maanantai 25. elokuuta 2014

Syysfiilis

Näin on jälleen kesä vaihtunut syksyyn ja sateet piiskaavat lehdet pois puista. Jos sää nyt viileni pysyvästi, alkoi syyskelit selvästi aiempaa aikaisemmin, kun jo elokuun puolivälissä sai käyttää takkia aamulla töihin lähtiessään. Täysimittainen syysmyrskykin on nähty, ja muutaman vapaapäivän olemme viettäneet kuten vain syksyllä voi: sateen ja tuulen vonkuessa ikkunan takana, kodikkaasti sisällä lämpimässä lukien ja leffoja/sarjoja katsellen. Syysfiilis on siis täällä, ja jo tuttuun tapaan se sopii itselleni kyllä mainiosti.

Kesä oli pitkä, tapahtumantäyteinen ja yksi parhaista viettämistäni kesistä, monella tapaa kenties paraskin. Kirsikkana kakun päällä oli tuo kertaamisen arvoinen viimeinen kesäviikonloppu 8.-10.8, jonka jälkeen sää viilenikin. Vietimme tuolloin perjantai-lauantain kymmenen hengen porukalla mökillä, mikä oli täysosuma. En ole ennen pyytänyt kesäaikaan kavereitani porukalla mökille, syys/talvireissuja tuli lukiossa tehtyä. Tämä oli kuitenkin selvästi paras tapaus tähän asti: kymmenen vanhaa, hyvää ystävystä, täydellinen kesäkeli, grillausta ja yhdessä ruoanlaittoa, sauna ja +25-asteinen järvivesi, sekä lautapelejä myöhään yöhön. Kerrankin missään ei ollut valittamista, ja koko ilta oli täysi kymppi.






Sunnuntaina vuorossa olikin Flow. Kaupunkifestarit ovat aina eri asia kuin telttafestarit, mutta Flow oli onnistunut kokemus. Alue on iso, paljon isompi kuin samaa Suvilahden aluetta käyttävä Tuska, hyvin muodostettu ja suuresta väenpaljoudesta huolimatta tilava. Ruoat olivat todella jees, joskin sikahintaisia, lavoja oli sopivan monta, akustiikka pelasi, esiintyjiä oli huomattavan paljon, kaikki järjestelyt pelasivat eikä mistään oikein keksi valittamista, jossei nyt sitten hipstereiden ylenmääräisestä paljoudesta ja itse festarin hinnasta. 90e yhdestä päivästä on melko paljon, joten hyödynsinkin sitä sitten katselemalla seitsemän keikkaa. Osaa ei tullut väijyttyä kuin puoliksi päällekkäisyyksien takia, mutta livenä tuli koettua Sin Cos Tan, Death Hawks, Blood Orange, Jungle, Janelle Monáe, Outkast ja Die Antwoord. Kaikissa oli puolensa, ja nämä tuntemattomatkin olivat ihan viihdyttää katseltavaa. Antwoord oli illan kuningas, odotetusti, ja ainoa mitä oikeastaan olin tullut erityisesti katsomaan. Jättimäinen teltta oli aivan tiiviiksi pakattu, enkä muista parillasadalla näkemälläni keikalla nähneeni vastaavia suosionosoituksia koskaan. Myöhäisillan hikisessä teltassa sekoilevaa teknoa afrikaansinkielisillä lyriikoilla, siistiä. Erityismaininta tulee kuitenkin antaa Outkastille, joka oli artistina aivan maailmanluokkaa. En heitä pahemmin kuuntele, ja tunnistan vain muutaman kappaleen, mutta hyvän artistin tunnistaa kun sellaisen näkee. Outkastin laulajat ovat ammattilaisia, ja koko show oli erinomaista viihdettä alusta loppuun.

