perjantai 30. lokakuuta 2015

Viikki, Santahamina ja kekkerit


Aika kierii taas eteenpäin vääjämättömällä tahdillaan, ja päivät sekoittuvat tekemisen pyörteissä toisiinsa. Vapaapäiviä ei ole kahteen viikkoon juurikaan siunaantunut. Perusharjoittelua Viikissä on nyt takana kaksi viikkoa, joskin on myönnettävä että olen aloittanut vaatimattomasti – takanani on vasta kymmenen tuntia. Suoritus koostuu siis yhteensä 66:stä 75 minuutin oppitunnista, sisältäen omien tuntien (9) lisäksi muiden oppituntien seuraamista (22), ryhmäohjausta (12), harjoittelutuntien ohjausta (14) sekä seminaareja (9). Aikaa on joulukuun puoliväliin asti, ja olen tällä hetkellä priorisoinut oikeastaan kaiken muun ja käynyt Viikissä vain parina päivänä viikossa. Ei tässä hätää kuitenkaan ole, alan kyllä käymään aktiivisemmin mahdollisesti jo ensi viikolla. Ainakin yksi koulusta vapaa arkipäivä on kuitenkin pidettävä joka viikko, kun kerta lomaa ei saanut tänä vuonna, mutta muuten saa kyllä viettää täysiä päiviä koululla. Palautin juuri muutama päivä sitten seitsemänsivuisen ainedidaktiikan esseen, joka oli syksyn suurin koulutyö, ja tuon hoitaminen pois alta vapauttaa aikaa muuhun. Harjoittelu ei työllistä kotona oikeastaan muuten kuin omien oppituntien suunnittelun osalta. Sivuaineseminaarin tutkimussuunnitelma pitää myös tehdä parin viikon päähän, mutta siinäpä se. Ei siis ylitsepääsemättömiä ole koulutyöt tällä hetkellä, voi tavallaan ihan tyytyväinen olla. Turhan paljon duunia seitsemän pisteen eteen tuossa on, aikalailla sata tuntia. Eipä auta. Ainakin bussimatkoilla tulee luettua kirjallisuutta hyvin.

Toissa viikonloppuna olin ARU:n viesti- ja tulenjohtokurssilla Santahaminassa, josta sai ihan kertausharjoituspäiviäkin. Varsinkin tenttiviikon päälle tuo viikonloppu teki todella hyvää. Kuten eräs opiskelijatoverini totesi, viikon kertausharjoitus on parempaa nollausta kuin kuukauden rantaloma. Armeijamoodin loksahtaessa päälle huuhtoutuu mielestä kaikki ylimääräinen tehokkaammin kuin missään muualla. Aivoista filtteroituu roska pois. Yksinkertaista, suoraviivaista ja fyysisesti väsyttävää – kaikkea mitä juuri tuolla hetkellä tarvitsikin. Kertaaminen, varsinkin näin “vapaaehtoisena”, on myös luonteeltaan aivan erilaista kuin itse varusmiespalvelus – kaikki oleellinen sisältö on samaa, mutta turha säätäminen, herroittelu ja odottelu on poistettu. Keskitytään itse asiaan. Eli vaikka nyt puhunkin ylistyssanoja tästä kertauskokemuksesta, seison yhä tämän blogin avauskirjoituksena toimineen tekstin takana. Varusmiespalvelus ja reserviläistoiminta eivät ole verrannollisia keskenään. Anyway, palatakseni tuohon viikonloppuun, säät suosivat, porukka oli mainiota ja tulenjohtaminen mielekästä opittavaa. Reserviläistoiminta on osoittautunut erinomaiseksi aktiviteetiksi. Pistoolivuoroillakin olen käynyt ahkerasti joka viikko, viime viikolla normivuoron lisäksi osui ysimillisten ammunnat. 


 

 

Treenitkin jatkuvat totuttuun tapaan, varustauduin talveen hankkimalla viileämmässäkin säässä kestävää juoksu/ulkoiluvaatetusta. Kuntonyrkkeilykurssia on takana kaksi kertaa, ja ihan tyytyväinen olen ollut – teknisesti ei mitään mullistavaa, mutta joitakin yleishyödyllisiä pikkujuttuja. Lyöntitreeni on aina hyödyksi, ei tuota liikaa tule tehtyä. Todella kovat hiet tuolla saa aina päälle, mikä on myös aina tervetullutta. Pitäisi yrittää löytää aikaa sparratakin useammin kavereiden kera. Tällä hetkellä treeniviikot kattavat tuon kuntonyrkkeilyn, lenkin, sählyn ja salia, joten aika täynnä treeniä on kalenteri. Optimaalista ja ihanteellista. Tässä pyritään pysymään.

Vietin synttärikekkereitäni viime lauantaina, samaan tapaan kuin edellisvuonnakin – Ravintola Saslikissa. Väkeä oli muutama enemmän kuin edellisellä kerralla, ja kokemus vähintäänkin yhtä laadukas. Erinomainen ravintola, silloin kun tili sallii. Tällä kertaa jatkoimme vielä Navy Jerryyn loppuillaksi. Ilta oli kaikin puolin onnistunut, olo juhlava, kaikilla oli hauskaa ja sain kerättyä kokoon porukan, jonka näkeminen saman illan aikana on nykyään äärimmäisen harvinaista – tässä iässä ihmisillä alkaa olla omat kuvionsa, koulut ja työt, osa ei asu pääkaupunkiseudullakaan. Vaikka kavereita nykyään ehtiikin nähdä selvästi paremmin kuin ennen, on aina mahtavaa saada vanhimmat ja tärkeimmät ystävänsä ympärilleen koko illan ajaksi. 

Ravintola Saslik.


 

Battlestar Galactica on saavuttanut viimeinkin viimeistä jaksoa vaille loppunsa osaltani. Seitsemänkymmentäseitsemän jaksoa, parikymmentä minijaksoa sekä kaksi elokuvaa takana. Neljäs kausi eteni niin vauhdikkaasti, ettei lopulta tiennyt miten edes suhtautua suuriin muutoksiin. Hahmojen kehityksen suhteen sarja on kuitenkin melko uniikki. Paljoa ei voi sanoa spoilaamatta, mutta joka hahmolle on paikkansa. On hyvä saada jälleen yksi iso projekti päätökseen, mutta good times were had. Loppuhuipennus tosiaan vielä puuttuu, mutta ellei se ole traagisen surkea, nousi Battlestar suosikkisarjojeni kirkkaimpaan kärkeen tematiikkansa, tunnelmansa, erityisen hyvien hahmojensa ja ainutlaatuisen jännittävän juonenkaarensa ansiosta. Sarja toimii muillekin kuin hardcore sci-fi-faneille.

Lautapelaamista en ole vieläkään kyennyt mahduttamaan kalenteriini, vaikka yritystä kyllä on. Star Wars-ropea saimme kuitenkin pelattua toisen pelikerran, mikä oli erittäin jees. Hyvin vauhdikas, leppoisa ja vapaahenkinen kampanja, jossa niin pelaajien kuin hahmojenkin välinen dynamiikka toimii kuin junan vessa. Kahden kerran pohjalta ainakin parhaita ropeja jossa olen ollut mukana. Tämän rinnalle pääsee ainakin hetkeksi myös minunkin vetämä peli, kun vedän alustavasti parin pelikerran pelinä yhden vanhoista KERP-moduuleista muunneltuna (säännöt varsinkin). Koitin saada tätä toimimaan jo viime keväänä, mutta nyt vasta peliporukan vaihdoksen myötä tästä vihdoin tulee jotakin. Hienoa palata Keski-Maahan, nostalgisin ja tunnelmallisin itselleni aina. Kirjoitin tuon mainitsemani esseenkin LotR-leffojen soundtrackien voimin.

Star Wars-ropea FAE-säännöillä.

Talvi näyttäisi tekevän tuloaan, ja talvirotsin joutui jo heittämään päälle. Tervetuloa pimeys ja väsymys, ensimmäiset luonnottoman väsymyksen oireet ovat jo ilmassa. Katsotaan joskohan veressä jo useamman kuukauden olleet vitamiinit tänä vuonna hiukan edes hillitsisivät tätä. Arki on edelleen täyttä mutta hyvää, vähän alkaa näkymään vain tuo loman puute. Yhtä paahtoa elokuusta asti alkaa tuntumaan. Nooh, ei ole enää kuin kuusi viikkoa lomaan, tällä tahdilla menee nopeasti. Ei muuta, ensimmäiset kaksi omaa oppituntia ensi viikolla. Siitä se opettajanura kai sitten lähtee.


perjantai 16. lokakuuta 2015

Läpileikkaus


Reilu viikko on kulunut lähinnä opiskelun ja arjen pyörteiden imussa, varsin hyvällä fiiliksellä. Vietin rauhallisen viikonlopun töissä ja kotona, oli tarpeeseen tähän väliin. Salireenin ohella palasin takaisin sählykentille, kerralla peräti kahden pelin myötä, juuri kotiuduin ainejärjestön sarja-avauksesta. Kasin aamut hajottivat pahasti, mutta pimeät aamut ovat tuntuneet yllättävää kyllä lähinnä kodikkailta. Battlestar lähenee loppuaan ja loppuvuoden kalenteri on täynnä suunnitelmia.

Nyt on tenttiviikko ohi ja paljon aggressioita aiheuttaneet pedagogisten opintojen luennot tältä erää takana, lisää sitten helmikuussa. Kolme tenttiä tälle viikolla oli siunaantunut: erityisyyden ja moninaisuuden verkkotenttiin en lukenut lainkaan ja sain silti kolmosen, kahteen muuhun (psyka ja kasvatustieteellisen tutkimuksen perusteet) luin tenttikirjat ja toivon että menivät läpi. Eiköhän. Pääasia että maanantaina pääsee Viikkiin ja kauas pois luentosaleista. Tämän merkittävän arkisen muutoksen kynnyksellä voisin suorittaa läpileikkauksen tämän hetken ohjelmastani. 

Taas yksi erä tenttilukemista suoritettu.

Tällä(kin) hetkellä arki tarjoaa varsin kiireellisiä viikkoja. Kuin puolihuomaamatta kalenteri on taas todella täyttynyt ohjelmasta, ja mikäs sen parempaa - edellisestä parista vuodesta poiketen tämä ohjelma ei koostu duunista ja opiskelusta 85-prosenttisesti, vaan tekemisestä mistä ihan oikeasti diggaan. Kerran viikossa aikaa vievät ammunnat, tiistai-iltojen sähly jossa aloitin kuluvalla viikolla sekä seuraavan kuuden viikon ajan Unisportin kuntonyrkkeilykurssi. Salitahti on seitsemättä viikkoa peräkkäin kolme/neljä treeniä viikossa, eikä varmasti ole hidastumassa. Lenkkeilyä löytyy kerran viikossa, tavoitteena olisi lisätä sitäkin kohti suurempaa volyymiä.

Päivittäisellä statuksella aikaa vie edelleen Battlestar Galactica, jossa menen neljännessä ja viimeisessä kaudessa - kolmas kausi säilytti alun pientä notkahdusta lukuun ottamatta tasonsa edelleen lähestulkoon täydellisenä. Battlestarin loputtua tilalle tulee seuraava sarja, yleensä aina on jokin sarja menossa. Leffojakin yleensä se kourallinen kuussa.

Kirjallisuus näyttelee suurehkoa roolia arjessani, päivittäin tulee luettua jotakin koulukirjojen ulkopuoleltakin. Juuri sain luetuksi Bernard Cornwellin Saxon Story-sarjan kolmannen ja neljännen osan (Pohjoisen Valtiaat ja Miekkojen Laulu), erinomaista viikinkieran historical fiktiota. Kaksi osaa jäljellä, varsin hyvää kevyttä vastapainoa tenttikirjoille.

NHL on luonnollinen osa päiväohjelmaa, vähintään koosteiden ja forumeiden muodossa, usein myös Jatkoajan hommien kautta. Saatuani Viaplayn tunnukset ja näin Gamecenterin käyttööni livepelejäkin tulee katseltua, iltapäiväpelejä on käytännössä joka viikko. Viime viikolla alkanut NHL ei kyllä olisi voinut alkaa hetkeäkään myöhemmin, lätkän kesäloma tuntui kestävän ikuisuuden tänä vuonna.

NHL on palannut.

Uutiset luen yleensä joka päivä, HS:n verkkouutiset ja Redditin World News ovat vakioni. MTV:n kympin uutiset katson usein jos olen kotona siihen aikaan. Monipuoliset ja tarpeeksi erilaiset uutislähteet ovat oleellisia, varsinkin HS:n ollessa mitä on, ja tässä pitäisikin ryhdistäytyä entistä paremmin.

Maalausprojektini ovat edenneet tuskaisen hitaasti, kun edellisvuosien paloa ei samalla tavalla ole löytynyt syksyn mittaan. War of the Ring-projekti etenee kuitenkin loppua kohti, katsotaan josko sen jälkeen löytyisi parempaa motivaatiota. Viikoittain tulee maalattua, ennen käytännössä joka päivä.

Samalla menossa on vielä muutama projekti, joita toteutan aina kun aikaa on, joka viikko kuitenkin - eduskunnan läpikäynti on jossakin 150:n paikkeilla, Khan Academyssa olen alkanut katselemaan historiadokumentteja johdonmukaisesti läpi, TED-dokkareita tulee toisinaan katseltua, matematiikankin pariin olen suunnittelut palaavani palauttaakseni myös tuota älykkyyden muotoa paremmin mieleeni.

Viikonlopuille on tarjolla yleensä kavereiden kanssa ajanviettoa mitä moninaisimmissa muodoissaan, illanistumisesta lauta- ja figupeleihin - kavereidenkin kanssa on lukuisia vaihtoehtoja ja toteuttamista odottavia ideoita. Toisinaan on duunia, nyt alkanutta Stawa-ropea tullee olemaan, ja omankin ropen käyntiin polkaisemista olen harkinnut. Viikkojen varrelle osuu vielä tasaisin väliajoin ainejärjestön kekkereitä, joissa jaksaa yleensä käydäkin, sekä varsin harvalla tahdilla Kronoksen sählysarjan pelejä, joissa nyt lätkin jo kolmatta vuotta.

Muina ajasta taistelijoina on vielä ainedidaktiikan essee, deadline kahden viikon päästä, sekä pedagogisten seminaarin tutkimussuunnitelma ensi kuulle. Ensi vuoden matkasuunnitelmienkin pariin pitäisi jossakin kohti toden teolla päästä ja gradukirjallisuuteen alkaa perehtyä.

Jännityksellä odotan siis harjoitteluaikataulua, jonka saan maanantaina. Tunkua kalenteriin kun nimittäin yllämainituista syistä on. Kyllä harjoittelunkin parissa pitää tehdä duunia kotona, mutta toivon hartaasti ettei tuo ole aivan suhteettoman kuormittavaa - kahden kuukauden jaksosta saa kuitenkin vain seitsemän pistettä.

 
Kaunis syyssää ja aina yhtä ruma Merihaka.
Masentava seminaaripäivä yllytti jopa perin juurin harvinaiseen selfieen.

Tässä tämänkertaiset, nyt siirryn Santahaminaan viikonlopun viettoon. Syysiltoihin tarjolla tällä kertaa uudempaa Hugea sekä hyvin vanhaa DJBB:tä. Huge ei ole oikeastaan Borealiksen jälkeen tehnyt mitään kovin mieleenpainuvaa, mutta muutama hyvä osuma tuolta löytyy kuitenkin. DJBB:n avauslevyn löysin vuosikausien unohduksen jälkeen palattuani Spotifyn käyttäjäksi. Vieläkin toimivaa, muistan kuunnelleeni tuota ilmestyttyään 2003.

Huge L Godtier
Huge L – Pedantti

maanantai 5. lokakuuta 2015

Työhaalarit


Viime kerralla avauduin siitä, miten en ole motivoitunut tämänhetkisten opiskelujeni suhteen. Totesin tuon jälkeen kuitenkin, että asiaan ei ole kuin yksi ratkaisu: hoitaa homma siitä huolimatta. Kymmenessä päivässä olen lukenut 250 sivua essee- ja tenttikirjallisuutta, kirjoittanut yhden esseen sekä tehnyt yhden aineistotehtävän. Mistään järisyttävästä määrästä ei todellakaan puhuta, mutta niin se vain on, että asiat on tehtävä silloin kun on niiden aika. Silloin ei auta kuin pistää työhaalarit niskaan ja painaa duunia sen mitä pitää. A man's gotta do what a man's gotta do. Työnteko, oli sitten kyseessä opiskelu tai konkreettinen duuni, on paras karkoituskeino eksistentiaaliseen ahdistukseen ja ylimääräisiin ajatuksiin. Syyskuu oli varsin viihteelläolon täyteinen ja kaikin puolin hauska kuukausi, todella monipuolisesti tuli vietettyä aikaa vielä viime viikonloppuakin myöten. Nyt täytyy kuitenkin tehdä väliin jotain rakentavaakin, ja tällä viikolla saa koulun kekkeritkin jäädä tenttilukujen myötä.

Tällä viikolla edessä nelisensataa sivua luettavaa, sitten alkaakin jo tenttiviikko. Kahden viikon päästä vuorossa on vihdoin perusharjoittelu, ja harjoittelukouluksi varmistui Viikin normaalikoulu. Vaihtoehto on oikein hyvä, matka-aika ei ole turhan pitkä, normaalikouluissa on oletettavasti hyvä ohjaus ja hyvät opiskelukaverinikin sattuvat olemaan samassa paikassa harjoittelussa.

Kävin keskiviikkona tekemässä työvuoron, mikä sai taas ajattelemaan työntekoa opiskelijan näkökulmasta. Näin viiden “puhtaan” opiskeluviikon jälkeen olin jo tottunut mittavaan ajatusten, ideoiden ja ylipäätänsä älyllisen toiminnan vyöryyn oikein tuntien synapsien napsahdukset uusien linkkien jatkuvassa muodostuksessa kunnes palasin töihin inventaarin muodossa. Sen jälkeen ei kyllä liikkunut yhtään mitään päässä. Olen huomannut, kuinka älyllinen stimulaatio ja kohentuneet energiatasot johtavat siihen, että ajatuksia, ideoita, uusia assosiaatiota tulvii jatkuvalla syötöllä päähäni, aivan eri tasolla kuin aiemmin opiskeluvuosinani. Työnteko oli – huomaan nyt - fyysisesti niin rankkaa, että se tappoi luovan ja innovatiivisen ajattelun sekä ison osan itselleni luontevasta ja ominaisesta reflektiostakin. Keskiviikkoisen työvuoron jälkeen olin taas niin väsynyt, ettei minusta olisi saanut irti yhtäkään järkevää ajatusta. Nautin älyllisestä iskukyvystäni, ja olen motivoitunut kehittämään sitä entistä järjestelmällisempään, monipuolisempaan ja tehokkaampaan suuntaan. Oivalsin myös, että yliopisto ympäristönä on kyllä tehnyt paljon hyvää, vakavista puutteistaan huolimatta. Akateemiset taitoni ovat kiistatta kehittyneet, oli sitten kyseessä itse kirjoittaminen, sanavarasto, retoriikka, argumentaatiokyvyt tai lähdetyöskentely. Historian opiskelu on kaukana pelkästä substanssitiedon opiskelusta, ja on opettanut paljon tiedonkäsittelytaitoja sekä kokonaisuuksien hallintaa. Samalla mietin, miten vastarannankiiskeilyni on ehkä ollut yllättävänkin tärkeää tälle prosessille – kyseenalaistamalla kaiken ja kritisoimalla kaikkea olen joutunut koko ajan miettimään mikä sitten olisi oikein, parempaa tai kehittävämpää. Haastamalla kehittyy, ja älyllinen ympäristö on itselleni ehkä tärkeämpikin mitä olen ymmärtänyt. Helsingin yliopisto suorastaan pursuaa omista arvoistani ja maailmankatsomuksestani poikkeavia opettajia ja oppimateriaalia, mutta jotakin kehittävää siinä akateemisuudessa kuitenkin on. Kehittyisinkö jossakin muualla paremmin? Luultavasti. Ei tämä kuitenkaan huonoimmasta päästä vaihtoehtona ole.

Duunista tuli mieleeni vielä, miten se tappaa luovan ajattelun lisäksi treeninkin hyvin. Pienikin kertynyt väsymys nimittäin verottaa treenisuoritusta vakavasti. Tehtyäni tuon edellämainitun keskiviikkotyövuoron oli torstain treeni selvästi vaikeampi kuin yleensä, enkä edes nukkunut huonosti – liian pitkä päivä vain verotti vielä seuraavankin. Onneksi en tee enää aamuvuoroja, sillä ne paitsi sekoittavat unirytmini aiheuttavat kroonista univajetta. Keho on pari päivää hajalla aina aamuvuoroputken jäljiltä. Iltavuorojen jälkeen puolestaan ei jaksa enää ajatella, ja itse vuoron lisäksi illan viimeiset tunnit menevät hukkaan. Muutama työvuoro kuukaudessa tuo pientä ekstrarahaa, mutta ei rasita kuin hetkellisesti. Enempää en halua enää pitkiin aikoihin.

Päivittäin Helsingin Sanomia lukevana en voi kuin hämmästellä lehden tasaisen surkeaa tasoa. Aikoinaan, sanotaan ollessani yläasteella, lehti oli vielä informatiivinen ja sisälsi laadukasta journalismia. Voi olla etten tuon ikäisenä osannut myöskään lukea kriittisesti, mutta nykyään vastaani tulee joka ikinen päivä ärsyyntymistä herättäviä uutisia ja kolumneja. Pelkästään otsikointi on HS:llä mennyt nk. “klikkihuoraamiseksi”, eli haetaan näyttäviä ja harhaanjohtavia otsikoita vain jotta ihmiset menisivät lukemaan nuo muuten paljon laimeammat uutiset. Ennen tätä raivostuttavaa ja epäinformatiivista tapaa käytti lähinnä keltainen lehdistö. Toisekseen uutiset edustavat nykytrendin mukaisesti turhan usein “oikeaa mielipidettä”, ja joistakin asioista uutisoidaan herkemmin kuin toisista. Halla-Ahoa haukkunut, päivän luetuimmaksikin noussut kolumni on hyvä esimerkki siitä, kuinka toisista aiheista on luvallista sanoa mitä tahansa, kun taas toiset ovat hys-hys-linjaa. Odottelen Li Anderssonia murskaavaa kolumnia tasapainon vuoksi, tuskin sellaista saan. Kolmanneksi varsinkin kolumnistien journalistiset taidot ovat täysin romahtaneet, ja usein tuntuu että heidän ainoa tarkoituksensa on provosointi. Rosa Meriläisestä en edes aloita puhumaan, mutta luin tässä viikolla juuri “arvion” Silta-sarjasta, jossa k.o. sarja tuhottiin verbaalisesti täysin palasiksi – kirjoittaja tosin huomautti, ettei ole nähnyt jaksoakaan, ja argumentti perustui siihen, että “Juutinrauman sillan yli on tylsää ajaa oikeassa elämässä”. Ja nämä ihmiset saavat palkkaa “journalismistaan”. Hassunhauskalle parodiallekin on paikkansa, mutta maksulliselta lehdeltä odottaisin informatiivistakin sisältöä.

                                                                       *** 

Arki jatkaa samaa rataansa. Treeniä ja luentoja, kirjallisuutta, kavereita, tv:tä ja musiikkia. Viime kuun treenisaldoksi jäi 17 treenikertaa, mikä alkaa lähestyä tavoitteeni mukaisia lukemia. Kovin numero tuo on moneen vuoteen kyllä, joten suunta on oikea. Mökillä käväisin toissa viikonloppuna, viime viikolla vuorossa oli ainejärjestön lautapeli-ilta eli pari hyvää peliä Munchkinia omalta osaltani. Lauantaina vietettiin erinomainen lauantai kaverin kanssa pleikkaria pelaillen, ja eilen olin roolipelaamassa parin vuoden tauon jälkeen. Oli todella jees, hyvä ja kokenut peliporukka yhdistettynä tarinankerrontapainotteiseen peliin takasi että päivä vierähti hetkessä ohi. Star Wars oli peliympäristönä myös hyvä kokemus, vaikka ei itselleni kovin tuttu olekaan. Valmistauduinkin pelipäivään katsomalla viikolla alkuperäiset kolme Star Wars-elokuvaa läpi, sillä olin nähnyt nuo viimeksi ala-asteella. Hyvin ovat aikaa kestäneet tarinansa osalta, efektit nyt ovat mitä ovat. Kelpo leffoja kuitenkin edelleen.

Mökkiä...

 
...pleikkaria...
...elokuvia ja roolipelaamista...

...ja kavereita.

Elämä ei siis pelkkää opiskelua ole nytkään ollut, eli onhan tämä nyt helppoa. Jos ruuvin kiristäminen opintojen suhteen jättää silti aikaa kaikelle yllämainitulle, on siitä suoriutuminen jo lähestulkoon liian helppoa. Olen viimeisen viikon oikeastaan kokenut suurta hyvänolontunnetta elämästäni. Opiskelijaelämä on oikeasti hyvin huoletonta aikaa. Saan paitsi ilmaisen koulutuksen, myös rahaa siitä että kehitän itseäni kokonaisvaltaisesti niin älykkäämmäksi, sivistyneemmäksi kuin tehokkaammaksikin ihmiseksi. Samalla opiskelija-alennukset mahdollistavat kaiken halvasta ruoasta halpaan kuntosaliin ja muihin liikuntapalveluihin. Saan tehdä töitä silloin tällöin, saan nostaa nollakorkoista lainaa. Ehdin nähdä kavereitani niin paljon kuin haluan, ehdin osallistua opiskelijaelämään aina kun siltä tuntuu, ehdin harjoittaa harrastuksiani kirjallisuudesta pelaamiseen. Vaikka harrastankin rakentavaa (ja joskus vähemmänkin rakentavaa, myönnän) kritiikkiä suurissa määrin, on syytä muistaa kuinka hyvin asiat suomalaisena ovat. Toivottavasti myös pysyvät.

Muutamat viime viikot suomalainen sotilasmusiikki on toiminut hyvin, ja linkataan vanha kunnon Vöyrin Marssi.

Chisu teki vuosien tauon jälkeen paluun, ja hänen uusi Polaris-albuminsa ilmestyi perjantaina. Avauskappeleestaan lähtien aivan huikea kokonaisuus, joten linkitänkin tähän tuon nimikkokappaleen: