keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Opiskelun aallonpohjassa


Opiskelumotivaationi on saavuttanut aallonpohjan.

Tentteihin on kolme viikkoa aikaa, enkä ole jaksanut avata yhtä ainoaa kirjaa. Tiedän pääseväni nuo mitä luultavimmin läpi lukemattakin – kehityspsykologia on lukiopsykologiaa eri ympäristössä, kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet on ympäripyöreää jargonia ja “erityisyyden & moninaisuuden kohtaaminen” on monivalintaverkkotentti. Niin olen kuitenkin aina ennenkin tiennyt, mutta silti olen tunnollisesti puurtanut jok'ikisen surkeankin tenttikirjan alusta loppuun, vaikka joskus vähän puolivillaisesti onkin mennyt. Nyt en vain yksinkertaisesti jaksa kaivaa motivaatiota opintoihini. Päätin jo eilen ottavani loppuviikon luennoista omaa lomaa, kun en noilla mitään kuitenkaan tee. Mistä näin surkea motivaatio?

Pedagogiset opinnot ovat, kaikella kohteliaisuudella, turhinta ja tyhjänpäiväisintä opiskelua mitä olen kohdannut. Sosiologia tuntuu tähän verrattuna varsinaiselta viisauden Mekalta ja historia paratiisilta, jonka olemassaoloon voit vain uskoa. Oppiaineen substanssitieto on pelkkää sanahelinää ja itsestäänselvyyksien latelua. Mielestäni opettaja oppii opettamaan nimenomaan tekemällä työtään. Sen takia onkin hienoa, että lähes puolet lukuvuodesta on työharjoittelua ja juuri sitä konkretiaa mitä tarvitaankin. Tämän toisen puolikkaan ei vain tarvitsisi olla sisällöltään näin järkyttävän turhaa. Akateeminen pedagogiikka ja hienot teoriat sekä sivistyssanojen viljely mitä absurdimmissa asiayhteyksissä ei johda siihen, että opiskelijasta tulee hyvä opettaja. Ulkoaopeteltu pölinä ei tuo mitään lisää omiin pedagogisiin ja retorisiin kykyihin. Olen oppinut tänä lukuvuonna ainedidaktiikan ulkopuolella enemmän tuolla kolmen päivän Norssi-jaksolla kuin muuten yhteensä. Jotain kertoo, että kaltaiseni suorituskeskeinen ja ajoittain avoimen arvosanaorientoitunut opiskelija ei jaksa välittää, tippuuko niistä pedagogisista ykkösiä vai vitosia. Kahden aiemman vuoden aikana tasaisesti puskenut stressi opinnoistakaan ei ole iskenyt totutun myrskyisenä, vaan korkeintaan kevyinä laineina jotka hädin tuskin koskettavat varpaita.

Koulun ulkopuolisen elämän sisällön monipuolisuus ja mielekkyys tällä hetkellä eivät ainakaan paranna opiskelumotivaatiota – minulla on yksinkertaisesti niin paljon tekemistä, mistä nautin, etten jaksa vääntää väkisin roskaa. Oikeasti kiinnostavat kirjat kyllä sujuisivat tässä sivussa, ei siinä mitään. Mutta kun eteen lätkäistään diapaketti alaotsikolla “tietoartefaktien ja muovattujen käytäntöjen autenttinen käyttö – trialoginen lähestymistapa oppimiseen”, on sen motivaation kaivaminen todella kiven takana. Toisaalta pedagogisissa on se hyvä puoli, etten kerkeä niiden ohella tekemään oikeita opintoja, joten vapaa-aikaa on paljon.

Viimeinen kymmenen päivää on taas hurahtanut menemään vauhdikkaasti, vaikka viikonlopun rennosti vietinkin – nukuin yli kymmentä tuntia nyt kun unensaannissa ei enää ole ongelmia, siivosin kunnolla ja kävin lauantaina tekemässä pitkän iltavuoron Ärrällä. Viime viikon jaksoin istua vielä koulullakin, ja sitäkin tärkeämpänä treenimäärät ovat pysyneet siellä missä pitääkin – neljä kertaa viikossa ja progressiivista treeniä. Tänään pääsi monen viikon tauon jälkeen hakkaamaan säkkiäkin. Vasta pari kuukautta kesätauon jälkeistä lujaa treeniä takana, ja peruskunto alkaa saavuttamaan hyvän tason. Tästä se vasta kuitenkin alkaa, treenivisioni on vain kirkastunut jokaisen valutetun hikipisaran myötä.

Muutamat ainejärjestön kekkeröinnit on taas takana. Toissapäiväiset sitsit olivat erityisen onnistunut tapahtuma, puku on aina mukava vetää päälle ja meininki oli kaikin puolin hauskaa. Nyt ei ole lähiaikoina tapahtumia kalenterissa, mutta aina noita jostakin ilmaantuu ja enköhän minäkin niihin, sen verran hyvin olen nyt viihtynyt takaisin opiskelijatovereideni parissa.

Tuore ampumaharrastukseni on päässyt myös hyvin käyntiin, sillä kävin viime viikon keskiviikkona elämäni ensimmäisissä pistooliammunnoissa, ja tänään on suunta uudestaan. Meno oli miellyttävää, osumatarkkuuteni hyvä ja kokemus kaikin puolin mainio. Näissä viikottaisissa pistooliammunnoissa kun pääsee käymään tarpeeksi niin pitäisi laadukas tuntuma saada aikaan.

Viikko sitten tiistaina muuten niin tasapaksua luentorumbaani elähdytti Antony Beevorin vieraileva luento. Häntä tuntemattomille mainittakoon, että kyseessä on luultavasti maineikkain moderni sotakirjailija ja tällä hetkellä yksi Suomenkin myydyimpiä tietokirjailijoita. Hänen kirjansa toisesta maailmansodasta ja sen ratkaisutaisteluista ovat todella suosittuja. Hän piti vapaan yleisöluennon yliopistolla aiheesta historiankirjoitus 21.llä vuosisadalla, ja huhhuh kun taas huomasi eron meritoituneen ammattilaisen ja tusinatutkijan välillä. Erittäin hyvä luento ja paljon hyvää pohdintaa mm. historoitsijan objektiivisuudesta sekä nykypäivän sodankäynnin muutoksista verrattuna maailmansotiin. Jäänee lukuvuoteni selvästi parhaaksi luennoksi, mikä kertoo tarpeeksi yliopistosta – ei ehkä ole reilua verrata maailman huippututkijaa yliopistolehtoreihin, mutta jos mitään selvää kilpailua ei edes synny, puuttuu kyllä jotakin.

Beevorin luennolta tarttui myös nimikirjoitus kirjaan.

Ensimmäisten pistooliammuntojen taulu.

Perjantaina kävin (fillarilla, koska lakko) Korjaamolla katsastamassa Paperi T:n livekunnon. Tuo Malarian Pelko-albumihan on ollut luultavasti eniten kuuntelemani levy aina julkaisustaan asti, ja huomasinkin osaavani suurin piirtein kaikki biisit ulkoa. Keikka oli odotetun hyvä, Paperi itsessään oli rennonoloinen kaveri ja räpit iski livenä yhtä hyvin levylläkin. Syksyinen Korjaamo oli myös sopiva keikkapaikka, kesän festarilavat auringonpaisteineen eivät ole tuolle musiikille oikea paikka.

Kirjallisuuden puolella sain luettua lähemmäs puolitoista kuukautta pöydällä olleen Markku Kuisman ja Teemu Keskisarjan Erehtymättömät. Suomen liikepankkihistoria tiivistettynä viiteensataan sivuun, raskasta mutta erittäin kannattavaa luettavaa. Kansallista yleissivistystä, varsinkin vasta lama-aikana syntyneelle ihmiselle jolle KOP ja SYP ovat tähän asti olleet pelkästään satunnaisia kirjainyhdistelmiä jotka liittyvät hämärästi johonkin menneeseen. Taloushistoriaa on aina mukava lukea, vaikka se lukijalta enemmän vaatiikin kuin normikirjallisuus. Kuismalle ja Keskisarjalle pitää antaa kyllä propsit, aiheesta olisi saanut huomattavasti kuivemman teoksen kasaan. Paha sanoa mikä oli kenenkin kirjoittamaa, mutta elävää ja humoristista kielenkäyttöä sekä merkittävää arkistotyötä aineiston osalta. Kyllä Helsingin yliopiston kirjoilla näitä huippujakin on, mutta eivät kumpikaan taida luentokursseja juuri vetää – eivätkä silloinkaan näin yleisen historian opiskelijaa lämmittäisi.

Koska tarvitsin tuon päälle jotakin kevyempää, lukaisin parissa päivässä Jarkko Ruudun tuoreen elämänkerran. Ihmisten motiivit, valinnat, tulkinnat menneestä, ajan kuva, retroperspektiivi elämänkaareen yleisestikin, mikrohistoria – biografiat ovat paitsi osa historiankirjoitusta erittäin persoonallisella otteella, myös parhaimmillaan yksi suosikeistani historiallisen tiedonvälityksen välineenä. Tutun ja tunnetun jääkiekkoilijan tarina kiinnostaa luonnollisesti vielä keskivertokaveriakin enemmän. Jääkiekon suhteenhan lähes kaikki inside-tarinat menee ja sytyttää, mutta tämä oli oikeasti hyvin kirjoitettu opus. Ruutu ei ikinä kuulunut omiin suosikkeihini tai inhokkeihini, mutta miestä pitää kunnioittaa pitkästä ja komeasta urasta – lähtökohdiltaan kun hän ei ikinä ollut NHL-tason pelaaja. Älykäs kaveri, joka pystyi hyödyntämään nimenomaan omia vahvuuksiaan optimaalisesti ja saavutti näin unelmansa. Esimerkillistä ellen sanoisi, tuosta on helppo ammentaa toimivaa elämänfilosofiaa.

Näin muuten siirtomaalohkareen kokoisen palasen kotona viettämästäni ajan on vienyt edelleen Battlestar Galactica. Sain viikonloppuna toisen tuotantokauden katsottua loppuun, ja siinä samalla tuo Razor-elokuvakin meni. Laatu vain jatkuu, vaikka kolmas kausi alkaakin raivostuttavasti.

Battlestar Galactican soundtrackit sopivat syksyiseen reflektioon täydellisesti, joten linkataan saman tien tästä:


Lauta- ja figupelejä en ole kerennyt pariin kuukauteen pelaamaan, joten niiden pariin pitää palata tässä lähitulevaisuudessa. Muuten kaikki rullaa aikalailla täydellisesti. Ehkä ne tenttikirjatkin aukeavat vielä tämän viikon aikana...

maanantai 14. syyskuuta 2015

Syksyä aktiviteetteineen


Nyt ovat viikot vierähtäneet sellaisella tahdilla että huhhuh.

14.00, 00.00, 18.30, 15.30, 02.00, 21.00, 19.00. Mitä nämä lukemat ovat? Viime viikkoni kotiintuloajat, ihan vain antaakseen kuvan aktiviteetin määrästä – lähden aamuisin seitsemän tai yhdeksän jälkeen viimeistään kotoa. Toissaviikko oli samanlainen ellei jopa täydempi.

Pitkästä aikaa kävi niin, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa blogitekstiä aikomuksistani huolimatta. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, mutta kaksi todella täyttä opintoviikkoa on takana, eli jo neljäs viikko lukukautta on menossa. Kaksi ensimmäistä kurssia ovat jo ohi, olkoonkin että lyhyitä olivat – ensimmäinen tenttikin on suoritettu. Taas kerran täytyy todeta, että töiden lopettaminen oli aivan ässäratkaisu, missä ihmeen välissä tässä niitäkin ehtisin tehdä? Viime viikolla olin keskiviikkona koululla aamukahdeksasta iltakuuteen, tee siinä sitten muuta. Yllätyin kun älysin, että töiden loppumisesta on vasta kaksi viikkoa – aika tuntuu paljon pidemmältä.

Mainittakoon itse opinnoista sen verran, että ainedidaktiikka erinomaisen yliopistonlehtori Löfströmin johdolla on se pelastusvene, jonka turvin jaksan seilata pedagogisilla vesillä. Suurimmalta osin mielenkiintoisia luentoja tärkeistä aiheista pohtivalla otteella, jossa opiskelijat saavat itse olla paljon äänessä. Todellista historianopettajan kasvattamista, joskin suosittelisin näitä opintoja jopa tutkijapuolen ihmisille, jos ne vain pystyisi käymään muutkin. Yleisdidaktiikka, kehityspsykologia, “Erityisyyden ja moninaisuuden ymmärtäminen” ja “Kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet” ovat kaikki sitten juuri niitä opintoja joissa käydään koska on pakko. Ei enempää sanottavaa niistä. Kolmipäiväinen kouluuntutustumisjakso oli toissaviikolla, ja vietin sen Ratakadun Norssissa. Jakso oli todella positiivinen kokemus, olin suorastaan yllättynyt. Tehtävänämme oli siis tarkkailla opetusta ja opettajan toimintaa, yleensä jostakin tietystä näkökulmasta. Kahdeksan eri aineiden oppituntia seurattuani olin saanut ison kasan hyviä ideoita ja käytännön esimerkkejä opetuksesta, niin hyvässä kuin pahassakin.

Yliopistoelämä on ollut dominoiva tekijä alkaneen syksyn aikatauluissa sosiaaliseltakin aspektiltaan. Luennoilla ja keskustakampuksella jatkuvasti pyörien luonnollisesti törmää paljon tuttuihin, mutta olen myös palannut ainejärjestön toimintaan varsin aktiivisesti mukaan. Kolmeen viikkoon on mahtunut jo viisi tapahtumaa joihin olen osallistunut. Mukavaa ja hauskaa väkeähän tuolla on, ja nyt on ollut taas fiilistä verkostoitua ja nähdä ihmisiä. Samalla olen nähnyt muitakin kavereita ainakin kerran viikkoon, joten nämä selittävät opintojen ohella isolta osin miksi kotona ei tule vietettyä juurikaan aikaa.

Suomenlinna kauniina syyspäivänä.

Kaisa-kirjaston ylin kerros harvinaisena hiljaisena aamuyhdeksältä.


Tällä hetkellä ei ole oikeastaan mitään erityistä syytä kotona juuri ollakaan. Aika kuluu koululla, salilla, ainejärjestön tapahtumissa ja kavereiden kanssa. Koulutöitä ei paljoa ole toistaiseksi, yhden esseen kirjoittelin tuossa viikko sitten. Treenaaminen on jatkunut edelleen aivan yhtä vahvana, syysflunssakaan kun ei iskenyt lopulta erityisen lujaa ja olen jälleen täysin terve. Tänään kiskaisin juuri ennätyspainoilla penkkisarjat. Perinteiset to do-listani ovat tyhjempänä kuin miesmuistiin, ja kotiaikani kuluu lähinnä palautteluun Battlestar Galactican, kirjan, musiikin ja maalauspöydän parissa. Enimmäkseen Battlestarin kanssa, sarja vain paranee ja paranee ja on nyt jo sinetöinyt paikkansa ylivoimaisten suosikkieni joukossa. Näyttelijäkaartin suoritukset vain nostavat arvoaan hahmojen saadessa lisää syvyyttä ja tarinan edetessä. Jotakin sarjasta kertoo se, että jokainen sen nähnyt tuttuni pitää sitä yhtenä parhaista koskaan.

Eli ei tässä ihmeempiä, mutta täyttä ja hyvinvoivaa syksyä. Olen käynyt katsomassa parit Jokereiden pelit telkkarista kaverin luona ja tilasin nettihesarin luentojen täytteeksi. Kävin mökillä yhden yön verran nauttimasta sukujuhlista, hiljaisuudesta, tähtitaivaasta ja rantasaunasta. Syksy alkoi toden teolla; pari viikkoa sitten sen haistoi ilmassa, ja heti kuun vaihduttua se alkoi. Nyt suurinta väriloistoa vielä odotellessa, kohta viikon verran olemme saaneet jo nauttia todella hienoista ja aurinkoisista syyskeleistä.

Mainittakoon vielä, että uutena palasena aktiviteetteihini liityin ARU:un, eli Akateemiseen Maanpuolustusyhdistykseen, jonka kautta pääsee harrastamaan ammuntaa erittäin opiskelijaystävälliseen hintaan. Vietinkin eilisen ampumaradalla kivääriammunnoissa, oli todella mukavaa päästä ampumaan niin vanhalla kunnon intin RK:lla kuin muillakin kivääreillä. Pistooliammunnat ovat kuitenkin se päätekijä yhdistykseen liittymiselle, ja alan niissä käymään tässä syksyn aikana. 

Kivääriammunnoista.

 Loppuun vielä musiikit syksyiseen tunnelmaan: 


Who would pray to anything but the mountain
And wish for anything but lightening to split the night
Who would praise anything but the sun above
That brings each dawn and our radiant day

What man places faith in his heart
Above the animal that rages deep inside
What man asks forgiveness yet
Lies to himself his whole life

Let the animal hunt on the mountainside
And let lightening split my heart in two
Let me howl at the moon with desire
And stretch my arms wide to embrace the sun
Return to the earth that bore me
For there is nothing more 


Kylmä kausi, kaunis pinta kasvaa sisäänpäin,
Luottokortit vaihdetaan sieluun päittäin,
Joku päivä jossain, 2055,
Liian rumat ihmiset operoidaan täällä kauniiks.
Yks kylmä kylä, ja Kuosma katu-uskovainen,
Kävelen eteenpäin mutten ikinä tiiä mihin,
Kyselen kaikilta, mut saan vaan samoi vaiheita,
Ei teon tekoa, puheista puheenaiheita


Mut nää ajat muuttuu vielä, ajat muuttuu vielä, 
Ajat muuttuu vielä, hei ajat muuttuu vielä
Oon päästäny stressiä mun pään sisään
Mut huudan veljille veljet kyllä me selvitään.
Vaik tää syksyinen ilta vie mut unettomuutteen,
Ja kovan jätkän bileet kestää taas aamukuuteen.
Partaalla raivarin kulutan aikaani,
Yksinäisyys tekee hiljaa sairaaksi