Tässä vielä linkki youtubesta bongattuun videoon Antwoordin keikasta: Die Antwoord - Pitbull Terrier live at Flow Festival

Syksy tuo aina mukanaan muutoksia, ja tällä kertaa melko radikaalikin sellainen oli ystäväni Osmon muutto opiskelun perässä Jyväskylään. Osmo on yksi vanhimpia, parhaita ja luotettavimpia ystäviäni, sekä kiinteä osa niin lautapeli- kuin figupeliporukoitamme. Lähdimme Jemiman kanssa mukaan muuttamaan Osmoa viikko sitten, päivä oli pitkä mutta mielekäs; vuokrapaku täyteen, 3h Jyväskylään, purkamiset, safkat ja takaisin. En ole aiemmin käynyt kuin ohimennen Jyväskylässä, mutta paikka vaikutti ihan leppoisalta. Ainakin halvemmat vuokrat; 35m2 omalla saunalla irtoaa hintaan 550e/kk. Tulin suorastaan kateelliseksi, itsekin haaveilen ihan erillisestä makuuhuoneesta…Joka tapauksessa, Jyväskylään tulee varmasti tutustuttua tarkemmin vastedes, Osmo kun tulee ainakin neljä vuotta siellä viettämään.

Pakettiautollinen Osmon muuttoa.

Syksyn tuoksun hiipiessä nenään alkoi arkisemmat aktiviteetit, kuten työt, kovalla tahdilla maalaaminen, kirjojen lukeminen ja kodin siivoskelu-järjestely. Vaikka kurssi-ilmoittautumiset hoidinkin jo aikaa sitten, loma koulusta on näkynyt vielä, ja otankin kaiken irti viimeisistä päivistä ennen totaaliarjen alkamista. Olen nyt viikon sisään lukenut kolme ensimmäistä kirjaa Conn Igguldenin viisiosaisesta Valloittaja-sarjasta, joka kertoo Tšingis-kaanin elämästä. Historiallista faktaa väritettynä kaunokirjallisessa muodossa, toimii aina jos kirjoittaja osaa asiansa. Vaikka Tšingis-kaani ja mongolit ovatkin jossain määrin tuttuja, on kirjasarja tuonut paljon mielenkiintoista lisäinfoa aiheesta. Kesätekemislistan lyhennyttyä mukavasti päätin spontaanisti tarttua pitkään mielessä pyörineeseen kirjasarjaan, ja tämä kannatti. On ollut riemuisaa lukea kirjoja monen sadan sivun päivävauhdilla, nyt kun vielä on mahdollisuus ja hyvin tyhjää aikaa. Pitkät työvuorot auttavat myös asiassa, viime viikolla tein kaksi peräkkäistä yhdeksän tunnin aamuvuoroa.

Igguldenin sarjaa on tullut luettua ahkerasti.

Figupuolella olen maalannut tälle vuodelle totutusti kovalla rutiinitahdilla, ja kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti aikataulussa. Pelejäkin kertyi muutama lisää taasen. Fantasy Battle on harrastuksena kokonaisvaltainen, riemukas ja loputtoman palkitseva, niin maalaamisen kuin pelaamisen osaltakin. Hyvä ja samanhenkinen peliporukka luonnollisesti auttaa asiaa. Voisin tästä harrastuksesta hölistä vaikka kuinka, mutta jätän ne muualle. Faba-bloginkin perustamista olen harkinnut, mutta isoin este toistaiseksi on ollut tarpeeksi laadukkaiden kuvien ottaminen figuista. Pitää tutkailla tätä tarkemmin joskus tulevaisuudessa, itse paljon figublogeja lukevana tiedän niiden tarjoavan kaikille samanhenkisille paljon.       

Mitään mainitsemisen arvoista vakituista sarjaa emme ole oikein löytäneet viime aikoina muutamasta yrityksestä huolimatta, mutta onneksi Doctor Who palasi ruutuun toissapäivänä. Kahdeksas kausi tästä modernimmasta versiosta, ja ikävä olikin. Uusi näyttelijä tuottaa aina hetkeksi adaptoitumisongelmia, mutta eiköhän se tästä lähde rullaamaan. Capaldin debyytti oli ihan mukiinmenevä.

