tiistai 16. syyskuuta 2014

Arkea ja nostalgisointia

Kolmas viikko lukukaudesta käynnissä ja kaikki kurssit ovat nyt alkaneet. Näin on taas täysi arki käynnissä ja imaissut mukaansa. Alkanut koulunkäynti on herättänyt tuntemuksia puoleen jos toiseenkin, joten tartutaan niihin heti kiinni.

Luennot eivät yksinkertaisesti sovi minulle. Opin hyvin vähän, jos mitään, luennoilla, ja osallistumisprosenttini tulee varmasti kärsimään sellaisilla kursseilla joissa pystyn omaksumaan sisällön olematta paikalla. Yliopiston luennoitsijat eivät myöskään vakuuta edelleenkään, valtiotieteellinen ei totisesti ole minkäänlainen parannus humanistiseen nähden. Mielenkiinnottomia luentoja itsekin puolitylsistyneen oloisilta opettajilta.

Ruotsinkurssi on melko tuskallinen, joskin pärjännen siitä läpi tekemällä säännöllisesti työtä. Kurssi ei vaadi mitään mahdottomuuksia, mutta kyllä sitä joka luennoksi saa jotain tehdä. 27 luentoa (24 jäljellä) ja kolme kuukautta, sitten en toivottavasti joudu ikimaailmassa enää olemaan tekemisissä tuon kielen kanssa. Karmivan puuduttava kurssi, joka imee energiat kauniinakin syysaamuna. Saatan tulla ruotsinluennolle hyvää mieltä ja tarmoa puhkuen, lähtien sieltä täysin voipuneena.

Sosiologia on lähestulkoon yhtä tuskallista. En ole ikinä ymmärtänyt ilmiöiden yliteoretisointia, enkä ainakaan toistaiseksi pysty ymmärtämään sosiologian teorioiden käytännön funktiota. Kurssi koostuu harmaasta luennoitsijasta joka tykittää 50 sivua dioja luennossa, lukien niitä suoraan. Pystyn kyllä opettelemaan Durkheimit, Weberit ja Simmelsit, mutta ajatus harhailee näistä lukiessa kun en näe niiden hyödyllisyyttä. Sosiologian klassiset teoriat on hyvä osata korkeintaan laajennetun yleissivistyksen takia. Kurssi ei vaadi älyttömyyksiä, mutta on yksinkertaisesti kammottavan tylsä.

Taloustiede alkoi vasta ensimmäisen luennon merkeissä, enkä hirveästi odota näiltäkään luennoilta opettajan lievästä huumorintajun pilkahduksesta huolimatta. Materiaali sen sijaan vaikuttaa hyvinkin kiinnostavalta ja kurssin rakenne / työmäärä varsin kohtuulliselta, joten tämä herättää ehkä jopa varovaisen positiivisia ajatuksia.

Praktikum onkin sitten ensimmäinen hyvänmielenkurssi pitkään aikaan. Kurssi siis alustaa proseminaaria joka puolestaan huipentuu kandidaatintutkielman palauttamiseen. Toisin sanoen saan tehdä tutkimustyötä juuri siitä aiheesta, mikä itseäni kiinnostaa, sillä aikataululla kun minua kiinnostaa, ja koko lukuvuoden kestävää pienryhmäkurssia vetää opettaja jota kerrankin kiinnostaa meidän tekemiset. Pienryhmäopetus on muutenkin eniten mieleeni, jo pelkästään interaktiivisen luonteensa ansiosta. Tästä olen siis innoissani, ja samalla olen hyvin motivoitunut työntekoon tutkielman parissa. Tilasin juuri Amazonista viiden kirjan verran tutkimuskirjallisuutta aiheestani. Odotankin tämän olevan haasteistaan huolimatta lukuvuoden ja mahdollisesti koko tutkinnon valopilkku.

Töiden osalta tänä lukuvuonna, ainakin nyt syksyllä, olen siirtynyt aamuvuoroihin, sillä valtiotieteellisen luennot ovat pääsääntöisesti iltapäivisin. Muutaman viikko empiiristä kokeilua ei riitä vielä perusteellisen johtopäätöksen luomiseen, mutta tällä hetkellä käytäntö tuntuu mainiolta. Parikymmentä työtuntia menee huomattavasti sujuvammin kun on koko viikon ajan illat vapaina. Seitsemäksi töihin, kahdelta kouluun ja neljältä kotiin on paljon parempi kuin kymmeneksi kouluun, kahdeksi töihin ja kymmeneltä kotiin. Olen muutenkin löytänyt taas kesän satunnaisuuksien jälkeen tasaisen rytmin, johon kuuluu ennen puoltayötä nukkumaanmeno ja aikaisin herääminen. Koko tämä työkuvio jättää enemmän energiaa ja jaksamista, muun muassa lisääntyneen vapaa-ajan ja vähemmän kuluttavien työvuorojen myötä. Aamuvuorot ovat jees.

