maanantai 28. heinäkuuta 2014

Italy recap

Kymmenen päivää Italiassa takana, pieni matkaselostus lienee paikallaan. Lensimme siis Venetsiaan, olimme siellä yhden yön, siirryimme junalla Firenzeen kolmeksi yöksi, jälleen junalla Orbetelloon / bussilla Monte Argentarioon kolmeksi yöksi, mistä juna vei vielä kahdeksi yöksi Roomaan. Neljä eri paikkaa tuli koettua, mikä oli erilainen tapa matkustaa, tässä tapauksessa oikein mainiota – Italia maana tarjoaa paljon tunnettuja matkakohteita ja nähtävää riittäisi, joten hyvä että saimme edes nämä koetuksi.

Venetsia, ensimmäinen kohteemme, todella oli ainutlaatuinen matkakohteena. Ahtaat, sokkeloiset ja eksyttävät kujat, jatkuva vedenläheisyys, pelkästään kauniita vanhoja rakennuksia, lähes yksinomaan turisteja ja kaikki kävelymatkan etäisyydellä. Kanaalit olivat kauniita, ja vaporettomatka Canal Grandea pitkin ns. ”turistireitin” läpi oli mielekäs kokemus. Vaporetot ovat siis vesibusseja, joilla pääsee matkustamaan kätevästi ja nopeahkosti, joskaan hinta ei ole sieltä halvimmasta päästä. Kaupungin sydän, San Marcon aukio oli ensi näkemältä todella vaikuttava; puhdas koko tuo jo vaikuttavuutta. Campanile, Venetsian 1500-luvulla rakennettu kellotorni on satametrisessä ylhäisyydessään yksi tunnetuimpia nähtävyyksiä, ja totisesti herätti kunnioitusta massiivisuudellaan. Omalle matkailulleni poikkeuksellisesti emme Venetsiassa kokeneet maksullista kulttuuria, eli en mm. kiivennyt tornin huipulle tai käynyt museoissa tahi kirkoissa. Tutustuimme vain kaupunkiin vaellellen tuntikausia sen kujilla, niin päiväsaikaan kuin pimeän jo laskeuduttua. Pääkatujen ulkopuolella kaupunki on yllättävän pimeä lähes pelottavaksi asti, iltasella kävelimme toisinaan lähes täydellisessä pimeydessä pikkukaduilla. Jatkuva veden läsnäolo toi oman mausteensa vaelteluun, on hyvin miellyttävää tietää olevansa meren äärellä koko ajan. Suosikkihetkeni kaupungista olivatkin jäätelön syönti pienellä puulaiturilla Canal Granden varrella myöhäisiltana sekä jalkojen uittaminen helteellä Adrianmeressä San Marcon aukion kulmalla.

Näin yleisesti ottaen Venetsia tarjoaisi muutamaksi päiväksi koluttavaa ja tutustuttavaa, lähisaaret luultavasti myös – mitään pitkää reissua tuonne en itse tekisi. Palaamisen arvoinen, kyllä, matkakohteiden parhaimmistoa, ei aivan. Turistipitoisuus ja korkeahko hintataso hiukan tiputtavat intoa, joskin täytyy erikseen mainita kaupungin asiakaspalvelun tason olleen erinomainen ja reilusti odotukseni ylittänyt.

Basilica di Santa Maria della Salute - yksi kaupungin isoimpia nähtävyyksiä 
Vaporetosta kuvattu Canal Grande San Marcon aukion lähettyvillä 
Adrianmeri, San Marcon aukion nurkilla

Olimme kaupungissa tosiaan pitkälti hintatason rajoittamana vain yhden yön (nukuimme kaupungin laidalla pienessä joskin pätevässä hostellissa, ja se oli koko reissun kallein yö), minkä jälkeen hyppäsimme junaan ja suuntasimme Firenzeen. Junamatka kaksi tuntia, ei mitään valitettavaa – Italian junat toimivat muutenkin yllättävän hyvin. Mukavia, tilavia, ilmavia, löytyi jopa pistorasiat joka istumapaikalta (reppureissaajalle iso bonustekijä), eikä yksikään juna koko matkalla ollut myöhässä. Hintataso on etukäteen ostettuna halpa, maksoimme yhteensä seitsemästä tunnista junamatkailua noin 80e / henkilö, ja siitäkin pystyy tiputtamaan vielä. Suomessa tuolla ei taida päästä Tampereelle ja takaisin edes.

Firenzessä pidimme majaamme kolme yötä, majoituimme leirintäalueelle n. 20 minuutin bussimatkan päähän keskustasta. Leirinnässä oli puutteensa, kuten pistorasioiden, lämpimän veden ja toimivan wi-fin puute, mutta yleisellä tasolla ihan okei paikka. Meillä oli lukollinen teltta, jossa oli puulattia ja oikeat sängyt. Hinta-laatusuhteeltaan pätevä majoituspaikka, jossa isona plussana upeat maisemat alas kaupunkiin.

Kaupunkina Toscanan pääkaupunki oli ehdottomasti kummankin mieleen. Renessanssikulttuurin kehtonakin pidetty Firenze pursuaa kulttuuria joka kadunkulmasta, ja siellä saisin kulumaan helposti monta viikkoa kulttuurikohteita koluten. Me tutustuimme päällisin puolin kaikkiin oleellisimpiin nähtävyyksiin, ja tarkemmin kävimme läpi Palazzo Vecchion, 1300-luvulla rakennetun kaupungintalon jossa mm. Medicit pitivät pitkään majaansa. Saimme monta tuntia kulumaan tähän hulppeaan palatsirakennukseen, joka sisältää mm. Giorgio Vasarin jättimäisistä maalauksista koostuvan Salon di Cinquentan. Pääsin myös kaipaamalleni korkealle paikalle, kun kapusimme 95 metriä korkean tornin huipulle. Rakastan korkeita paikkoja ja niistä kuvaamista, ne antavat aivan uuden ulottuvuuden kaupunkien ja maiseman hahmottamiselle.

Santa Maria del Fiore ja oikealla Campanile, kuva ei tee oikeutta näiden massiivisuudelle 
Firenze Palazzo Vecchion tornin huipulta nähtynä.
Palazzo Vecchion huipulta, keskellä Santa Maria del Fiore. 
Arno-joen varrelta, Ponte Vecchion liepeiltä 

Kaupungin luultavasti tunnetuin rakennus, Basilica di Santa Maria del Fiore ja sen yksinkertaisesti jättimäinen kupoli il Duomo, sekä sen oheinen kellotorni jäivät suosiolla näkemättä muuten kuin ulkopuolelta. Helteessä jonotus ja korkeat hinnat eivät innostaneet – Palazzo Vecchiokin maksoi jo 14e henkilöltä. Samasta syystä jäivät väliin niin Galleria degli Uffizi (renessanssimaalareiden museo, mm. Giottoa, Botticelliä, da Vinciä, Rembrantia, Michelangeloa), Galleria dell’Academia (mm. Daavid-patsas ja muuta Michelangeloa, Botticelliä, Giambolognaa) kuin San Lorenzon basilikakin, vaikka kaikkia ulkopuolelta kävimmekin ihmettelemässä. Jopa Bobolin puutarha olisi maksanut yli 10e per naama. Jos viettäisin pidemmän ajan Firenzessä, kävisin mieluusti näistä vaikka kaikissa. Sentään sain nyt nähdä sellaiset ilmaiset komeudet kuten Ponte Vecchion, Piazzale Michelangelon ja Galleria Uffizin ulkopuolella olevan mittavan patsaskokoelman. Lorenzo Ghibertin Battisteriaan tekemät mahtavat pronssiovetkin olivat todella komeat, itse Vasarikin totesi niiden olevan ”finest masterpiece ever created”.

Kuten tästä sekavasta selostuksesta voi päätellä, pidin kulttuuria ja historiaa harvinaisen voimakkaasti henkivästä Firenzestä kuin hullu puurosta. Näiden ohella se on itsessään kaunis kaupunki pienine katuineen, ja sieltä pystyy turistisumasta huolimatta löytämään hiljaisiakin paikkoja. Kaupunkinahan Florentia ei ole kovin suuri, asukkaita melko vaatimattomat 370 000, turisteja vuosittain seitsemisen miljoonaa – ei yllä Venetsian tasolle, mutta kyllä se katukuvassa näkyy. Hintataso ja turistitunnnelma ovat kuitenkin Venetsiaa maltillisempia, mikä myös edesauttaa kaupungin mielenkiintoa. Mainittakoon vielä elämäni parhaat sandwichit sekä lumoavan kauniit ympäröivät Toscanan kukkulat, jotka varsinkin iltahämärissä herättävät mielikuvituksen lentoon.

Leirintäalueemme terassilta, iltahämärän Firenze kukkuloineen.
Piazzale Michelangelolta
Piazzale Michelangelolta

Firenzestä siirryimme Toscanan rannikolle Monte Argentarioon, mentyämme junalla Pisan kautta Orbetelloon ja siitä bussilla itse saarelle. Tarkoitus oli nauttia perinteisestä Välimerestä, rennosta rantaelämästä luonnon keskellä, mutta lyhyesti sanottuna paikka oli kova pettymys. Leirintäalueemme oli hirveä, hygienia oli tuntematon käsite, ahdas, kuuma, meluisa (paikalliset syövät silloin kun itse jo nukkuu), englantia ei puhuttu, täynnä paikallisia turisteja, jopa rannan kaupustelija-afrikkalaiset asuivat leirissä pysyvästi – kaiken kaikkiaan hyvin kaukana odotuksista. Nukuimme kolme yötä ahtaasti teltassa, olimme pienellä maksuttomalla rantakaistaleella ja luimme kirjoja kovalla vauhdilla. Paikka oli itsessään kaunis, mutta olisin nauttinut siitä paljon enemmän tyhjempänä tai puhtaampana (merivesikin oli ihmisten roskien likaamaa). Vesi ei myöskään ollut odotettua etelän +30-asteista merivettä, vaan melko viileää. Ei elämäni hirvein kokemus, mutta ei varsinaisesti sitä mitä lomalta kaipaa. Paljon leireilleenä ja retkeilleenä voin todeta Camping Feniglian tarjonneen elämäni huonoimmat telttayöt. Paikan ainoa bonus oli yllättävän kattava ja ok-hintainen market, emme sentään kärsineet janosta tahi nälästä.

Koska Monte Argentarion kokemus oli mitä oli, suuntasimme heti aamuyöstä pois oltuamme suunnitellut kolme yötä. Aikatauluni kertoivat junien lähtevän 05.53 tai 15.50, ja koska Rooma kuulosti noin kymmenen kertaa houkuttelevammalta kuin senhetkinen sijaintimme, heräsimme neljän jälkeen, purimme teltan ja pakkasimme pimeässä, otimme etukäteen tilatun ylihintaisen taksin ja huokaisimme tyytyväisinä aamukuudelta junassa istuessamme.

Viimeiset kaksi yötä sujuivat Roomassa, ja tässä kohtaa reppureissaajan takki alkoi olla melko tyhjä. Hotellimme oli neljän tähden kunnollinen hotelli, johon olimme saaneet lähes 70% alennuksen sattumoisin hyvällä tuurilla. Iso, tilava ja ilmastoitu huone, kylpyamme (rakastan kylpemistä) sekä pehmeät, isot sängyt houkuttelivat hyvin vahvasti pysyttelemään hotellilla, varsinkin tuon "rantalomailun" jälkeen. Viimeiset niitit seikkailunhalulle antoivat hotellin kaukainen sijainti keskustasta (bussi ja metro) sekä aivan naapurissa sijainnut komea, jättimäinen ostoskeskus. Rooman tutkiskelu jäi siis Colosseumin ja Vatikaanin mittaiseksi, yksi kumpanakin päivänä. Kummatkin edustavat ns. ”must see”-osastoa, mutta eivät olleet odotetun vaikuttavia. Ne oli hyvä nähdä, olivat ihan siistejä, siinä se. Rooman katujen kävely ei myöskään tarjonnut edellisten kaupunkien kaltaisia kokemuksia, enkä rehellisesti sanottuna viihtynyt kaupungissa erityisen hyvin tai kokenut lähellekään Firenzen/Venetsian tasoisia elämyksiä. Näkökulmani kaupunkiin oli varmasti reissaamisesta väsyneenä puolueellinen, mutta en näe sen tarjoavan minulle hirveästi tuon enempää.

Colosseumilta
Colosseumkin on nyt nähty.
Vatikaanista, taustalla Basilica di San Pietro
Vatikaani, keskeltä Pietarinaukiota, keisari Neron egyptiläinen obeliski

Siinäpä se, matka lyhykäisyydessään. Pieni plus-miinus-lista on aina paikallaan matkan jälkeen, joten lisätään se tähän vielä:

+++ Historiallis-kulttuurillinen anti
+++ Firenze, kaikin puolin
++ Monta paikkaa nähtynä samalla reissulla
++ Palazzo Vecchio
++ San Marcon aukio Venetsiassa
++ Sandwichit Firenzessä
+ Venetsian kanaalit ja veden jatkuva läheisyys
+ Vatikaani
+ Junat, toimivuus ja puitteet (pistorasiat!)
+ Kauppakeskus hotellin vieressä Roomassa, kokonaisvaltaisimpia ja mukavimpia koskaan
+ Camping Michelangelon maisemat Firenzessä
+ Ruokakauppojen alhaiset hinnat
+ Ilmaiset tai ”ilmaiset” bussit (me emme ainakaan niistä maksaneet)
--- Camping Feniglia, pettymysten pettymys
--- Katukaupustelijat – kaikkialla, paljon ja tunkeilevia
--- Englannin kielen vakava puute, joka paikassa
-- Kaikesta peritään lisämaksua, oli se sitten vessa tai tavaroiden säilytys
-- Likaisuus
-- Väenpaljous kaikissa kaupungeissa
-- Rooman lentokenttä, sekavin ja surkein koskaan
-- Turistihinnat melko lailla kaikkialla, Venetsia pahin
- Paikalliset, epäkohteliaan ja epäiloisen oloisia, asiakaspalvelu yleensä myös kuraa
- Mihinkään paikkaan ei päässyt tutustumaan niin perusteellisesti kuin ehkä haluaisi
- Kuumuus
- Rooma, ihan ylihypetetty tämän perusteella

Jos uudestaan joskus lähden Italiaan, Firenze on näistä ehdottomasti ykkössuosikki. Kaupungin yleinen fiilis ja omiin intresseihin koliseva tarjonta olivat jees. Muista kaupungeista Milano, alueista Sisilia voisivat kiinnostaa myös.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Lomapäivitys

Heinäkuun myötä saapuivat helteet vihdoin ja viimein. Viimeinen reilu viikko on ollut sellaista mitä kesältä odottaakin. Sääli vain, että viime viikon alku oli yhtä pysyvää harmautta ja jatkuvaa sadetta – peruttiin pyöräreissu, ei ole mitään mieltä käyttää lomaansa johonkin mikä ei ole oikeasti leppoisaa. Sääennustukset näyttivät sadetta reitillemme joka päivä, joten se siitä. Katsotaan ensi kesänä uudestaan.

Tuska oli myös harvinaisen tuskallinen (sic) sateen vuoksi, seitsemän tuntia jatkuvassa vesisateessa ja ehkä jopa kymmenessä asteessa ei aivan vastaa käsitystäni kesäisestä festaripäivästä. Tätä mieltä oli myös muu yleisö, joka oli päättänyt melko viisaasti jäädä kotiin. Tyhjin Tuska mitä olen seitsemän kerran aikana todistanut. Eipä siinä, itse keikat olivat kuitenkin sitä mitä odotinkin: Orphaned Land tarjosi loistavan raikkaan keikan, jonka ajan edes voimistunut sade ei haitannut. Satyricon ja Emperor eivät tarjonneet yllätyksiä, eivät pettymyksiä, perusvarmat kiskaisut kummaltakin. Satyricon tosin soitatti liikaa uusimman, surkean levynsä kappaleita. Yllätyskortin tarjosi Powerwolf, jota en ollut kuullut, mutta joka jäi mieleen energisenä ja hyväntuulisena metallina. Summa summarum, meiningiltä, olosuhteilta ja yleiseltä festarifiilikseltään surkein festari missä olen ollut (niitä onkin kertynyt jo 12), artistien suhteen sitä mitä pitikin. Orphaned Land teki päivästä käymisen arvoisen. Katsellaan taas ensi vuonna mitä on tarjolla.

Orphaned Land 
Satyricon

Lomailu on onnistunut tehtävässään, sillä nyt alkaa hiljalleen energisyys palata. Olin rankan lukuvuoden jäljiltä jo valmiiksi melko epämotivoitunut mihinkään vaativampaan tehtävään, ja kesäkuun sata tuntia töitä vetivät mukanaan sängyn pohjalle kykenemättömänä mihinkään kovin rakentavaan. Neljätoista päivää lomaa takana, ja olen saanut rauhassa puuhailla kaikenlaista mitä talven & arjen mittaan kaipaa, muttei ehdi tarpeeksi tehdä: kirjojen lukemista, aamuviiteen pleikkarin pelaamista (pelattiin Champions 2 läpi), reilusti Jatkoajan hommia, musiikkikirjaston siivoskelua, muutama rästileffa, hyvää ruokaa, reilusti maalailua, figupelipäivä ja lautapelipäivä, futiksen MM-kisojen katselua, kaverin grillikekkerit ja toisen kaverin synttärit, pari yötä mökillä, Eiran rantaa – alan olla valmis palaamaan aktiivisten ihmisten kirjoihin.

Lautapelipuolella pelasin monen kuukauden jälkeen ensimmäiset pelini, ja kohdepeleinä tällä kertaa perinteisempien Elder Signin ja Mansions of Madnessin ohella porukkamme uutukainen Yggdrasil. Hyvin yksinkertainen, komeasti kuvitettu ja tarpeeksi variaatiota tarjoava armoton peli, jossa pelataan yhdessä porukalla viikinkijumalien muodossa ”pahoja” jumalia (Loki, Hel, Surtr, Fenrir, Nidhögg, Jormund) vastaan. Jormundia turpaan Amon Amarthin soidessa pelimusiikkina, Yggdrasil tarjosi parille päivälle hajautettuna neljä peliä laadukasta ajanvietettä (yhtäkään ei tosin voitettu).

Uusin lautapelitulokas.

Figupuolella olen saanut kasaan kohta puolet Osmon Warriors of Chaos-armeijasta, eikä Danielin Vampire Countienkaan tilanne näytä huonolta. Omasta Dark Elf-listasta puuttuu tasan 17 modelia. Kolme armeijaa maalattuna -14 tavoite elää edelleen. Pelasimme myös parhaan Triumph & Treachery- moninpelin tähän asti, todella tasainen ja monipuolisen kaoottinen. Voitto jäi vissiin sadan pisteen erosta kiinni. Maalauspuuhasteluihin uusia tuulia tuo paint station, jonka vihdoin ostin alustana toimineen MacBookin pahvilaatikon tilalle. Näin kymmenen vuoden jälkeen ihan fiksu sijoitus, tekee maalaamisesta miellyttävämpää.

Tästä...
...tähän. Selkeästi parempi työskentelypiste.

Paolo Giordanon Alkulukujen Yksinäisyys oli hyvin taitavasti kirjoitettu, mutta tarinaltaan ehkä ei lopulta mieleenpainuvin kirja. Tarinalle on kuitenkin annettava krediittiä odottamattomasta, anti-kliseisestä lopusta. Giordanon isoin valtti on hänen kykynsä kuvata hyvinkin erilaisten ihmisten vaikeitakin ajatuksia ja tunteita realistisesti.

Lukion toisen maantiedonkurssin kirjan luin ihan puhtaasta mielenkiinnosta ainetta kohtaan, jolle en löytänyt aikaa lukiossa. Valitsin pitkän matematiikan harkitsemieni filosofian ja maantiedon tilalle, reaaleista jäi historia ja psykologia. Maantiedon sosiaaliset puolet ovat kuitenkin hyvin mielenkiintoisia, esimerkiksi kaupunkien muodostumisen ja kehittymisen piirteet ovat kiinnostavia. Maantiede on myös sopivan poikkitieteellinen ja historian kanssa monin paikoin läheinen aine. Olen harkinnut, jos lukisin aineenhallinnan kolmanteenkin opetettavaan aineeseen historian ja yhteiskuntaopin ohelle. Lisäduunia, mutta hyödyllistä. Maantieto jossakin muodossaan voisi olla potentiaalinen ehdokas.

Tällä hetkellä kirjanmerkkiä kuluttaa kuitenkin Umberto Econ Foucaultin Heiluri, seitsemänsataasivuinen ”Dan Brownin parempi versio”. Salaliittoteorioita, temppeliherroja, mystiikkaa, mitä näitä nyt on. Vielä on kesää jäljellä seitsemän viikkoa ennen koulun alkua. Vaikka katselinkin jo alustavasti tulevan lukuvuoden kurssisuunnitelmaa, otetaan vielä kaikki irti kesästä ja deadlinettömyydestä.

Nyt on edessä vielä loman maistuvin pala, nimittäin huomenna lähtö kymmeneksi päiväksi Italiaan. Jemima, rinkka, junamatkat, kulttuuria ja historiaa, lämpöä, kiireettömyyttä, fiilistelyä ja hyvää ruokaa. Venetsia – Firenze – Monte Argentario – Rooma.