Capaldin debyytti nähty.

Tällä viikolla tiedossa töitä 30h, syksyistä arkielämää ja ajatusten siirtämistä alkavaan kouluun. Maanantaina alkaa lukuvuosi. Kesällä liikkuvamman elämäntavan ja sosiaalisten aktiviteettien kirjon myötä ajatusten siirtäminen tekstimuotoon on aina vähäisempää ja yksiulotteisempaa, mutta nyt pimenevien iltojen myötä tuottanen enemmän analyyttistä ajatustyötäkin. Eli ei muuta kuin arjen ja uusien haasteiden pariin. Saatteena muutama nyt maistuva kappale:



Pilvet kun väistyy taivahalla taas eestä auringon
Kuivaa mun kyyneleni varmaan
Muiston kannan syömmessäin
Kun saapuu elokuun yö


Huh ! No voehan elämä
Mut eihän Suomi oo sentään ku USA tai Venäjä
Jokainen hovinsa kaapattua rakentaa koulun
Laskettelukeskuksille tietä raivaa
Te ette ees ymmärrä sitä luppoaikaa
Muuten ymmärtäisitte miks maa on niin säysee
Ku porojen pitäs saada vatta täytee!

torstai 7. elokuuta 2014

Kesäistä arkea

Näin on kohta kaksi työviikkoa takana taas. Porrastettu arjen alku, sinänsä ihan miellyttävää – ensin kuukausi pelkkää duunia, sitten tulee koulu vielä mukaan. Ei tarvitse kokea täyttä kulttuurishokkia järjettömän pitkän kesäloman jälkeen. Nämä viikkokausia jatkuneet kovat helteet luovat myös illuusioita jonkinnäköisen kesäloman jatkumisesta, vaikka töissä tuleekin aikaa tapettua. Voisi olla siis huonomminkin.

Yliopiston nelikuukautinen kesäloma alkaa tosiaan tuntua jo lähes puuduttavalta. Tein tulevan lukuvuoden opintosuunnitelman alustavalla tasolla, kohta alkavat kurssi-ilmoittautumiset; tällä hetkellä tuntuu, että tässä vain odotellaan täyden arjen alkamista ja katsellaan kun aika kuluu. Siellä ne kurssit odottavat joka tapauksessa, melkein voisivat alkaa jo. Pitää ensi vuonna harkita kesäkursseja mikäli niitä loppukesään osuu, sillä tuntuu melkein turhauttavalta olla ”lomalla” näin pitkään. Loma on mahtava asia, älkää käsittäkö väärin, ja on yhtä mahtavaa että se mahdollistaa tekemään vaikka ja mitä rentoa. Kesäiset ilmat on myös mukavampi viettää ilman mieltä varjostavia deadlineja tai puuduttavia luentoja. Kuitenkin, loma on ennen kaikkea mielentila, ja näin reilun kolmen kuukauden jälkeen siihen alkaa olla niin turtunut, ettei se tunnu enää varsinaisesti lomalta. Sitä vain on, ja jokainen viikko ilman mitään ”pakollista” tekemistä tuon monotonisen aspatyön ohella passivoi omalla tavallaan myös. Sehän on ihan yleinen fakta, että jatkuvasti aikaansaavalle isonkin jutun hoitaminen luonnistuu helposti sivuhommana, kun taas joutilaalle pienikin duuni on ylitsepääsemätön. On pitkä matka siihen, että kutsuisin itseäni joutilaaksi, ja laskisin kesän mittaan tehneenikin ison kasan kaikkea mukavaa, hyödyllistä ja kaipaamani, mutta kyllä tässä kaipaa nyt jo hiljalleen aivoille haastavampaa tekemistä. Ainakin hetkeksi, katsotaan taas parin kuukauden päästä kun hajoan esseisiin ja kaipaan vain hengähdystaukoa. Niin se ihmismieli toimii.

Salilla olen Italiasta tultua käynyt taas tasaiseen tahtiin, vaikka siellä onkin järkyttävän kuuma. Vaatii ekstraenergiaa treenata tuossa hiostavuudessa, vielä kun kaikki vapaat painot millä treenaan on kellarikerroksessa…Muutenkin tämä helle on yhtäjaksoisuudessaan hikisin mitä muistan. Aika mahdotonta viilentyä kunnolla missään, meri ja järvetkin ovat jo niin lämpimiä.

Kirjoja ja elokuvia olen saanut pois rästilistoiltani reilusti, ja heinäkuu oli näiden osalta mainio kuukausi. Kaikki eivät ole olleet nappiosumia, mutta riittävästi hyviä tapauksia on mahtunut mukaan. Käydäänpäs hiukan niitä läpi.

Umberto Econ Foucaultin Heiluri oli massivisuudessaan raskasta luettavaa, ensyklopedisyydessään toisinaan itseensä kompastuva sekä joskus hiukan hämärä, mutta loppu palkitsee lukijan ja tuo koko eepoksen uuteen valoon. En sano suosittelevani kaikille, mutta olen tyytyväinen että sain tämän luetuksi. Kaikkien historiallisten salaliittoteoria/mystisismi/symboliikka/salaseura-kirjojen isoisä.

Max Gallon kirjoittama Martin Grayn elämänkerta Martin Gray – Kaikkien Rakkaitteni Puolesta oli todella hyvä, tärkeä ja inspiroiva teos. Grayn, 1930-luvulla syntyneen Varsovan juutalaisen, elämäntarina on koskettava ja muistamisen arvoinen. Varsovan gheton kauhut, murhattu perhe, Treblinka ja pienemmät keskitysleirit, partisaanijoukoissa taisteleminen, puna-armeija ja lopulta loikkaaminen Yhdysvaltoihin, jossa uusi elämä, uusi perhe – ja tämänkin kuolema Cannesin metsäpalossa 1970. Natsit ja heidän tekonsa ovat (tai ainakin pitäisi olla) kaikille tuttuja, mutta silminnäkijän kautta kuvattuna ne heräävät aina paremmin eloon kuin tieteellisemmästä tekstistä. Kirja avasi itselleni ainakin Varsovan tapahtumia selkeästi paremmin, kuten myös itärintaman tunnelmaa yleensäkin. Samalla Gray on, heikkouksistaan huolimatta, niin uskomattoman periksi antamaton ihminen ettei häntä voi kuin arvostaa. Suositeltava kirja niin historialliselta, elämänkerralliselta kuin aatteelliselta näkökulmaltaan. Pistää usein oikeasti miettimään ihmistä ja ihmisyyttä.

Khaled Hosseinin Ja Vuoret Kaikuivat on vielä parempi kirja kuin kirjailijan edeltävä, Tuhat Loistavaa Aurinkoa. Hosseinilla on harvinaislaatuinen kyky päästä hahmojen pään sisään ja kuvata heidän pienimpiä ja arkisimpiakin tuntemuksiaan realistisesti – lukija ymmärtää heti mistä on kyse, muttei olisi itse osannut pukea sitä sanoiksi yhtä taitavasti, jos ollenkaan. Hän on myös tarinankertojana ensiluokkainen, ja kirjaa ei malta laskea käsistään. Historiaa sisältää tämäkin, varsinkin kun kirja kattaa yli kuudenkymmenen vuoden ajanjakson. Jälleen, pienen ihmisen näkökulmasta historian tapahtumat heräävät paremmin eloon. Hosseinin kirjojen avulla Lähi-itää korkeintaan Ylen ja Hesarin avulla seuraava ymmärtää paremmin paikallista elämää. Afgaanikulttuuri on rikas ja vanha kulttuuri, mutta mediassa on nykyään esillä lähinnä taleban ja konfliktit. Hosseinin kautta etäinen länsimaalainenkin voi oppia jotain muutakin.


Kirjojen ohella olen lueskellut myös puolikkaan tusinan verran sarjakuvia. En ole supersankarifani saati perillä Marvelin ja DC:n kiemuraisista supersankaritodellisuuksista, mutta Thanos Rising ja Warren Elliksen Thunderbolts olivat viihdyttäviä ja laadukkaita albumeja kumpainenkin. Parasta kuitenkin pitkään aikaan oli, jälleen kerran, Neil Gaiman, tällä kertaa teoksellaan Neverwhere. Kirjaan perustuva sarjakuva rikkoo hiukan omia periaatteitani (yleensä alkuperäisteos ensin), mutta sisäinen puritaanini pystynee elämään tämän kanssa sarjakuvan oltua niin nautinnollinen kokemus. Gaimanin mielikuvituksen lennosta on jo kaikki tarpeellinen sanottu, mutta sanotaan nyt vielä että Neverwhere on mahdollisesti paras stand alone-sarjakuva-albumi minkä olen koskaan lukenut. Gaiman tekee nopeaa nousua omilla listoillani modernin fantasian kärkeä kohti. Pitää jossain kohti lukea häneltä kaunokirjallisuuttakin.

Mitäänsanomattomasta kannesta huolimatta yksi parhaita sarjakuva-albumeja koskaan.

Elokuvapuolella suomalainen dokumenttielokuva Tavarataivas oli pitkään kiinnostanut tapaus, joka osoittautuikin erinomaiseksi. Se kertoo helsinkiläisnuoren projektista pistää koko omaisuutensa varastoon vuodeksi, hakien sieltä joka päivä vain yhden tavaran. Itse materialismia jossain määrin vastustavana idea kiinnosti huomattavasti. Elokuva osoittaakin tavarattomuuden hyötyjen olevan ihan totta, ja todistaa ettei kulutuskulttuurin uhri tarvitse niin paljoa tavaraa kuin omistaa, ei lähellekään. Parhaat asiat elämässä edelleenkin liittyvät johonkin ihan muuhun kuin materiaan, eikä jatkuvasti onlinessä oleminen älypuhelinten sun muiden myötä paranna kenenkään hyvinvointia oikeastaan mitenkään. Tämä kaikki toki oli jo tiedossa, Tavarataivas vain konkretisoi sen visuaalisella tavalla. Ainoa mikä dokumentissa kunnolla häiritsi oli se että päähenkilöllä oli selvästi rahaa ja paljon, eli ei ihan takakannen sanoin ”tavallinen duunissa käyvä jätkä”. Helppo vähän kokeilla olla ilman ”mitään” kun kaikki hoituu hätätilanteessa pankkikortilla kuitenkin.


Kesään kuuluu luontevasti ihmisten kanssa oleminen talvea runsaammin, ja sitäkin on tullut harjoitettua kiitettävästi. Kaverin tuparit, serkun synttärit…Mielenkiintoisin kokemus oli tämän hetken trendilajin testaaminen, kun kävimme porukalla suppaamassa (SUP, standup paddleboarding) Munkassa. Käytännössä sinulla on siis hyvin tasapainotettu lauta, jonka päällä seisot pitkän melan kanssa ja melot menemään pitkin merta. Todella hauskaa aktiviteettia, sopii näillä keleille täydellisesti. Yleensä tällaista voisi kuvitella jonnekin hiukan etelämmäs, mutta kerrankin Suomessa on niin lämmin kesä että sopii meidänkin harrastuksiin. Merivesi on niin lämmintä ja helle niin paahtava ettei edes napakka merituuli haitannut yhtään vaikka pelkissä uimahousuissa meloi. Munkan ranta sopii tähän vielä mainiosti. Ainoa ongelma on tuo 20e tuntimaksu, mutta kertaluontoisena sen kestää.


Huomenna järjestän itse mökillä pienimuotoiset grillaukset/saunomiset/illanistujaiset helteisen elokuun kunniaksi. Sunnuntaina edessä ensimmäistä kertaa itselleni Flow, joten vielä on mielenkiintoista tekemistä edessä.