                                                                        ***

Vapaa-aika on sujunut edelleen pitkälti figujen parissa, kirjallisuuden, elokuvien ja ruoan kulkiessa mukana. Fantasy Battlen megasuperlisäri End Times: Nagash on jo päässyt tarkempaan tutustumiseen; kampanjapelaamista emme ole vielä harjoittaneet, mutta luin tuon eeppisen 300-sivuisen kirjan juuri viime viikolla. Sitä ennen ehdin juuri sopivasti saada luetuksi Igguldenin Valloittaja-sarjan viidennen ja viimeisen osan, eli tuo kokonaisuus on paketissa. Näiden hyvinkin viihteellisten ja viihdyttävien kirjojen jälkeen pöydällä on nyt niinkin innostava teos kuin Klassinen sosiologia ja moderni maailma.  Paluu asiatekstiin lienee fakta joka nyt vain täytyy hyväksyä, lukuvuoden ajan lukemiset kun painottunevat sosiologian ja taloustieteen kurssikirjoihin sekä jo postissa olevaan lähemmäs muutamaan tuhanteen sivuun tutkimuskirjallisuutta. Muutama romaani kyllä tuossa hyllyssä odottaa vielä lukemistaan, jos tänä vuonna saisin ne hoidettua…

End Times: Nagash on Fantasy Battlen harrastajalle kultaa.

En sen enempiä figuasioista täällä viitsi hölistä, mutta mainittakoon että viime viikolla pelasimme Kampin Games Workshopissa ensimmäiset pelimme koskaan. Reilut kymmenen vuotta harrastuksen parissa ja lähes yhtä kauan kyseisen liikkeen asiakkaana, mutta nyt vasta ensimmäinen peli tuntemattomia vastaan. Peliympäristönä alan liike on luonnollisesti erilainen. Itse pelaamispuitteet ovat loistavat ja muiden kuin oman vakioporukan kanssa pelaaminen on virkistävää, mutta kotona pelaamisessa on oma rauhansa ja kiireettömyytensä. Puolensa kussakin, tulen varmasti käymään GW:n peleissä silloin tällöin, mutta oman porukan pelit jatkuvat myös. Hyvä lisä harrastukseen kuitenkin, GW:llä on myös resurssit pyörittää massiivisempia ja erikoislaatuisempia pelitapahtumia.

                                                                                    ***

Elokuvapuolella on tullut katsottua harvinaisen laadukkaita tekeleitä, joista kahteen pitää tarttua.

49 Up oli todella mielenkiintoinen dokumenttiprojekti, missä on seurattu kahtatoista brittiä seitsemän vuoden välien seitsemästä ikävuodesta asti. Tavallisten ihmisten kokonaisen elämänkaaren seuraaminen neljänkymmenenkahden vuoden ajan on harvinaisen kiehtovaa, ja näiden hyvinkin erilaiset taustat / lähtökohdat tuovat oman lisänsä. Kyllä sillä millaiseen ympäristöön syntyy on iso merkitys elämälle.

Woody Allenin Midnight in Paris oli mahtava tapaus, 1920-luvun Pariisi oli herätetty eloon onnistuneesti. Elokuvan idea on amerikkalaismiehessä, joka lomaillessaan Pariisissa haikailee menneitä aikoja ja huomaa pääsevänsä joka yö kellon lyödessä kaksitoista 1920-luvulle. Hän tapaa lukuisia kuuluisia henkilöitä ja kokee omakätisesti millaista oli elää ”kultaisella aikakaudella”; lopulta hän kuitenkin ymmärtää, että eli ihminen milloin tahansa, hän haikailee menneeseen, oli se sitten oikeasti parempaa tai ei. Vaikken Ranska-yhteyksistäni huolimatta erityinen Pariisi-fiilistelijä ole, toimii tuo 1900-luvun alku aina visualisoinneissa. Elokuvan sanoma tosin meni itseltäni ohi, sillä se herätti lähinnä tutun tunteen, että olen syntynyt väärällä aikakaudella. Sata vuotta sitten oli aivan erilaista tyylikkyyttä jo pelkästään pukeutumisessa.

Nostalgiainspiraatiota, juhlaillallinen vuosisadan alkupuolelta (?).
Kohtaus elokuvasta Midnight in Paris. Gotta love tuota miesten tyyliä.

Nostalgiainspiraatio 2, Pariisi 1900-luvun alussa.

