maanantai 19. tammikuuta 2015

Vapaa-aikaa? Vapaa-aikaa!

Muuton jälkimainingit ja lomamatka teettivät vielä tekemistä, mutta nyt alkaa olla kaikki kasassa. Alkaneen vuoden ensimmäisinä viikkoina olen töiden ja matkailun ohella ehtinyt lukemaan kolme kirjaa, katsomaan muutaman elokuvan ja lähemmäs 40 jaksoa sarjoja, maalata muutaman figun, tehdä Jatkoajan juttuja sekä asettua aloilleen uuteen asuntoon. Tänään alkava viikko onkin ennätyksellisen täynnä tyhjää aikaa, ollaakseen opiskelu- ja työviikko. Tässähän on suorastaan aikaa joutilaisuudelle.

Palautin eilen proseminaariesitelmäni, jonka läpikäynti on torstaina. Saadun palautteen perusteella muokkaan siitä virallisen kandidaatintutkielman, ja odotuksissa on, ettei mitään isoja puutteita pitäisi olla. Isoin yksittäinen tähänastinen työni yliopistolla on nyt siis tehty, ja kevät näyttää kaikin puolin valoisalta.

Proseminaarityön kansilehti.

Luentoja tässä periodissa on rohkeat neljä kappaletta viikossa, viimeisessä periodissa tuskin sitäkään. Kirjatenttejä kyllä on useampikin, mutta lukeminen on se helpoin tapa opiskella minulle, joten nuo eivät lopulta kovin paljoa työllistä. Pisteitä on siis tulossa kyllä, mutta harvinaisen stressivapaalla tavalla. Loppuvuoden kalenterin järjetön ahtaus onkin nyt vaihtunut ennenäkemättömään vapaa-ajan määrään. Tiedossa on siis mukavan rento, vaikka varmasti silti tekemisentäyteinen kevät. Nyt on kuitenkin aika(a) keskittyä hyvinvointiin, joten liikunta palaa agendaan ja ruokalistaankin olisi tarkoitus puuttua. Vapaa-ajalle ei ole mitään suuria projekteja, joskin paljon kaikkea kiinnostavaa on mielessä. Aikalailla uusi tilanne itselle tällainen. Jouduin eilen tarkistamaan kalenterista moneen kertaan, voiko minulla todella olla tiistai ilman yhtäkään kalenterimerkintää.

                                                     ***

Luin tosiaan muutaman kirjan: Antti Tuomaisen Veljeni Vartija, Bernard Cornwellin Viimeinen Kuningaskunta ja Alex Kershawin Dachaun Vapauttaja.

Tuomaisen dekkarityyli on jo tullut tutuksi, eikä tämä teos tehnyt poikkeusta: hyvät hahmot ja miljöökuvaus, tutut seudut (Helsinki, varsinkin eteläinen), suomalainen fiilis, jännittävä ja koukuttava juoni, keskinkertainen lopetus. Tasaisen varma ja hyvä, mutta ei erityinen.

Cornwell on tunnettu kymmeniä miljoonia kappaleita myyneistä historiallisista romaaneistaan, joista peräti seitsemänosainen The Saxon Stories on suomennettu. Cornwell on historianopiskelijan lukulistalla ollut jo pitkään, joten matkalukemisena luin tuon sarjan ensimmäisen osan. 800-luvun Englantiin sijoittuva kirja oli hyvä, joskin hiukan geneerinen, eikä lopulta ehkä kovin moniulotteinen. Britannian saariston historiasta kiinnostuneelle tematiikka tuo hyvin lisäpisteitä, mutta kirjoittana Cornwell ei häikäise. Tiedä sitten onko suomennoksella merkityksensä. Eiköhän tuota tule lisää kuitenkin luettua.

Dachaun Vapauttaja, hyvää ja sivistävää sotakirjallisuutta.

Dachaun Vapauttaja kertoo toisesta maailmansodasta yhden ihmisen kautta. Amerikkalainen everstiluutnantti Felix Sparks soti rintamalla yli 500 päivää, aina Sisilian maihinnoususta Dachauhin asti, marssien Italian, Ranskan ja Saksan läpi sodan loppuun asti. Toinen maailmansota kiinnostaa aina, ja historian suuret tapahtumat ovat parhaimmillaan kuvattuna yhden ihmisen perspektiivistä. Kershaw toki kuvailee tapahtumia yleisestikin, ja faktoja ladellaan tasaiseen tahtiin. Italian taistelut jäävät historiankirjoituksessa ainakin suurelle yleisölle hiukan Normandian varjoon, ja olikin hyvä lukea näitä tapahtumia paremmin avaava teos. Brittikirjailija on hyvin onnistunut yhdistämään tietokirjan ja biografian, ja Sparks ei henkilönä jätä taatusti ketään kylmäksi. Todellinen self-made man. Hyvää ja yleissivistävää luettavaa, vaikka ei ehkä ihan sotakirjallisuuden kärkeä.

                                                       ***

Ruudun puolella on tullut katsottua lähinnä 2000-luvun alun hittisarjaa Gilmore Girls. Se ei ehkä ensalkuun vaikuta sarjalta, jonka kohdeyleisöön kuuluisin, mutta siinä on paljon hyviä puolia. Arvostan hyvin kirjoitettuja ja hyvin näyteltyjä henkilöhahmoja, joilla on paljon luonnetta. Arvostan myös hyvätasoista ja uskottavaa dialogia korkealle. Tykästyin itse asiassa aikoinaan Tarantinon elokuviin juurikin niiden dialogien vuoksi. On myös virkistävää, kun sarjan suurin ”draama” on autokolari, jossa yhden ihmisen käsi murtuu – suurin osa sarjoista on niin täynnä toimintaa ja suuren luokan draamaa, että on mukavaa löytää sarja, joka on onnistuttu rakentamaan kokonaan puolisen tusinan henkilön välisen arkisen kemian varaan.


Arkisen viehätykseen vetoaa myös vastikään useita Golden Globeja voittanut Boyhood. Elokuvassa ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Se on kertomus melko tavallisesta perheestä, johon kuuluu eronneet vanhemmat sekä kaksi lasta. Heidän elämäänsä kuvataan koko lasten kouluikä yliopiston kynnykselle asti. Elokuvasta erityisen tekee se, että se on kuvattu yli kahdentoista vuoden kuluessa samoilla näyttelijöillä. Lapset siis oikeasti kasvavat, ja on täysin ainutlaatuista nähdä tämänkaltainen projekti. Boyhood on erinomainen, hyvän mielen jättävä ja länsimäisen ihmisen elämää melko syvältäkin raapaiseva elokuva. Se kertoo tavallisen nuoren tavallisen kasvutarinan, sen kummempia kaunistelematta tai liioittelematta.

                                                     ***
Kolmisen viikkoa uudessa asunnossa on takana, ja täytyy kyllä sanoa että pidän suuresti. Nämä lisäneliöt ja muun muassa sohva tekevät tästä oikeasti kodin tuntuisen, eikä tästä ole matka eikä mikään keskustaan. Bussi 55 kulkee lähestulkoon alaovelta Kalasataman (metroyhteys töihin) ja Kaisaniemen läpi (koulu) Rautatieasemalle noin vartissa. Pidän bussimatkoista ja julkisista muutenkin, joten tämä sopii minulle mainiosti. Kuten vähän arvelinkin, kävelymatkan päästä kaikesta poispääsy tekee hyvää ja aktivoi. Nyt liikkuminen kauemmaskaan ei haittaa juuri ollenkaan, kun se on muutenkin jokapäiväistä. Punavuoressa laiskistui pysymään vain kotona ja nopeasti koululla/töissä, kauppakin kun oli käytännössä alakerrassa. Nyt pitää päivittäin liikkua viitisen kilometriä eteläänpäin ja takaisin, kauppa on kymmenen minuutin kävelyn päässä ja käytännössä kaikki tekeminen sijoittuu hiukan kauemassa kotoa. Muutoksella on positiivinen efekti ainakin minuun, ei tunnu enää vaivalloiselta lähteä mihinkään. Itse uusi asuintalo nyt on melko kliininen joskin toimiva, ja ainoa ongelma on tällä hetkellä pesutupa, jonne HOAS ei ole onnistunut järjestämään avaimia vieläkään. Siinä se seisoo valmiina mutta lukittuna.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Unelias Antalya

Työpaikkani viikon talviloma/yliopiston joululoman viimeinen viikko vietetty, eli viikko Etelä-Turkin Antalyassa takana. Välimeren rannalla Antalyanlahdessa sijaitseva kaupunki on yli kaksi tuhatta vuotta vanha, ja tänä päivänä tunnettu rantalomakohde. Lähdimme viikoksi pakoon Suomen pakkasia ja ottamaan irtioton arjesta.

Kaupunki sijaitsee todella komealla paikalla. Laadukas hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa aivan sataman vieressä, ja siitä oli mukava lähteä päivittäin liikkeelle. Vanha kaupunki on alueena varsin pieni, päästä päähän kävelee parissakymmenessä minuutissa, mutta pikkukatuja- ja kujia riittää hämmästyttävän paljon. Ajoittain jyrkästikin alaspäin viettävä kaupunginosa on ahdas ja hyvin vanha, mutta kuitenkin suhteellisen siisti ja helppokulkuinen. Muutamat modernimmat rakennukset, kuten hotellimme, rikkovat vanhojen kivitalojen, muurinpätkien, pihapuistikkojen ja basaarien symmetriaa. Ilma oli hyvin raikasta, meren läheisyyden, korkeuden ja autojen vähäisyyden ansiosta.

Antalyanlahti tammikuun auringossa.
Muureilta alas rantaan vievät sivuportaat.

Nähtävää kaupungissa ei itsessään mitenkään suunnattomasti ole, mutta vanhaan kaupunkiin (Kaleiçi) saan muutaman päivän käytettyä jos ja kun hitaaseen tahtiin tallustelee. Hıdırlıkin kaksituhatvuotinen torni näköalapaikkoineen on yksi kaupungin keskeisimpiä nähtävyyksiä. Torni rakennettiin alun perin itäroomalaisen virkamiehen mausoleumiksi, ja on toiminut mm. kirkkona ja vartiotornina. Seldzukkiajoilta säilynyt Yivlin minareetti, keisari Hadrianuksen kunniaksi rakennettu portti, lukuista moskeijat sekä uuden ja vanhan kaupungin välissä oleva kellotorni ovat myös jonkin asteen nähtävyyksiä. Kaupungin historiallinen painoarvo on kuitenkin yksittäisiä kohteita enemmän läsnä koko ilmapiirissä. Satama-alue hyvin säilyneine kaupunginmuureineen on upea, ja sen aallonmurtaja kalastajaukkoineen on suorastaan idyllisyyden perikuva. Ehkä parasta koko Antalyassa on kuitenkin maisemat, sillä alas Välimerelle avautuva näkymä on upea. Huonolla säälläkin turkoosina hohtava kaunis Välimeri ja vastarannan kaukaiset Taurus-vuoret olivat näky, johon ei kyllästynyt mitenkään. Alhaalla meren tasolla on vain satama ja hiekkarannat, muuten kaupunki on korkealla jylhien rantakallioiden päällä, ja näkymät alas merelle ovat mistä tahansa päin kaupunkia mahtavia. Meren puoleltakin tutustuimme seutuun, kun kävimme vajaan tunnin kestäneellä veneajelulla lahdella. Komeaa oli, ja aurinko paistoi laivan kannelle todella lämpimästi.



Hıdırlık Tower

Rantakallioilta oli upeat näkymät.


Yivlin minareetilta alas vanhaan kaupunkiin.
Yivlin minareetti takaoikealla.
Paikallisia ukkoja lämmittelemässä viileällä säällä.


Hadrianuksen portilta.
Vanhan kaupungin satama muureineen.

Välimeren maiden talvihorros näkyi selvästi kaupungissa, varsinkin sen vahvuuden ollessa nimenomaan merenrannassa. Turisteja oli vähän, ja he koostuivat käytännössä yksinomaan itä-aasialaisista sekä venäläisistä. Paikallisiakin oli kovin vähän liikkeellä, vanhan kaupungin kadut olivat lauantai-iltaa lukuun ottamatta täysin autioita viimeistään pimeän laskeuduttua. Enemmän väkeä näki ainoastaan uuden puolen suurilla kävelykaduilla ja ostoskeskuksissa. Monet vanhan kaupungin ravintoloista ja liikkeistä olivat kokonaan suljettu. Ikivanhan vanhan puolen ilmapiiri oli muutenkin rauhallisen unelias, enkä usko sen kesälläkään olevan väentungosta täynnä, mutta nyt siellä sai olla todella olla omassa rauhassaan. Antalyassa on miljoona asukasta, mutta sitä ei todellakaan huomaa ainakaan näin talviaikaan kuin korkeintaan liikenneruuhkassa.



Vesi oli kirkasta ja kaunista talvellakin.

Niin, liikenne. Vuokrasin ensimmäistä kertaa ulkomailla auton vuorokaudeksi käyttöön, sillä halusimme nähdä Goynukin kanjonin noin 40 kilometrin päässä lounaaseen Antalyasta. Kanjoni oli kaunis pala vuoristoa ja koskematonta luontoa, jossa sai useamman tunnin kulumaan kävellessä. Turkin kasvillisuus ei nopealta vilkaisulta hirveästi erotu kotimaamme vastaavasta, mm. kuusipuita löytyy, mutta jo pelkästään vuoristo on aina suomalaiseen tasaisuuteen tottuneelle hienoa nähtävää. Oli hyvä kokemus käyttää yksi matkapäivä luonnonläheiseen aktiviteettiin. Olipahan muuten ilma raikasta ja vuoristopurojen vesi kylmää. Tällaisia saisi olla Suomessakin.

Göynük Canyon 
Göynük Canyon 
Göynük Canyon 
Autolla ajaminen ulkomailla oli mielenkiintoinen kokemus. Vuokrahinta oli kohtuullinen, auto hyvä (Renault Symbol), ja ajaminen miellyttävää – aurinkoisena päivänä hyväkuntoisten vuoristoteiden ajaminen Välimeren välkkyessä vieressä ei ole lainkaan hassumpaa. Paikallinen liikenne on kuitenkin hiukan erikoista hyviin tapoihin ja suomalaisuuteen tottuneelle suomalaiselle, sillä mm. kaistat ja vilkku ovat hyvin suurpiirteisiä käsitteitä paikallisille. Ei Turkki mikään Intia liikenteen osalta ole, mutta hiukan tavallista varovaisemmin tuli ajettua. Isoin ongelma oli illalla pimeän laskeuduttua taajama-alueet, missä ei ollut lainkaan katuvaloja, vaan sai pärjätä säkkipimeässä pelkillä auton valoilla. Ei mitään murheita kuitenkaan, ajaminen sujui hyvin ja auton navigaattori piti enimmäkseen oikealla tiellä. Ehdottomasti vastedeskin hyvä vaihtoehto ulkomailla, jos on kiinnostava kohde lähiseudulla. Hinnasta huolimatta voittaa matkustustapana bussit tjsp. mennen tullen.

Ruokailu on aina keskeinen osa matkailuani, ja suhtaudun suurella mielenkiinnolla paikallisiin ruoka- ja ravintolakulttuureihin. Turkki on suomalaisittain edullinen maa, ja se näkyi ravintoloissa – korkeatasoisetkaan ravintolat eivät tehneet lompakkoon merkittävää lovea. Olimme kerrankin fiksuja etukäteen, ja katsoimme TripAdvisorista kaupungin parhaimmat ravintolat, emmekä joutuneet pettymään. Niin liha- kuin kalaruoatkin olivat erinomaisia. Söin mm. elämäni parasta naudanpihviä, 72h haudutettua lammasta sekä uskomattoman hyvää itse tehtyä maustettua jäätelöä. Erilaista ruokailua mahtui mukaan todella laidasta laitaan, sillä söimme niin mäkkärissä kuin fine dining-ravintolassakin. Jälkimmäisessä näkyi kenties eniten hintataso, Suomessa tuollainen maksaa kahdelta 150+ euroa, tuolla riitti vajaat 60e. Jälkiruoista mainittakoon vielä lokum, hyytelönnäköiset ja kuution muotoiset makeiset, joihin tykästyin kovin ja toin kotiinkin asti. Turkkilaista teetä join päivittäin aamupalan yhteydessä, ei sen nyt sen erikoisempaa ole kuin muuallakaan, mutta hyvä tapa aloittaa aamu varsinkin näin talviaikaan.




Matkan ainoa todellinen huono puoli oli paljon ennakko-odotuksia huonommat säät. Tammikuisessa Antalyassa on keskimäärin 10-15 astetta, kun meidän vierailumme aikana lämpötila pysyi useana päivänä selvästi alle kymmenessä asteessa. Auringon laskettua viiden aikaan lämpö tippui toisinaan jopa lähelle nollaa, eikä tilannetta auttanut ensimmäiset kolme päivää raivonnut kova tuuli, joka tuli seinistäkin läpi. Paikalliset eivät osaa suojautua kylmyydeltä oikein mitenkään, kivitaloissa ei ole keskuslämmityksiä vaan ainoastaan takka. Tämä tarkoitti ravintoloissakin usein korkeintaan viittätoista astetta sisällä. Onneksi pahasti kylmiä päiviä oli vain muutama, ja ne pysyimmekin enimmäkseen hotellin uumenissa. Sunnuntaina olikin jo +17 ja paahtava auringonpaiste, jossa olisi pärjännyt pelkällä t-paidallakin.

Hotellimmekin kamppaili epätavallisen kylmän tammikuun kanssa, sillä sen sähköt katkeilivat muutamaan otteeseen, eikä huoneen lämpötila aina pysynyt edes yli kahdessakymmenessä. Alakerrasta löytyi kuitenkin ilmainen sauna, jota hyödynsimmekin useampaan otteeseen. Mikään hamam ei ollut kyseessä, vaan ihan tavallinen pieni sähkösauna. Hotelli oli kaikkiaan oikein hyvä, huone oli tilava ja mukava, palvelu oli hyvää ja kohteliasta, englanninkielen taito poikkeuksellisesti hyvää, kattava aamupala sisältyi hintaan ja kaikki tarvittava järjestyi moitteettomasti, auton vuokrauksesta karttoihin ja taksisoittoihin asti. Neljän tähden hotelli, jonka ainoa puute oli pahviset seinät joissa varsinkin tuuli ujelsi yölläkin melko lujaa.




Kaikkiaan matka oli hyvä ja tervetullut. Tärkeintä oli päästä irti arjesta ja rutiineista, ja tässä kyllä onnistuttiin. Kaiken muuttorumban ja loppuvuoden koulukiireiden päälle oli mahtavaa olla täysi viikko ilman kunnollisia suunnitelmia. Ei tarvinnut tehdä yhtään mitään mitä ei juuri sillä hetkellä halunnut. Kaupunki oli kaunis, ruoka oli hyvää, ja nyt on jälleen yksi nurkka Euroopasta nähty.