sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kevätlukukausi: done


Hiukan jälkijunassa julkaistaan nyt kevätlukukaudenkin katsaus, kun nämä on tähän asti joka kerta tehty. Kevätlukukausi 2014-15 päätti useita merkittäviä kokonaisuuksia opinnoissani, kun sain kummatkin sivuaineet ja kandidaatintutkielman valmiiksi. Virtuaalinen kalenterini kosahti kesken kevään kovalevyn myötä, joten satavarmat lukemat luennoistani ovat hävinneet bittiavaruuteen. Melko tarkasti jälkikäteen arvioituna luentoja kuitenkin kertyi kevätlukukauden aikana 34, eli 51 tuntia eli 3060 minuuttia. Läsnäoloprosentti oli erinomainen, 91.90%, johtuen kurssien läsnäoloa velvoittavista luonteista. Vaikka luentoja oli siis selvästi vähemmän kuin yhdelläkään aiemmalla lukukaudella, ei se pisteitä vähentänyt: kevätlukukausi toi 39 opintopistettä. Yhteiskuntaopin aineenhallinnasta 50/60 kasassa, ja sekä sosiologian että taloustieteen lyhyet sivuainekokonaisuudet ovat valmiita. Neljä tenttiä (seitsemän tenttikirjaa), yksi parikymmensivuinen luentopäiväkirja, yksi haastattelu ja kandintutkielma.

Fiilis keväästä on kaksijakoinen. Kandin ohella suoritusteni määrään ja tasoon olen hyvin tyytyväinen, mutta opetuksen sisältöön en taaskaan. Taloustieteen massaluennot ovat edelleen ongelma, mutta muuten taloustieteen sisältö oli hyvää ja suhteellisen mielenkiintoista. Sosiologiassa sen sijaan puolet tenttikirjallisuudesta oli roskaa, mikä aiheutti harmaita hiuksia enemmän kuin olisi tarvis. Yliopiston poliittinen ilmapiiri on varsin kyseenalainen. Nämä ovat nyt kuitenkin suoritettu, hyvä niin. Täydensin myös pakollisia kurssejani käymällä työelämäopinnot sekä HumIT-kurssin, joten nyt ainoa pakollinen kurssi joka kandistani puuttuu on ensimmäisen vieraan kielen opinnot (eli englanti). Summa summarum, hyvä lukukausi ja hyvä lukuvuosi omalta osaltani, Helsingin yliopistosta paljastui taas uusia puolia niin hyvässä kuin pahassakin. Käydäänpä läpi kevään kurssit.

Proseminaari ja kandidaatintutkielman kirjoittaminen puhtaaksi oli mielenkiintoisin, tärkein ja isoin kevään opinnoista. Muiden seminaarilaisten tutkielmien lukeminen ja käsittely oli mukavaa ja varsin mielenkiintoista, ja opponointikin on haasteistaan huolimatta palkitsevaa. Itse tutkielman puhtaaksikirjoitus ei lopulta vaatinut kuin joitain kymmeniä tunteja, kun pohjatyö oli tehty kunnolla. Tämä oli koko lukuvuoden parasta antia, kiitokset myös vetäjälle, dosentti Mikkelille.

Taloustieteen kursseja oli kevääksi jäljellä kaksi. Taloustieteen termejä ja sovellutuksia oli harvinaisen pitkä luentosarja, joka kattoi viisitoista luentoa eri tutkijoilta, asiantuntijoilta ja professoreilta. Luennoitsemassa nähtiin mm. Erkki Liikanen, Sixten Korkman, Nalle Wahlroos ja Elina Lepomäki, ja ansioituneiden puhujien luennot olivatkin luultavasti parhaita luentoja mitä olen yliopistolla todistanut. Samalla toisaalta monet puhujista olivat selvästi yleisöön tottumattomia tutkijoita, joiden ulosanti oli valitettavan heikkoa potentiaalisista aiheistaan huolimatta. Ihan kelvollinen kurssi kuitenkin, joka tarjosi joitakin huippuhetkiä. Kaupunkitalous oli viimeinen taloustieteen opintojaksoni, ja sen hoidin tiedekuntatenttinä pois. Vain yksi, mutta sitäkin raskaampi teos luettavana, joka käsitteli kaupunkiekonomiaa niin mikro- kuin makrotasollakin, pitkälti Suomen esimerkkien pohjalta. Mielekästä ja käytännönläheistä, joskin luonnollisesti painavaa asiaa. Ihan okei.

Sosiologian puolelta jouduin tenttimään vielä kolme opintojaksoa. Nämä kaikki olivat tiedekuntatenttejä, kursseja ei sosiologiassa olisi ollut edes tarjolla. Yleistä valtiotieteellisessä. Sosiologian oppihistoria I oli mukava tentittävä, klassikoihin on ollut mukava tutustua, älykkäitä miehiä joilla on ollut oikeasti sanottavaa aikakausiensa suurista murroksista. Suomalaista sosiologiaa sisälsi kolme varsin erilaista kirjaa luettavaksi, joista yksi oli loistava, yksi neutraali ja yksi hirveä. Tuo Puurosen Rasistinen Suomi herättää tunteita edelleen, sen verran surkeaa ja värittynyttä kirjallisuutta ettei ikimaailmassa pitäisi tenttimateriaalina olla. Toisaalta taas Suomalainen Yhteiskunta oli niin erinomainen läpileikkaus yhteiskuntamme kehityksestä, että kokonaisfiilis tentistä jäi neutraaliksi. Sosiologisia näkökulmia olikin sitten pohjanoteeraus. Jos edeltävän tentin kirjallisuus liikkui toisinaan heikoilla jäillä, tässä upottiin pohjaan ja lujaa. Kummatkin teokset olivat uusmarxistisia hirvityksiä, joiden asiasisältö oli täysin olematonta. Göran Therbornia ei pitäisi opettaa missään, hänen punalasien takaa katsottu Israel-vihansa ja väärät tulkinnat yhteiskuntahistoriasta ovat painokelvottomia. Hävettävä kurssi yliopistolle.

Näiden lisäksi suoritin työelämäopinnot, muutaman luennon mittaisen pilipalikurssin vailla todellista sisältöä, sekä HumIT-opinnot, sisältäen jokseenkin mukiinmenevän tiedonhankintaosion sekä naurettavan alkeellisen Word-kurssin. 155 opintopistettä kasassa kahdessa vuodessa, syksyllä jatketaan pedagogisten ensimmäisellä vaiheella ja jouluksi kandidaatintutkinto valmiina.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Opettajaksi!


Läpäisin opettajan pedagogisten opintojen pääsykokeen selvästi, pisteytyksellä 9/10, joten elokuussa alkavat sitten pedagogiset opinnot! Tämä oli iso helpotus, sillä nimenomaan opettajaksi kouluttautuminen oli tavoitteenani yliopistolle hakiessani kaksi vuotta sitten. Ensi lukuvuosi tulee menemään näiden parissa, ja jälleen on siten erilainen vuosi tiedossa – kyseisiin opintoihin kuuluu myös kolme harjoittelujaksoa. Erittäin positiivista!


Kävimme tällä viikolla Turussa kahden yön visiitillä. Hyvät kesäkelit pienestä viileydestä huolimatta sattuivat sopivasti kohdalle, ja pääsimme nauttimaan kaupungista kunnolla. Noilta parhailta osiltaan on kyllä kaunis kaupunki; Aurajoen varsi, Läntisen Rantakadun ravintolat ja kahvilat, tuomiokirkko ja vanhat puutalot, kyllä tuolla kesäpäivän jos toisenkin viettäisi mielellään. Tuomiokirkko on kyllä vaikuttava rakennus, ainoa koko Suomessa joka kilpailee Keski-Euroopan keskiajan perinnön kanssa. Vaikka siihen olen ennenkin tutustunut, pitihän sitä uudestaan tutkia läpi koko kirkko.






Turun tuomiokirkko.

 
Tunnelma Turussa oli myös jollain tapaa paljon kotoista Helsinkiä rennompi ja ihmiset avoimemman avuliaampia: esimerkiksi antikvariaatissa käydessäni (ainoana asiakkaana) myyjä tarjosi teetä, mitä en ikinä uskoisi stadissa tapahtuvan. Turun ravintolaskenestä olen kuullut hyvää, ja tämän lyhyen otannan perusteella aivan syystä: paikat ovat viihtyisiä ja aidolla tavalla rentoja, ruoan ollessa erinomaista. Café Voltaire oli täydellinen lounas/kahvipaikka, Blanko ja Tintå mitä mainioimpia ravintloita. Varsinkin Tintån pizzat olivat yksiä parhaista mitä olen ikinä syönyt. Ei huono kaupunki siis lainkaan, vierailulle ainakaan. Omalla suhteellisen suppealla kokemuksellani ainoa Helsingin todellinen haastaja kaupunkikulttuurin osalta koko maassa.

Ravintola Tintån terassi Aurajoen varrella.


Luin eilen loppuun Lars Keplerin sarjan toisen osan, Paganini ja Paholainen. Kirja on itsenäistä jatkoa ensimmäiselle osalle, päähenkilön ja osan hahmoista pysyessä samana, muuten kaiken ollessa toisin. Paganini ja Paholainen on luonteeltaan täysin erilainen, enemmän trilleri kuin mysteeriteos. Silti kirja on käytännössä yhtä hyvä kuin Hypnotisoijakin, todella koukuttavaa lukemista ja on vain pakko saada lukea se kuuluisa “vielä yksi sivu”. Näin kahden teoksen jälkeen nostan esille Kepleriltä ennen kaikkea huikaisevan yksityiskohtien määrän, joilla hän (he) herättää maailman eloon hyvin uskottavalla tavalla. Kyse on nimenomaan arkisista pikkujutuista, ihmisten tavasta tehdä ja huomata asioita, luonnon, sääolosuhteiden ja vuorokaudenrytmin kuvaamisen tasosta, itsestäänselvyyksistä joita kuitenkaan harvoin kuvataan tällä tasolla. Tietty detaljien määrä on väistämätön kuvailussa, mutta vain muutama moderni kirjailija on yhtä kärsivällisen yksityiskohtainen, ja pidän suuresti tästä tyylistä. Samalla Kepler osaa myös luoda uskottavan moniulotteisia hahmoja, joiden tunnemaailma ja teot ovat ymmärrettäviä ja samaistuttavia, vaikka usein turhauttavia tai ärsyttäväkin – juuri kuten oikeillakin ihmisillä. Kirjasarjan johtohahmo rikosetsivä Joona Linna on myös sympaattinen ja toimiva hahmo.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Mietteitä kesästä ja vapaa-ajasta


Reilut kolmisen viikkoa tenttien loppumisesta & pari viikkoa pedagogisten kokeestakin jo kulunut, ja arki on tarjonnut lähinnä vapaa-aikaa perinteisten töiden ja treenin ohella. Muutamassa viikossa tottuu nopeasti uudenlaiseen rytmiin, ja mentaliteetti on muuttunut jo lähes laiskaksi ajoittain. Pitkän lukuvuoden jälkeinen yhtäkkinen vapaa-ajan ilmaantuminen yllättää ja passivoi. On ollut tietysti mukavaa tehdä kaikkea mitä kiireiden keskellä kaipaa: lukea, katsella sarjoja & elokuvia, pelata, maalata, siivota ja hoitaa ylipäätänsä niitä lukemattomia pikkujuttuja mitä listalle kertyy odottamaan vapaa-ajan ilmaantumista, aina kuvien lajittelusta ovien saranoiden öljyämiseen. Samalla kaltaiseni suorittajaluonne alkaa kuitenkin jo tuskastua, kaivata tekemistä, uusia juttuja ja haasteita. Kuuluisan “oman ajan”, seurustelun, kavereiden, treenin, töiden ja opiskelun tasapainoinen yhdisteleminen ajankäytöllisistä näkökulmista on ikuinen haaste, ja ainakin omassa elämässäni näiden sisäinen painopiste vaihtelee syklisesti. Nyt on sitä omaa aikaa vietetty taas suorastaan varastoon asti, ja sopivasti edessä siintää alkava kesä kesäisine aktiviteetteineen!


On taas ollut aikaa ylläpitää täydellistä siisteyttä kotonakin.
 

Alkavat olla nämä näkymät ajankohtaisia.


Kesä näyttää erikoiselta siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen edessä ei ole (ainakaan tällä hetkellä) ulkomaanmatkaa. Heinäkuussa on kuitenkin neljä viikkoa lomaa töistäkin, ja sitä kyllä odotellaan. Lukemattomat kesään liittyvät mielikuvat odottavat toteutumistaan jälleen. Jonkinnäköistä pyöräreissua olisi ainakin tavoitteena saada aikaan. Kesä on kuitenkin ennen kaikkea rentoutumisen aikaa, jolloin koittaa saada ikijumiin jääneet hartiat auki, tottua aikatauluttomuuteen ja tyhjentää mieli kaikesta vuoden aikana kertyneestä turhasta romusta. Kesällä kiireen ja stressin kahlitsemat ajatukset pääsevät taas virtaamaan vapaasti, luoden uusia ideoita, suunnitelmia, toiveita, haaveita ja tavoitteita. Kesä on paitsi yhdessäolon ja auringon, mökin ja huolettomuuden, myös itsepohdiskelun aikaa. Torstaina saan tietää pedagogisten opintojeni kohtalosta, joka määrää tulevan lukuvuoteni sisällön hyvin pitkälti. Siinä onkin sitten taas koko kesä aikaa miettiä paitsi syksyn, myös tulevan vuoden kuvioita ja uusia polkuja elämään. Nyt odottelen kuitenkin vuoden ensimmäisiä shortsikelejä ja käyn hiukan läpi näitä viime viikkojen vapaa-ajan puuhasteluja!

Keväisessä Jätkäsaaressa.



Aloittakaamme kirjallisuudesta. Keskisarjan Raaka Tie Raatteeseen tuli luettua loppuun, ja kokonaisuudessaan kirja oli positiivinen yllätys. Sopivan humoristinen, mutta kuitenkin asiallinen kirjoitustyyli, joka jaksaa pureskella kaikilta näkökulmilta ja ottaa huomioon mahdolliset vaihtoehdot. Itseni toistamisen uhallakin totean, että historian tietokirjaksi varsin miellyttävää luettavaa. Keskisarja on kirjoittanut kasan muitakin teoksia, ja pitää ehdottomasti palata näihin vielä. Hän muuten valmistui aikoinaan neljässä vuodessa tohtoriksi. Että sellainen kaveri.

Seuraavana jonossani odotti pseudonyymi Lars Keplerin neliosainen, suurta tunnustusta saanut dekkarisarja, jonka ostin Suomalaisen alemyynneistä jokin aikaa sitten. En tiedä mikä näissä ruotsalaisissa dekkarikirjailijoissa on, mutta jokainen lukemani on ollut hyvä, eikä Kepler tee tähän poikkeusta. Ahmin ensimmäisen osan, Hypnotisoijan, neljässä päivässä. Hyytävä ja karmiva, erittäin koukuttava dekkari talvisen Tukholman maisemissa. Yksityiskohtien kautta rakentuva aidontuntuinen miljöö, mysteerin tuntu, vääristyneet ihmiskohtalot, ilahduttavat ja vihastuttavat hahmot – Keplerillä on kaikki hallussa. Aloitin välittömästi toisen osan, ja näissä tuskin kauaa nokka tuhisee.

Televiissorin puolella katselin House of Cardsin kolmannen eli viimeisen kauden loppuun. En pitänyt lopetuksesta lainkaan, ja kautta vaivasi ajoittain tasapaksuus pahasti. Katsotaan josko tuleva neljäs kausi tämän parantaisi, muuten pelkään että sarjan parhaaksi kaudeksi jää ensimmäinen. Tämän loputtua aloitimme sekä upouuden Wayward Pinesin että tuoreen Daredevilin, jotka kumpikin vaikuttavat päteviltä. Elokuvien osalta katselin vihdoin ja viimein Hobitin toisen osan extended editionin, joka ei kyllä valitettavasti parantanut mitään, päin vastoin. Ensimmäinen levy lisäyksineen oli vielä ok, mutta toinen puolikas Thrainista lähtien oli yhtä farssia, ja lopun jahtikohtaus on oikeasti surkeinta mitä olen Jacksonin tuottamana nähnyt. Nähty kuitenkin. Mainittakoon myös One Hour Photo, 2000-luvun alussa tehty trilleri, jossa Robin Williams vetää todella hienon roolin koskettavana ja hyväntahtoisena, mutta hiukan pelottavana yksinäisenä vanhuksena.

Fantasy Battle 4000pts Empire vs. Vampire Counts.

Mordheimia.
War of the Ring muutaman vuoden tauon jälkeen.


Pelimaailmassa kahteen viikkoon on mahtunut paljon: Mordheim-päivä (kampanjamme saavutti kymmenen pelin rajapyykin), kaksi Fantasy Battlea (Empire-armeijan ensimmäiset pelit) sekä lautapelipäivä War of the Ringin muodossa. Hyviä pelejä, vaikkakaan ei mitään mullistavaa. Kiva näitä on kuitenkin on ollut pelailla, kun taas on paremmin aikaa. Empirellä pelaaminen Fantasy Battlessa on todella virkistävää vuosikausien haltiatahkoamisen jälkeen, vaikka menestys ei sen parempaa olekaan. Pelien, maalaamisen, ja sekä Mordheimin että tulevan ropen kirjoittamisen parissa on mennyt melko paljon aikaa. Olen myös yrittänyt kuvata figujani jälleen, mutta vieläkään en saavuta sellaisia tuloksia mitä kaipaisin. Tämä onkin hyvä aasinsilta valokuvaamiseen.

Olen valokuvannut järkkärillä (järjestelmäkameralla) vuodesta 2010, eli tämä on kuudes vuoteni kameran takana. Vuosikaudet kuvasin innokkaasti, kehittäen itseäni jatkuvasti, hinaten kameran aina mukaan sosiaalisiin rientoihin mukanani. Tämä bloginikin on saanut osansa kuvistani. Kuvaamisen määrä on kuitenkin viime vuosina laskenut todella hälyttävästi: kun vuodelta 2011 löytyy ottamanani 5470 kuvaa, on niitä vuodelta 2013 vain 2560. Tämän ja viime vuoden lukemia en edes halua tietää. Tällä hetkellä kuvaan lähinnä iPhonen kameralla, jonka laatu on puhelinkameraksi hyvä, mutta ei siedä minkään tason vertailua järkkäriin. Mistä tämä johtuu? Laiskuudesta ja muiden harrastusten dominoinnista osittain, en enää jaksa kantaa kameraa mukanani kaikkialle, enkä jaksa tai löydä aikaa hio tekniikkaani, valotustani tahi kohteen rajausta. Yksi syy on puhelimella kuvaamisen helppoudessa ja vaivattomuudessa, puutteistaan huolimatta. Osaltaan kysymys on kuitenkin ennen kaikkea itseluottamuksesta: olen pitkälti menettänyt itseluottamukseni valokuvaamiseen, enkä koe pystyväni pätevään kuvaamiseen enää. Samalla kuitenkin pidän edelleen monista vanhoista kuvistani suuresti, varsinkin luontokuvista ja joistakin kesäisistä ihmiskuvistakin. En ole ammattia kuvaamisesta koskaan aikonut hankkia, tai edes jakaa kuviani tosissaan, mutta pidän siitä tunteesta kun on onnistunut ottamaan hyvän kuvan. En ole ikinä perustanut juurikaan kuvien muokkaamisesta jälkikäteen, mutta hyvä kuva tuo tietyn “jes”-fiiliksen välittömästi. Siksi haastankin nyt itseni julkisesti palauttamaan itseluottamukseni kuvaamiseen, ja kuvaamaan tänä kesänä jälleen aktiivisesti. Kuvaaminen oli/on niin pitkään ollut keskeinen osa harrastepohjaani, että ikävöin sitä sinne. Älypuhelimet eivät tule minulle koskaan korvaamaan järkkäriä, vaikka tiedänkin niiden tasokkuuden tänä päivänä olevan huippuluokkaa.

Yksi suosikeistani, Skibotnin läheltä Pohjois-Norjasta ottamani kuva neljän vuoden takaa.

Musiikillisesti aktiivinen kevät on jatkunut. Lopetan tämän pitkänpuoleisen ajatusten virran siteeramalla Moonsorrowin Jumalten Kaupunkia, joka on hyvä osoitus lyriikoiden ja kaunokirjallisuuden  rajojen häilyvyydestä:

Ukkonen valaisee
Seinämät vuorten jylhien.
Vesi rummuttaa kattoa metsän
Sen kansaa raviten.

Tuhannen vuotta kulunut kai
On siitä kun täältä lähdimme.
Vihdoin olemme kotona
Kaupungissa ikuisten.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Kesälaitumille


Tänään olin pedagogisten opintojen pääsykokeessa, ja sitä myötä lukuvuoden voisi sanoa olevan viimeinkin ohi. Englannin”kurssin” haastattelu saattaa mahdollisesti tulla lähiviikkoina, jos esseeni menee läpi. Tuokaan ei kuitenkaan edellytä mitään aktiivista tekemistä, joten tässä voi alkaa totutella kesälomaan. Pääsykoe meni hyvin. Koemuoto on siis haastattelu, jota ennen saa 20min aikaa lukea lyhyen tekstin. Teksti esitellään omin sanoin viidessä minuutissa, mitä seuraa n. 15min haastatteluosuus, jossa tarkastellaan hakijan motivaatiota, soveltuvuutta ja opintojen etenemistä. Haastattelijoita on kaksi, toinen pedagogisten puolelta, toinen aineen laitokselta; itselläni oli tuttu opettaja ja kaikin puolin rento kaksikko. Näihin on oppiainekiintiöt, viime vuonna historiaan haki 24, paikkoja on 12; näillä prosenteilla ja haastattelun sujuvuuden perusteella uskallan odottaa paikkaa. Tulokset tulevat 28.5, sitä odotellessa. 
Lukuvuoden viimeinen tentti ja samalla sosiologian sivuaineen viimeinen tentti oli viime lauantaina, ja olen kyllä iloinen että tuo uusmarxilainen moderni sosiologia on ohi. Käsittelen luultavasti enemmän aihetta lukukausikatsauksessa, mutta Göran Therborn oli taas sellainen “tutkija” jota aion vakaasti välttää. Nämä tenttikirjat aion iloisesti unohtaa. Mainittakoon vielä samaan hengenvetoon, että kandistani tuli arvosanaksi vitonen. Sitä oikeastaan odotinkin, mutta on aina hienoa huomata jonkun muunkin arvostavan työtäsi. Jokaikinen talvella vuodatettu hikipisara ja täydet päivät nenä kirjoissa kannatti. Tästä on hyvä jatkaa.

Lopussa kiitos seisoo.

Otin varaslähdön kesälomaan, kun hyppäsin viime viikolla Onnibussiin ja suunnistin Jyväskylään Osmon luo. Kahden yön pikavisiitti kyseessä, mutta hyvin tuossa sai rentouduttua. Maisemanvaihto tekee hyvää, kuten myös pari päivää kaverin kanssa pelaillen, syöden, saunoen ja telkkaria katsellen. J-Town on ilmeisen rauhallinen ja leppoisa paikka, ja Osmon asunnon sijainti on mitä mainioin siinä Jyväsjärven tuntumassa. 3.5h bussimatkat ovat toki raskaita, mutta diggailen julkisissa istumisesta, omaa aikaa sekin ja sen voi käyttää vaikka miten hyödyllisesti. Suomen metsämaisemat eivät myöskään koskaan kyllästytä, varsinkaan talven jälkeen. Onnibussille peukku, oikeasti edullista ja hyvälaatuista. Tarkoitus olisi uudestaankin päästä tässä kesän aikana.

Onnibus testattu.
Jyväsjärven rannoilla.

Jyväskylän reissu oli myös yhden projektin sinetti, kun korkkasimme Space Hulkin. Sain tuon kaksikuukautisen, odottamattoman pitkäksi venyneen projektin maalatuksi toissaviikolla, ja nyt vihdoin pääsimme pelaamaan. Tämä GW:n legendaarisen figulautapelin neljäs julkaisu ilmestyi syyskuussa, myyden loppuun jo ennakkoon, ja odotti pitkään maalauslistalla. Kärsivällisyys kannattaa: erinomainen, monipuolinen, kertakaikkisen laadukas ja todella haastava peli, supercoolilla tarinalla. Kyllä nyt kelpaa.

Space Hulk pääsi vihdoin pelipöydälle.

Space Hulkin valmistuminen raivasi tien tuleville maalausprojekteille. Aivan sattumalta saimme viime viikolla käsiimme kaverin kellarissa lojuneet muutama sataa figua, minkä lisäksi ostin hyvään hintaan valmiiksi kasatun reilut 4000pts Empire-armeijan. Lapsena keräsin Empireä, ja haaveilin täyden armeijan omistamisesta: nyt ympyrä sulkeutuu, kun vihdoin hankin pelikelpoisen Empire-armeijan. Maalausurakkaahan noissa n. 300:ssa modelissa on vuosiksi, mutta nyt ei tarvitse ainakaan ostaa mitään pitkiin aikoihin. Noiden lisäksi on useita vanhoja FaBa-sivuprojekteja menossa, joten kertaheitolla maalauslista täyttyi taas vuosiksi. Tuntuu yllättävän hyvältä. Ylihuomenna ensimmäinen pelini ikinä Empirellä.
Figumaailmassa sattui muitakin muutoksia, kun Games Workshopin liike vaihtoi osoitetta ja henkilökuntaa. Koko juttu hoidettiin huonosti ja herätti paljon vastustusta meidän kanta-asiakasporukassamme ainakin, joten jatkossa figuostokset siirtyvät kaiken muun nörttipuuhan joukkoon Fantasiapeleihin. End of an era tämäkin, kaksitoista vuotta ostin figuni GW:stä.

Uunituore Empire-armeijani.

Pelipöydillä on ollut nyt aktiivista, kun koulutyöt ovat hellittäneet. Pelasin vuoden ensimmäisen Fantasy Battleni häviämällä Khornelle 2.5K-pelissä. Pari viikkoa sitten pelasimme Mansions of Madnessia muutaman pelin. Vaikka tätä olenkin pari kertaa aiemmin pelannut, nyt vasta kahdella pelaajalla pelatessa pääsin sisään sääntöihin kunnolla. Puhtaasti tarinapohjainen ja jopa korkeiden pelistandardieni mukaan huippulaatuinen peli, joka tätä myötä lunasti paikkansa lautapelien kärjessä. Lautapelit ovat saamassa lähitulevaisuudessa seuraa myös harvinaisemmasta vieraasta, sillä työn alla on juuri nyt lyhyt roolipelisetti kotoisaan Keski-Maahan. Pelasimme pari sessiota muutama vuosi sitten Praedoria, mutta edellisestä todellisesta kampanjasta on aivan vähintään viisi vuotta aikaa. Vuosikausien pelinjohtajakokemus ei ole unohtunut, ja nyt heräsi kipinä kokeilla, miten peli kulkisi vähän varttuneemmilla pelaajilla. Muutaman pelikerran vedosta on kysymys, mutta on ollut hauska kirjoitella taustoja ja suunitella ropea vuosien tauon jälkeen.


Fantasy Battlea, 2500pts Dark Elves vs. Warriors of Chaos.

House of Cards lähestyy loppuaan. Kolmas kausi on ollut kaksijakoisin, osa jaksoista on suorastaan tylsimpiä koko sarjan aikana, kun taas toisinaan on vastassa 50min puhdasta nerokkuutta. Fokus on siirtynyt enemmän ulkopolitiikkaan, ja sekä Venäjä että Lähi-Idän kriisialue on toteutettu hyvin esikuvilleen uskollisina. Venäjän presidentti Viktor on aikalailla 1:1 Vladimir. Hyvä sarja edelleen, joskin tempo on aiempia kausia selvästi rauhallisempi. Ohessa olen katsellut lunotodokkareita ja tulipahan tutustuttua Louis Therouxin BBC-dokkareihinkin, lyhyen otannan perusteella provosoinnistaan huolimatta ajoittain oikein pätevä toimittaja.

Kirjallisuudessa jatkan asiakirjallisuudessa edelleen lukiessani Teemu Keskisarjan teosta Raaka Tie Raatteeseen. HY:n historian laitoksella vaikuttavan Keskisarjan romaanimainen, värikäs teksti on hyvin miellyttävää luettavaa. Yhtä paljon miellyttää taustatyön määrä, joka kirjasta kumpuaa: on päiväkirjaa, on haastattelua ja raporttia, on oikeasti kaiveltu niitä arkistoja. Talvisota on poliittiselta puolelta hyvin hallussani, mutta puhdas tapahtumahistoria on vain päällisin puolin ulkomuistissa; Raaka Tie Raatteesseen paikkaa ainakin yhden aukon kansallisen historian tuntemuksessani.

Myös vino pino lainasarjakuvia odottaa jälleen lukemistaan. Locke & Keyn ensimmäisen osan lukaisin jo, hyvin laadukas joskin ajoittain jopa ahdistava mysteerisarjakuva. Loput pinosta ovatkin tällä kertaa supersankarimeininkiä, DC:n puolelta vaihteeksi. Ovat nekin ajoittain kelpo viihdettä ja oma taiteenmuotonsa, vaikken Marvelin tahi DC:n multiversumeihin koskaan pääsekään kunnolla sisään niiden huikaisevan sisäisen diversiteetin ja laajuuden vuoksi.

Tätä kirjoittaessa vieressä pyörii MM-kisojen alkusarjan viimeinen ottelu Suomi-Venäjä. Kaikki Suomen pelit on tullut katseltua vähintään sivusilmällä, ja tuo nollapeliennätys oli kieltämättä hieno suoritus. Harvemmin sitä all-time ennätyksiä nykypäivänä tehtaillaan. En edelleenkään pidä paperilla Suomen joukkueita kovin usein hyvinä suuren europelaajien ja vanhentuneiden pelaajien määrän vuoksi (Kontiolat ja Pihlströmit), mutta tuota suoritusta ei voi vähätellä. Katsotaan miten käy, nuorten pelaajien esiinmarssia on ollut ilo seurata. NHL:n konferenssifinaalit näyttävät uhkaavan tylsiltä omaan makuun, Anaheim-Hawks on kunnon inhokkipari ja idässäkään en toivo menestystä kuin Washingtonille. Katsellahan.