perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sunshinee

Viikon verran ”lomailua” takana, vähäisten työvuorojen ja kouluttomuuden lomassa on ehtinyt nollata aika hyvin. Täydellinen kevätsää, parhaimmillaan kuin suoraan kesäkuulta, ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Tässä on saanut mieli levätä nyt ihan rauhassa. Laitoin parvekkeenkin kesäkuntoon. Edes Los Angeles Kingsin heikko pudotuspelimenestys ei ole kyennyt syömään fiilistä lähestyvästä kesästä.

Tässä reilun viikon aikana olen kerennyt katsoa kolme (hävittyä) kuninkaiden peliä, maalata reilusti, lukea, katsoa pari keskinkertaista, yhden huonon ja yhden hyvän leffan, käydä jopa opiskelijatapahtumassa, nähdä kavereita, treenata lujasti (tällä viikolla neljä treenikertaa, ugh), pelata Fantasy Battlea sekä totutella kiireettömämpään rytmiin.

Koska kuvilla on kätevä täyttää tekstiä, tässä hieno kuva työpyödästäni. Tai siis, ainoasta pöydästäni.

Katsomistani leffoista mainitsemisen arvoinen on Lord of War, 2005 ilmestynyt kansainvälisestä asekauppiaasta kertova elokuva. Se ei, nimestään huolimatta, ole mikään perinteinen action-elokuva. Elokuva kuvaa asekauppaa, siihen liittyviä moraalikysymyksiä ja ihmisluonnetta sopivan asiallisella, mutta mustan huumorin sävyttämällä tavalla. Lord of War ei ole kevyt elokuva, mutta ei myöskään masentavan rankkaa katsottavaa. Lisähuomiona todettakoon, että päähenkilön äänen käyttö tarinan kertojana toimii mainiosti. Niin joo, ja päähahmoa, asekauppiasta, esittää Nicholas Cage – näyttelijä, jonka elokuvat kierrän yleensä mahdollisimman kaukaa. Tässä hän tekee kuitenkin selkeästi parhaan esiintymisensä ikinä.

Maalasin tuossa Vampire Count –armeijaan kasan Skeleton Warrioreja, perinteistä core-tykinruokaa. Projekti oli normaalista poikkeava siksi, että rakensin sen käytännössä kasasta roskaa – rikkinäisistä skeleton-torsoista ja katkenneista käsistä, väärissä asennoissa olevista jaloista ja irtopäistä. Haastavin prosessi olikin saada kaikki 32 skeletonia yhtenäiseksi, järkevän näköiseksi kasaksi. Hyvin onnistui kuitenkin, lopputulos mitä mainioin.

Kollaasi Skeleton Warrior-blokin rakentamisesta.
Yksi muista tämän kuun figuprojekeista, 5x Doomfire Warlockeja Dark Elf-listaan tässä työn alla.

Kiireisen kevätlukukauden aikana on ollut vain deadlineissa ja suorittamisessa niin kiinni, ettei niiden sekaan ole oikeastaan edes mahtunut liika ajatuksia. Nyt, paineen kadottua, huomaa taas miten kiinnostavia opiskelujutut ovatkin. Kun suorituspaineet ottaa pois, jaksaa taas – viikko taukoa mistään syvällistä ajatustyötä vaativasta, ja olisin jo valmis uuteen kouluperiodiin. En ole luonnostaan kovin pitkään joutilaana olevaa ihmistyyppiä (ahdistun jo kahdesta peräkkäisestä täysin aikaansaamattomasta päivästä), ja saa nähdä, mitä kaikkea pitkän kesäloman aikana tuleekaan tehtyä. Tylsistyminen ei ainakaan kuulu suunnitelmiin.

Kahden viikon päästä lähtö opintomatkalle Prahaan, sitä ennen tekemistä riittää lukuvuoden viimeisten koulutöiden parissa ja erinäköisten juoksevien asioiden kanssa. Hyvä näin.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Viiden päivän loma ja NHL:n pudotuspelit


No nyt. Viime viikosta napsahti kuusi pistettä kahden kurssin loppumisen myötä, tästä viikosta kahdeksan, loput tämän lukuvuoden pisteet eivät vaadi enää paljoa. Suurin osa, ja ainakin työteliäimmät kouluhommat on tehty. Edessä viisi päivää taukoa sekä koulusta että töistä – aikamoista luksusta, johtuen pääsiäisestä. Akateeminen pääsiäisloma kun kattaa koko viikon. Ensi viikolla ei ole luennon luentoa, joten koulusta yksitoista päivää taukoa. Senkin jälkeen on enää kaksi luentoa ja yksi tentti jäljellä. Vielä ei voi aivan nostaa käsiä kohti kattoa, mutta hiljalleen tässä alkaa palkita itseään ahkeroinnista. Kevätkin paistaa iloisesti.

Tuon kapitalismin historia –tentin myötä jäi kiinnostamaan aivan hirmuisesti modernimpi taloustiede ja taloushistoria. John Keynes, subprime-kriisi, Milton Friedman ja Aasian tiikerit jäivät pyörimään päähän tentin jälkeenkin, mikä on hyvä merkki. Ensi syksyksi on muutenkin suunnitelmissa valtiotieteellisen opintoja, saa nähdä onnistuisinko mahduttamaan taloustieteen sivuaineenkin kandivaiheeseen. Pahoin pelkään etten, mutta ainakin taloushistoriaan voisin tutustua lähemmin vaikka kesän aikana.

John Keynes ja Milton Friedman, kaksi suurta taloustieteilijää, nousivat kiinnostukseeni.
Tentti itsessään meni hyvin, neljä esseetä joista kolmeen osasin mielestäni vastata täysin, ja viimeiseenkin sain raapustettua ihan siedettävän vastauksen. Toisena tenttikirjana sain tosiaan luettua Peter N. Stearnsin The Industrial Revolution in World Historyn, ihan mukiinmenevä parisataasivuinen teos, jonka isoin ansio oli kattavat Venäjän ja Japanin teollistumisen analyysit.

Koulunkäynnin loppuminen ja työvapaat osuvat täydelliseen aikaan. Tänä yönä alkaa nimittäin lätkäfanin kauden kohokohta, NHL:n pudotuspelit. Seuraavat kaksi kuukautta ovat täynnä maailman parasta lätkää, 16 joukkuetta kun lähtee karsimaan mestaruudesta. Ensimmäinen kierros on usein ehkä vielä kaikkein mielenkiintoisin, eikä tänä vuonna ole mukana yhtäkään epäkiinnostavaa paria. Itse valvon öitä luonnollisesti Kopitarin #11 päälläni Kingsin puolesta liputtaessa, mutta muutkin sarjat kyllä herättävät tunteita.

Tällä paidalla on edustettu jo vuosia, kuva on syksyltä 2010. 
Niin, tunteet. Ystäväni kysyi aikoinaan vuosia sitten, minkä ihmeen takia ihmiset seuraavat urheilua. Itsekin asiaa sittemmin pohtineena, Pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa intohimoisesti seuraavana ja jopa sen parissa ”työskentelevänä” sisäistin vasta jokin aikaa sitten kunnolla vastauksen tähän. Urheilu, huippu-urheilu ja omalla kohdallani nimenomaan jääkiekko herättävät ihmisissä suuria tunteita. Asiaa ei tarvitse tarkastella edes mistään kyynisestä ”Karjala-lippikset vetävät kasista neljään duunia ja tuijottavat kotona telkkarista illat urheilua kun omassa elämässä ei tapahdu mitään” –näkökulmasta. Urheilu herättää tunteita, ja on nimenomaan mahtava fiilis katsella kuinka isot miehet vääntävät siellä ahtaassa kaukalosta veren maku suussa irtokiekoista. Pelaajien oma tunteiden palo huippu-urheilussa on se, mikä sytyttää katsojankin – eihän kukaan jaksaisi katsoa pelaajia, joita ei itseänsäkään kiinnosta. Vai mitä, Alexandr Ovechkin? Pudotuspeleihin huipentuu pitkä lätkäkausi, ja NHL:ää kellon ympäri seuraavana kyseessä on mahtavaa aikaa.

Aiheeseen liittyen, Ryan Smyth lopetti uransa viikonloppuna. Smyth pelasi lähes 1300 runkosarjaottelua NHL:ssä, voitti Kanadan paidassa olympiakultaa ja osallistui seitsemän kertaa MM-kisoihin. Uransa Edmontonissa aloittanut ja lopettanut veteraani jättää videolla tunteikkaat jäähyväiset NHL-kaukaloille. Tässä videossa on kyse nimenomaan niistä tunteista: Ryan Smyth says goodbye for final time
                                                                     ***

Tässä ohimennen lueskelin pari hyvää sarjakuvaa, Warren Ellikseltä Black Summerin ja No Heron, kaksi tyylikästä ja hienosti supersankariteemojen mustavalkoiset asetelmat haastavaa teosta. Ensimmäisessä oli loistavat hahmot, toinen muistutti idealtaan mukavan paljon erinomaista Sleeperiä. Neil Gaimanin Sandmanin osalta luin jo viidennen osan. Gaimanin albumit ovat kaikki tyystin erilaisia, ja tässä oli joistain vähemmän hyvistä puolista huolimatta loihdittu todella taidokkaasti yhteen lasten taianomaiset sadut ja synkeämpi todellisuus.

Neil Gaimanin Sandman - A Game of You oli totutun mielikuvituksellinen
Nyt takaisin rennompaan arkeen, lähestyvään kesään ja lätkäfiilistelyihin. Prahan opintomatkakin häämöttää jo horisontissa. Katsotaan miten osaan edes olla enää ilman niskaan hengittäviä tenttikirjoja.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Hukuttavat koulutyöt

Lähes hukuttavan massiiviset koulutyöt dominoivat arkea vielä hetken. En muista, että olisin koskaan aiemmin ollut tilanteessa, missä tunnen ahdistusta ja aloittamisvaikeuksia koulutöistä siksi, etten tiedä mistä työstä aloittaisin päivän puurtamisen ! Huomenna loppuu kuitenkin kaksi kurssia, joka auttaa huomattavasti. Ensi viikolla kirjatentti ja pahin onkin jo ohi. Kauaa enempää ei jaksaisikaan, joten hyvä niin.

Venäjän (harmillisen vähäisen) lueskelun, tieteellisen kirjoittamisen pikkutöiden, aatehistorian luentojen ja metodiopintojen läsnäolopakollisten luentojen & jatkuvan luentopäiväkirjan kirjoittamisen ohella keskeisimpinä koulujuttuina ovat nyt olleet puheviestintä ja tuo lähestyvä kirjatentti. Puheviestinnän kurssi on ollut todella positiivinen kokemus, ja kerrankin kurssi jonka toivoisi itse asiassa jatkuvan kauemminkin. Tai siis, mieluummin kävisin sitä isommankin pistekasan edestä kuin näitä muita pakollisia opintoja. Kurssilla on saanut oikeasti miettiä omia esiintymistapojaan ja saanut reilusti palautettakin – jotakin, mitä yliopistolla harvoin tapahtuu. Interaktiivinen kurssi kaiken tämän lukemisen ja tylsillä luennoilla istumisen keskellä on hyvinkin piristävää. Tässä juuri viimeistelin kurssin loppuesitelmän osuuteni, Ranskan entisen pääministeri Edouard Daladierin biografian / Ranskan poliittisen tilanteen kuvauksen syksyllä 1939.

Ranskan pääministerinä toisen maailmansodan syttyessä toiminut Daladier on tullut tutuksi viime aikoina.
Toinen tenttikirja on luettu, ja se osoittautuikin todella hyväksi tekeleeksi. Luin siis Joyce Applebyn teoksen The Relentless Revolution – A History of Capitalism, 440-sivuisen hyvinkin kattavan paketin. Yhdysvaltalaiskirjailijoille ominaiseen tyyliin Appleby kuvailee paljon ja yksityiskohtaisesti, käyttäen esimerkkejä reilusti ja vaellellen aihepiiristä toiseen laajalti poikkitieteellisesti. Vaikka historiankirjana meneekin, sisältää kirja myös paljon varsinkin taloustiedettä ja politiikantutkimusta. 1500-luvulta nykypäivään läpileikkaava, mutta moderniin historiaan painottuva teos avasi monia tuttuja teemoja tai käsitteitä, jotka ovat jääneet hämäriksi tavalla tai toisella. Esimerkiksi 2000-luvun Aasian taloushistoria oli mielenkiintoista luettavaa, josta on aina jotakin kuullut, mutta jonka nyt vasta hahmotti konkreettisesti. Vaikka kirja ei toisinaan itsellenikin hankalan englanninkielisen termistön takia olekaan helpoimmasta päästä luettavana, harkitsen sen hankkimista omaan hyllyyni – hyvät yleisteokset houkuttelevat suorastaan pyytävät päästä kirjahyllyä sivistämään.

Kattava ja pätevä yleisteos.
Kuukauden vaihduttua huhtikuuksi täyttyi vuosi tässä asunnossa. Muistan etäisesti alun uutuuden tunteen ja yksin asumisen fiiliksen, mutta ne haihtuivat nopeasti. Ihminen rutinoituu nopeasti. Hyvä asuntohan tämä on ollut, joskaan kunto ei ole täydellinen ja tilanpuute kyllä rehellisesti vaivaa. Toivon mukaan en asu 22-neliöisessä asunnossa montaa vuotta enää, sillä pidän ylipäätänsä asunnoissa tyhjästä tilasta. Avaruus, valoisuus ja hyvät työtilat ovat arvostamiani tekijöitä, jotka eivät tässä ole edustettuna. Haaveena onkin muuttaa jossain kohti uuteen ja siistiin asuntoon, jossa on ekstratilaakin. Suuri parveke on tässä sen sijaan edelleen positiivista, naapurit / muut asukkaat ovat ihan okei, häiriötä ei tavallista enempää ole, ja ennen kaikkea sijainti on edelleen melko lailla täydellinen koulun ja työn välimatkassa. Noin 6min pyörällä kumpaankin – sen minkä maksan ylihintaa vaatimattomista neliöistä ja irtoavista lattialistoista, voitan takaisin huomattavassa määrässä säästynyttä matkustusaikaa ja sijainnista rakastamassani kaupunginosassa.

Ostinpa tuossa uuden objektiivin, Nikkor 18-105mm kuvanvakaajalla. Tuo 55-200mm putkeni on niin hyvälaatuinen, etten kestä kittiputkeani enää – mutta tuolla zoomilla laajakuva tai tavalliset tilannekuvat eivät onnistu. Tarvetta täyttämään pitäisi tämän uuden sopia erinomaisesti. Vaikka ihan harrastelija olenkin, enkä edes aktiivisimmista päästä, pitää mielestäni työkalujen olla kunnossa ja laadukkaita. Myös harrastuksissa, ja voisin jopa väittää että harrastuksissa nimenomaan – nehän ovat se kohde mihin sen pakollisista elinkuluista ylitse jäävän rahan haluaa pistää. Katsotaan missä kohti pääsen testailemaan kunnolla uutukaista.

Kiireen, fyysisen tai henkisen, keskellä ei musiikkia jaksa kuunnella samalla tavalla kuin rennommassa ilmapiirissä. Esimerkiksi tämä koulutyökasa vie jatkuvasti energiaa ilman että niitä edes tekisi – pelkästään tieto niiden läsnäolosta vie resursseja, oli se sitten deadlineahdistuksen tai lukusuunnitelmien aikatauluttamisen takia. Yhtä kaikki, kun omalta korkean profiilin suosikilta tulee uusi levy, sille löytyy aina tilaa. Stepa, sodankylän lahja suomiräpille, julkaisi uuden levynsä Ultramagneettinen viime viikolla, ja tuplavinyyli löysi tiensä alta aikayksikön yksiööni.
Lukiossa tapanani oli uuden levyn ostettuani pistää CD-soitin päälle ja hypätä vaakatasoon maistelemaan uusi teos ilman mitään häiriötekijöitä – musiikkigenrestä riippuen, joko lyriikoiden kera tai ilman. Vieraskieliseen metallimusiikkiin pääsee usein paremmin sisään kun lukee samalla kansilehtisestä vaikeaselkoiset sanoitukset, kevyempää musiikkia kuunnellessa voi vaikka vaipua puoliksi unensekaiseen horrostilaan jonka läpi musiikin aallot lainehtivat aivan omalla tavallaan.
Olen ottanut nyt vinyylien muodossa tämän tavan takaisin käyttöön. Entuudestaan tuntemattoman tai vasta ilmestyneen vinyylin hankittuani järjestän aikaa kuunnella sen tekemättä yhtään mitään muuta – ei mikään itsestäänselvyys ihmiselle, jolla on aina monta rautaa tulessa ja multitasking on aikalailla arkipäivää (terveisin blogitekstin luennolla kirjoittanut).

Maanantaipäiväni pelastus olikin siis Stepan uutukaisen vinyylin asettaminen soittimeen. Tästä albumista ei tarvitse muuta kommentoida kuin sen olevan juuri sitä mitä odotinkin. Puhukoon itse puolestaan: