä seikkaillaan menneessä ajassa. Löytyy niin Charles Dickensiä, Pompeijin tuhoa kuin Vincent van Goghiakin. Avaruus/alien/tulevaisuus-puoli on myös onnistunut ja mielikuvituksellinen, ja kaikki ”yliluonnollinen” pyritään selittämään fysiikalla edes jokseenkin pätevästi. Tuotantokausia läpileikkaavat juonikuviot ovat hyviä, ja kehittyvät aina vain kekseliäämmiksi. Kutoskausi on jo melkoinen. Monipuolisuutta ja vaihtelua löytyy, jaksot ovat aina mielenkiintoisia, ja oman mausteensa tuovat Doctorin mukana matkustavat companionit, jotka myös vaihtelevat. Jopa teemamusiikki on mahtava.
Parin kauden välein vaihtuvat Doctorin näyttelijät tekevät jokainen hahmosta omanlaisensa, ja jokainen on ollut loistava. Vaikka David Tennant onkin oma suosikkini, katsoo Christopher Ecclestonea ja Matt Smithiä ihan yhtä mielellään. Itse Doctorin hahmo on koko sarjan ydin: vaikka onkin time lord, eikä itse ihminen, hän on loputtoman humaani, ja tavoittaa inhimillisyyden sekä ihmisyyden perimmäisen idean. Hän on loputtoman kiinnostunut ihmisyydestä, ja näkee sen ainutlaatuisuuden niin hyvässä kuin pahassakin. Doctor uskoo aina ihmiseen – hän ei koskaan menetä toivoaan. Hän on lannistumaton, rajattoman positiivinen ja hauska. Doctor on myös täysiverinen pasifisti, eikä koskaan käytä aseita. Vaikka sarjassa on väkivaltaa ja kuolemaa, verta esiintyy todella minimaalisesti, ja väkivaltaa nimenomaan koitetaan välttää viimeiseen asti. Samalla sarjassa ei ole kiroilua eikä alastomuutta – niille ei olisi mitään osaa Doctor Whossa. Draamaa riittää, ja usein sarjassa liikutaankin syvällisen tematiikan äärellä. Doctor Who osaa olla myös koskettava.
Doctor Who- faneja on maailma pullollaan, ja olen liittynyt heidän joukkoonsa ilomielin. Doctor Who on itseni kaltaiselle ikuiselle dreamerille sopiva sarja, ja sen edustamat arvot - positiivisuus, seikkailemisen ja kokemisen riemu, väkivallattomuus, huumori - ovat myös kiitettävät. Doctor Who kun pyörähtää ruudulle, tulee kodikas olo – kodikkaampi kuin mitä pelkkä fyysinen ympäristö voi tuoda. En tiedä mitä tehdä, kun saan tähän mennessä ilmestyneet jaksot katsottua. Joudun ehkä aloittamaan nuo alkuperäiset, 1960-luvun Doctorit…

Sanoinkuvaamattoman hyvä sarja.
Koulussa kolmas periodi päättyi viime viikkoon, ja sitä myötä historian perusopinnot on nyt suoritettu. Kokonaisuudessaan kohtuullinen opintokokonaisuus, joskin viimeisestä paristasadasta vuodesta olisi enemmän voinut olla ihan tapahtumahistoriaa. Paleografian tentti on ensimmäinen, josta saan jännittää läpimenemistä. Tässä nyt viikon lomalla ollessa ei koulutyöt karkaa kovin kauas, sillä ylihuomenna on tuo globaalihistorian kirjatentti, ja venäjän alkeiskurssin välikoe pitäisi tehdä tämän viikon aikana. Ensi periodi näyttää kuitenkin rennolta ja melko kevyeltä setiltä näin etukäteen ainakin; puheviestintää, metodiopintoja, aatehistoriaa ja lisää venäjää. Kevättä ja kesää kohti mennään siis sopivan loivasti.

Toisena kirjatenttikirjana luin Peter Linebaughin ja Marcus Redikerin teoksen nimeltä The Many-Headed Hydra: Sailors, slaves, commoners and the hidden history of the revolutionary Atlantic. Tuttu ja tunteita herättävä aihe, mutta aina tärkeä. Todella yksityiskohtaisesti aiheeseensa pureutuva teos taustoittaa länsimaisen orjuuden historiaa, ja käsittelee kattavasti aikakauden 1500-luvulta 1800-luvun alkuun. Niin Ison-Britannian kuin tulevan Yhdysvaltojen aiheeseen liittyvät henkilöt, aatteet ja kapinat käydään huolellisesti läpi, ja samalla pystytään pohtimaan isoja linjoja sekä Hydran & Herkuleksen tematiikkaa allegoriana eliitin ja sorretun kansan väleistä. Teos saattaa olla ajoittain hankalaa luettavaa, ja pureutuu yksittäisiin hahmoihin ehkä turhankin tarkasti, mutta ainakaan epäselvyyksiä ei pitäisi jäädä. Orjuuden aate- ja poliittisen historian vaikuttimet Englannin sisällissodasta suuriin herätyksiin, sekä käytännön vastarinta moninaisine Pohjois-Amerikan ja Karibian orjakapinoineen esitellään harvinaisen tarkasti. Orjuus on kyllä järjetön asia, ja huomasin lukiessani sympatisoivani jokaisessa kapinassa orjia, vaikken väkivallasta ratkaisuna pidäkään. Kokonaiskuvalle keskeinen huomio oli Englannin kapitalismin syntymän rooli suurmaanomistuksen ja markkinatalouden myötä 1500-luvulla. Englannista lähetettiin alun perin oman maan kansalaisia (sekä mm. irlantilaisia) satoja tuhansia orjiksi Virginiaan ja Karibialle. Enempää aiheesta hölisemättä, tiivistän teoksen lainaukseen:

James Cone: ”Underneath the European language of freedom and equality there is slavery and death”.

Itselleni heräsi tämän myötä myös mielenkiinto piraatteihin, joiden demokraattinen ja tasa-arvoon perustunut yhteisöllisyys oli itse asiassa huomattavasti inhimillisempää kuin Ison-Britannian armeijan laivastolla, tai yksityisten kauppiaiden laivoilla. Länsi-Afrikan rannikoilla toimineet piraatit kävivät johdonmukaisesti orjalaivojen kimppuun ja vapauttivat orjat. Silti heidät on kriminalisoitu populäärikulttuurissa onnistuneesti.

Tenttikirja.
Näin muuten, käväisin tuossa veljen kanssa viime viikonloppuna Stam1nan keikalla. Kahdeksas kerta itselleni kun näin heidät, joten ymmärrettävästi tuo ei sytytä samalla tavalla kuin nuorempana. Oli joka tapauksessa mainio keikka, Nosturi oli loppuunmyyty ja hyvin mukana, SLK:n biisit toimivat hyvin livenä ja joka levyltä tuli ainakin yksi biisi.

Stam1na Nosturissa 1.3.14
Huomautuksena mainittakoon lopuksi vielä, että historian, musiikin ja maailman parhaan sarjan ohella elän kyllä vielä ihan tätä oikeaa maailmaakin. Olen seurannut Ukrainan kriisiä todella tarkasti, ja tarkkailen tilannetta käytännössä reaaliajassa. Epäilemättä yksi oman elinaikani merkittävimmistä kriiseistä Euroopan alueella, joka ei voi olla vaikuttamatta meihinkään täällä Suomessa.