Tällaista tällä kertaa. Jatkakaamme tätä kenties kauneinta vuodenaikaa sopivin nostalgiatunnelmin, Wagnerin jykevien sointujen kera:
                                                                                


maanantai 1. syyskuuta 2014

Alkava lukuvuosi

Näin päättyy lähes neljän kuukauden kesäloma. Viimeinen viikko kului töiden parissa lähinnä. Lueskelin tuon Igguldenin Valloittaja-sarjan neljännen osan, tein Jatkoajan juttuja ja puuhailin paljolti figujen parissa. Lauantaina ilmestynyt Fantasy Battlen megalisäri End Times: Nagash vaikuttaa uskomattoman siistiltä lisäpaketilta, jonka parissa tulee varmasti vietettyä aikaa. Työputken jälkeen käytiin katsomassa leffoissa Guardians of the Galaxy, joka oli oikein mainio scifipätkä. Onnistui tasapainottelemaan huumorin, suoraviivaisen toiminnan ja vakavampien teemojen välillä hyvin. Hahmokaarti oli myös ensiluokkaista. Varsinkin Marvelin leffaksi kiitettävä.

Huomenna alkaa tosiaan koulunkäynti, vaikka fyysistä koululla olemista ei olekaan hirveän paljoa luvassa. Melko innottomat odotukset ovat alkavasta lukuvuodesta, pitkälti ensimmäisen vuoden kokemuksien pohjalta. Suoritin suurimman osan pakollisista kursseista, kuten myös kaikki historian kurssit, ja sana suorittaa kuvastaakin erityisen hyvin ensimmäistä lukuvuottani. Valinta oli täysin tietoinen, sillä en halunnut kärsiä myöhemmin turhanpäiväisistä pakollisista kursseista, mistä nyt onnittelen itseäni. Samalla kuitenkaan tunnelma yliopisto-opiskelusta ei jäänyt kovinkaan korkeaksi, yksittäisistä hyvistä kursseista huolimatta. Suurin osa kursseista sisältöineen oli mielestäni irrelevantteja, eikä yliopisto oppilaitoksena ole kovinkaan oppilaasta välittävä tai joustamiskelpoinen.

Ehkä eniten kuitenkin jäi ärsyttämään täydellinen palautteen puutos kaikessa. Opettajat eivät vastanneet koskaan palautteeseeni, hyvään tai huonoon, paitsi yhden kerran, kun erityisesti pyysin arviointikriteerejä eräästä kurssista josta saamaani arvosanaan en ollut tyytyväinen. Opettaja ei suostunut keskustelemaan asiasta ja ilmaisi yksipuolisesti keskustelun päättyneen hänen osaltaan. Eli oppilaita kehotetaan oma-aloitteisesti pyytämään palautetta, mutta sitä ei silloinkaan saa? Arvosanat vain ilmaantuvat internetiin viikon – kolmen kuukauden sisään kurssin päättymisestä, etkä tiedä mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Jatkuva resurssipulaan vetoaminen on myös masentavaa, oli se sitten todellinen syy palautteen puutteeseen tai ei.

Kolmas ongelmakohta on oppilaitoksen oletus siitä, että kaikista historian opiskelijoista tulee tutkijoita. Käytännössä jokaisella kurssilla opetus painottuu siihen ”mitä tarvitset tutkijana”. Jotkut kurssit ovat hyödyllisiä vain tutkijan uraa suunnitteleville, mutta silti pakollisia. Aineenopettajan opinnot toki sisältävät itsessään 60 OP ja täten kattavat varmasti riittävän hyvin ammatissa tarvittavat taidot, mutta en silti hyväksy opetusta tutkijan lähtökohdasta. En ole kiinnostunut historiallisessa tutkimustyössä tarvittavista taidoista läheskään yhtä paljon kuin mitä olen kiinnostunut oppimaan itse historiallista raakatietoa. Historiaan oppiaineena, teoreettiseen opiskeluun ja tiedonkäsittelyyn pääsin toki paremmin sisälle ensimmäisen lukuvuoden aikana, mutta jäin kaipaamaan enemmän eväitä omalle urasuuntaukselleni.

Ensimmäinen lukuvuosi imi siis surkeiden kurssien ja epävälittävän ilmapiirin johdosta mielenkiintoni opiskeluun isolta osin, ja olen nyt vasta viime aikoina hiljalleen palautunut takaisin vastaanottavaan moodiin. Vaikka alkava lukuvuosi sisältää täysin erilaista opiskelua kuin edellinen, en voi väittää meneväni erityisellä innolla takaisin koululle. Tunne ei ole myöskään erityisen negatiivinen; olen edelleen halukas oppimaan, haluan käydä nimenomaan tämän koulutuksen, ja täysin uuden aihepiirin kurssit tarkoittavat erilaista opiskelua. Koen olevani valmis opiskelemaan ja oppimaan jälleen, perusmotivaatio on kaikesta huolimatta kunnossa. Huomasin tosin, etten ole pitkään aikaan enää ollut yhtä vahvasti kiinnostunut oppimaan ja tietämään kaikkea kaikesta, kuten ennen oli. Vika yliopistossa vai jossain ihan muussa?

Aikalailla neutraalein fiiliksin kaiken kaikkiaan takaisin Helsingin yliopistolle. Työhaalarit niskaan ja pisteitä keräämään. Kiteytettynä voisin sanoa, että minulta löytyy edelleen luottoa omaan tekemiseeni ja opiskeluuni – tiedän, miten kaivaa motivaatiota, tiedän olevani hyvä esseekirjoittaja, tiedän pystyväni käytännössä mihin tahansa akateemisessa ympäristössä halutessani – mutta luottoa oppilaitosta kohtaan ei niinkään ole. Toivotaan, että nämä olivat vain ensimmäisen vuoden juttuja, ja ilmapiiri tällä kertaa olisi erilainen.

                                                  ***

Ensimmäisen periodin opiskelut tuovat eteeni neljä kurssia. Itsestäänselvyys oli praktikum, proseminaaria ja itse kandidaatintutkielmaa alustava kurssi. Seuraavana nappasin tuon pakollisen ruotsinkurssin pois, jonne menen melko vastahakoisesti. Pakko se silti on käydä, nyt on hyvä hetki. Kaksi muuta kurssia ovatkin valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja edustavat aivan erilaista aihepiiriä. Menen sekä sosiologian että taloustieteen peruskursseille, joista kummastakin tulen suorittamaan lyhyen sivuainekokonaisuuden. Taloustiede kiinnostaa hyvinkin paljon näin etukäteen, ja se onkin ainoa mitä todella odotan syksyn opiskelulta.

Yleisellä tasolla lukuvuoden suunnitelmiin kuuluu näin alustavasti kandidaatintutkielma, viimeiset pakolliset kurssit (ruotsi, englanti, työelämäopinnot) sekä mahdollisimman paljon kursseja sosiologian ja taloustieteen sivuainekokonaisuuksista. Kummatkin ovat 25 OP, joten tuskin aivan kokonaan saan yhdessä vuodessa tuon kandin ohella, mutta niitä lähdetään hakemaan kuitenkin. Kandin tekeminen kahdessa vuodessa ei ole se yleisin vaihtoehto, enkä lähde soitellen sotaan, mutta pidän mahdollisena tutkielman tekemistä ensi keväänä. Käsitykseni voi tästä muuttua kun pääsen tutustumaan tarkemmin projektiin, mutta tällä hetkellä se siintää tähtäimessä. Keväällä odottaa myös pedagogisten opintojen pääsykokeet, jotka ovat ensiarvoisen tärkeät omien urahaaveideni kannalta. Kokonaisuudessaan lukuvuosi sisältää siis kuitenkin mielenkiintoista tavaraa.

Itse opiskelun ulkopuolella opiskelijaelämä ei tarjoa minulle oikein mitään, enkä identifioidu opiskelijaksi kovinkaan vahvasti. Alkoholi, biletys yms. geneerinen opiskelija-aktiviteetti on jotain mitä en harrasta, enkä ainejärjestön illanvietoissa jaksa viettää aikaa. Liikuntavuorot ja lautapelikerho ovat paperilla ok, mutta kumpaakin tulee harjoitettua omasta takaa ja omilla ehdoilla sen verran etten usko näissäkään aktivoituvani. Sählysarjaan voisin sentään osallistua, jos sellainen taas kasataan. Joukkueurheilussa on puolensa.

Kuten tästä voi päätellä, en kuulu kunnolla jos lainkaan yliopiston sosiaaliseen verkostoon. En tosin ole muutenkaan ”stereotyyppinen” opiskelija, jos sellaista nyt on olemassakaan. En koskaan viivyttelyn takia joudu lukemaan 400 sivua tenttiä edeltävänä iltana, enkä joudu jättämään yöunia väliin esseedeadlinen takia. En myöskään ole rahaton, en elä HOAS:lla eikä ruokavalioni koostuu säilykkeistä ja vanhemmilla syömisestä.

Opiskelut jatkuvat siis, muun elämän ohella eivätkä sen keskuspisteenä. Elämä pyörii mallikkaasti syksyisissäkin tunnelmissa arkisen aktiviteetin ympärillä, kaikki osa-alueet ovat hyvässä balanssissa eikä mistään löydy valittamista. Tyytyväisen ja onnellisen elämän kunniaksi voisin jakaa ikisuosikkiani Primordialia: