maanantai 12. joulukuuta 2016

Orastava vapaus


Ylihuomenna on, läpi mennessään, yliopistourani viimeinen tentti. Viisi viikkoa sitten kirjoitin vapauden filosofiasta ja luovista prosesseista, ja samalla teemalla jatkan nytkin. Suorituskeskeisenä ihmisenä pystyn sitoutumaan projekteihin sataprosenttisesti ja antamaan kaikkeni saadakseni niin sanotusti hommat hoidettua, mutta tämä kulkee aina lopulta syklisesti ja työntekoa seuraa palautumisen vuoro. Vaikka ajoittain aktiivisuuteni intensiteetti lukuisilla kentillä samanaikaisesti näyttää kestämättömältä, on se sitä vain tarkasteluvälin vajaalla rajauksella. Työntekooni on aina sisältynyt tietoisuus projektien kuolevaisuudesta, toisin sanoen siitä että kaikella on loppunsa. En kykenisi samaan intensiteettiin jos projektit olisivat ikuisia. Joskus pelkkä projektin toiseen vaihtumisen tuova raikas tuulahdus riittää palautumiseen, joskus niin sanottua väliaikaa tarvitaan. Tästä syystä en ole esimerkiksi opiskellut kesäisin. Koko lataukseni on aina ollut tiiviissä lukuvuodessa. Tästä johdattelusta voinee tarkkaavainen lukija aavistella, että syklini on nyt siirtymässä palautumiseen. 


Tämä intermezzo joka sijaitsee erityisen aktiivisten kausieni välillä on hyvin keskeinen tasapainolle, sillä paitsi että se antaa mielelle ja keholle aikaa levätä, se on myös ehkä kaikkein keskeisin reflektiivisyyden kannalta. Jos mieli on täysin kuormittunut nykyhetken kanssa, ei sillä ole aikaa tarkastella laajempaa kokonaisuutta tai kyseenalaistaa itseään riittävän kriittisesti. Aina ei tarvitsekaan. Tasaisin väliajoin on kuitenkin hyvä pitää reality check, käydä läpi nykyisyytensä, visionsa ja tavoitteensa, balanssin toteutuminen ja kehityksen paikat omassa elämässään. Elämän luonnollinen kiertokulku myös tiputtaa joitain elementtejä irrelevantteina aina pois uusien noustessa tilalle, ja näiden tietoinen prosessointi auttaa varmistamaan suunnan olevan oikea. Luova ajatustyö, reflektiivisyys mukaanlukien, on siis kaikkein hedelmällisintä usein suurten projektien välissä. Vaikka sitä aivan päivittäisellä tasolla tapahtuukin, pitää päästä hetkeksi välittömän itsensä ulkopuolelle pystyäkseen tarkkailemaan omaa pientä piiriään riittävän objektiivisesti, ja ajatusprosessieni luonteen ollessa vahvasti sensoriseen maailmaan painottuvaa tämä tarkoittaa yleensä erillisen ajan löytämistä sille. Lopullinen murros uuteen - ja täten mahdollisuus suurten ajatuslinjojen revisionismille - tulee tapahtumaan vasta tuolloin toukokuussa, mutta kevättalvi on hyvää aikaa toteuttaa jo muutosta ja ajatustyötä varsinaisten opintojen puuttuessa.


Tähän vaiheeseen sisältyy aina jo se vapauden tunne, että ei ole pakko työskennellä joka ilta yhteentoista asti eivätkä päivän kaikki tunnit ole niputettu täyteen. Kalenterissa on tyhjiäkin hetkiä. Vaikka itse asetankin aina itselleni kovemmat tavoitteet kuin ulkopuoliset tahot siihen ikinä kykenisivät, ovat sisäsyntyiset tavoitteet psykologiselta vaikutukseltaan eri asia kuin ulkoiset deadlinet. Toimettomuutta ei ole luvassa, intensiteetin ja fokuksen muutosta kylläkin.

Missään nimessä gradua tai sen vaatimaa työmäärää väheksymättä, on sen luonne akateemisen vapautensa vuoksi huomattavan erilainen kuin niin sanotut normaalit koulutyöt. Olen nyt aloittanut kirjoitustyön, ja kirjallisuuttakin on luettu jo jokseenkin hyvissä määrin. Uskon edelleen vakaasti tavoitteeseeni saada hyvä työ aikaiseksi huhtikuun loppuun mennessä. Gradun ollessa ainoa varsinainen koulutyö jää väistämättä aikaa muullekin.  Vaikka viettäisin viikinkien ja Irlannin vihreiden kumpujen parissa sen kahdeksan tuntia päivässä viikon ympäri (mitä tuskin teen), jättää se puolet valveillaoloajasta muuhun käyttöön. Luvassa on siis reilusti aikaa miettiä kesällä valmistuvan nuoren miehen elämää. Viimeinen viikko onkin ollut jonkinasteinen varaslähtö tähän, kun on ollut aikaa jopa muutamalle täysin vapaalle päivälle. Ajoitin täyden palautusviikon treenistä samaan aikaan, joten olen lähinnä nukkunut, levännyt ja puuhastellut muutaman vapaa-ajan projektin parissa (mainittakoon Westworld ja paluu maalauspöydälle). Opintomatkankin organisointi on oikein hyvässä iskussa. Tämän syksyn mittaan tasapainoa opiskelulle on tuonut lähinnä kokonaisten päivien irtiotot, kuten nyt marraskuun opintoruuhkaan viikonloppu Santahaminassa sekä rope- ja lautapelipäivät. Nyt luvassa on säännöllistä vapaata iltoihinkin - oivaa aikaa kaivautua eksistentialismiin siis.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Luovan työn ja vapauden filosofiaa


Ensi viikolla on kahden merkittävän koulutyön palautus, joiden parissa on aika vahvasti mennyt. Gradun tutkimussunnitelma on nyt valmis, ja sitä myöten prosessi todellisesti liikahtanut raiteilla eteenpäin. Fiilis tuosta on hyvä, suunnitelma ei ole valmis johdanto, mutta hyvin suuntaa-antava ja joiltain osin erittäinkin valmista kamaa. Disposition kanssa varmaankin löydän itseni repimästä hiuksia vielä, mutta so far so good, luotan lähteisiini ja tutkimuskirjallisuutta on sellainen pino ettei niihin kaikkiin ole mielekästä edes perehtyä. Tammikuussa sitten seminaarityön palautus, eli parikymmentä sivua itse gradusta pitää olla valmiina. Tuo on käytännöllistä tavoitteideni kannalta, sillä siten työ on ainakin edennyt pitkälle väkisinkin. Onhan tuossa koko joululoma aikaa takoa tekstiä.

Gradun parissa puuhastelun myötä sitä taas havahtuu siihen, miten olen parhaimmillani silloin kun luovilla prosesseilla on riittävän iso rooli elämässäni. Usein mietin, miksi jaksan pyörittää roolipeliäkin, mutta kyse on pohjimmiltaan luovasta itseilmaisusta ja itsensä toteuttamisesta, ropen altruististen ja sosiaalisten ominaisuuksien ohella. Gradun tekeminen on melko selkeästi parasta mitä yliopistossa olen saanut tehdä. Paitsi että se on ns. “oikeaa tieteellistä tekstiä”, menemättä nyt tieteenfilosofiaan sen tarkemmin, on tekstin tuottaminen aina palkitsevaa, jos se on mitään muuta kuin sivun täyttämistä opintopisteiden perässä. Elämäni on silloin parhaassa tasapainossa, kun luova työ on kiinteä osa elämääni. Ideoiden ja jo opitun tiedon sovellusten tulviminen mieleen on niin keskeinen osa elämää, että sen huomaa aina vasta sen puuttuessa. Arjen tasapainottaminen on bravuurini, mutta on kiistatta totta että toisinaan on päiviä tai ajanjaksoja jolloin päivät venyvät sen mittaisiksi että luovuus tukahtuu. Sitä se toisinaan on, eikä mikään ole täydellistä, mutta luovan pohjavireen ylläpitäminen on jonkinasteinen elinehto mielekkäälle elämälle. Opiskelu ja oppiminen on kyllä todella palkitsevaa ja hienoa jo itsessään, eikä tunnu juuri koskaan enää pakkopullalta – surkeimmatkin tenttikirjat saan kahlattua jonkinasteisella mielenkiinnolla läpi. Pidän opiskelusta metatasolla niin paljon, että heikompikin substanssi saa paljon anteeksi.

Näiden ajatusten pohjalta voisin reflektoida muutaman sanan paperillekin (ruudulle) tietoisuudestani nykyhetkestä. Vaikka nelivuotisen polun isoin urakka onkin vasta lähtötelineissään, etenee opinnot väistämättä kohti loppuaan ja Suurta Muutosta elämässä. Ihmisluonteen syvin perusolemus, dualismi, kohottaa jälleen päätään Leviathanin lailla ajatellessani hiekan lailla sormieni välistä valuvan nykyhetken ja tulevan välistä dikotomiaa. Nautin nykyhetkestä ja opiskelijan elämästä, haasteistaan huolimatta, kuten olen tehnyt jo hyvän tovin. Paitsi että olen luonnollisesti kasvanut henkisesti yliopistoaikana samaan tahtiin Supercellin osakkeen kanssa, olen myös kasvanut akateemikkona. Maisterivaiheen opinnot ovat myös vahvasta teoreettisuudestaan huolimatta parasta aikaa opinnoissani. Samalla olen tasapainottanut elämäni osa-alueet aktiviteetteineen ja elämäntapoineen niin hienoon (dynaamiseen) balanssiin, että voin jopa kerrankin olla tyytyväinen. Elämä tällä hetkellä on siis juuri niin hyvää kun se voi olla. Opiskelijan “liukuvat työajat” varsinkin ovat psyykelle balsamia, vaikka hyvin säännönmukaista elämää vietänkin. Pelkkä tietoisuus valinnanvapaudesta kuitenkin vie pitkälle. Tässä ja nyt on siis erittäin hyvä olla. Samalla kuitenkin edessä oleva Muutos on kiehtova ajatus. Kyseessä on suurin muutos elämässäni neljään vuoteen, ja joku voisi väittää että jopa ikinä. Maisterin paperit kädessä ja elämä edessä, right? Kaikin puolin valmis ihminen yhteiskunnan ja kansallisvaltion pylväitä kannattelemaan. Ainakin paperilla. Ja kyllähän melko rehellisesti näin koen asian omalla kohdallani. Opiskelijana on tottunut siihen että tulevaisuus vuoden-parin akselilla on hyvin selkeä ja varma. Ny toukokuun jälkeen kalenterissani on musta aukko. Sellaiset pienet ja vaatimattomat asiat kuin työpaikka ja asunto ovat epäselviä. Koko elämän pohja muuttuu ja rakenne uusiutuu. Sosiaalinen verkosto ja viiteryhmä vaihtuvat. Innostavaa, eikö? Muutos on tasaisin väliajoin hyvä asia, eräänlainen reality check ja oman elämän funktioiden uudelleenkalibroinnin paikka. Nyt edessä on sen tason ratkaisuja ja jopa jossakin määrin tabula rasa, että väkisinkin on hiukan innoissaan. Luottamus omaan kyvykkyyteen luoda olosuhteista optimaaliset on korkea. Hyvä nyt ja hyvää tulossa siis.

Vapauden konsepti on niin lujasti sidoksissa tähän valintojen ja mahdollisuuksien tematiikkaan, että muutama sananen siitäkin. Lainaan erästä verkkomediaa, joka juuri tällä viikolla kirjoitti sanoja kuin suoraan omasta suustani:

We have today a horribly corrupted notion of freedom, one that is endorsed to the greatest extent by our cultural guardians, politicians and those who stand behind them, pulling the strings.
They see freedom as the ability to attempt to gratify every urge, slake every thirst and consumate every passion we are prey to. That is held up as a community good; indeed, something worth fighting and dying for.
I used the word "prey" on purpose, because that's what practioners of this form of freedom ultimately are, once you wipe away the righteous neo-Jacobin rhetoric. They're not driven to commit these acts because that's what freedom is; they're compelled to do them because--like any form of personal compulsion--they're addicted to the short-term happiness they derive from it.” - Patriarchy, 03.11.16

Vapaus ei ole missään nimessä sitä, että tekee mitä ikinä tahtoo. Aito vapaus on selkärankaa ja mielen lujuutta lyhyen tähtäimen nautintojen ohitse, olivat ne missä muodossaan tahansa. Ainoastaan pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttaminen ja sen tekeminen, mikä on oikein, palkitsee. Myönnän affiliaationi modernin länsimaan tasolla askeettiseen elämäntapaan, mutta ei tarvitse sinne asti mennä nähdääkseen asianlaidan. Michael Mannin analyysia mukaillakseni, antiikin kreikkalaiset määrittelivät itsensä vapaiksi – kuten mekin yhä teemme, kaksi vuosituhatta heidän jälkeensä. Kreikka luetaan demokratian kehdoksi ja usein koko länsimaisen sivilisaation. Kreikan polikset olivat kuitenkin hyvin hierarkisia ja strukturaalisia sosiaalisia järjestelmiä, ja individualismi hautautui hyvin syvälle kollektiivisen identiteetin alle. Heidän vapautensa toteutui kaupungin, valtion ja velvollisuuden kautta, saavuttaen kirkkaimman ja kauneimman muotonsa. Vertailukohtana Persian imperiumissa ihmiset kokivat olevansa vapaita, sillä esivalta ei ulottunut heihin asti – he kykenivät piiloutumaan siltä, ja toteuttamaan individualismiaan. Miettikääpä modernia maailmaa ja sitä miten ihmiset luulevat vapautta toteuttavansa tänä päivänä. Niinpä. Ja silti Persiakaan ei kyennyt valloittamaan Kreikkaa.
 
Jäin tätä kautta miettimään tarkemmin myös aktiviteettien, niin kutsuttujen harrastusten merkitystä. Lähtökohtaisesti harrastukset ovat jotakin, mitä olen jo pidempään pitänyt elämän tyhjyyden täyttämisenä. Kaikki riippuu toki sanan määritelmästä, mutta itselleni harrastus terminologisesti viittaa johonkin hyvin ulkopuoliseen rakenteeseen, joka kiinnitetään “oikeaan elämään”. Urheilu ei ole harrastus. Lukeminen ei ole harrastus. Edes SRA-ammuntaa minun on hankala lukea harrastukseksi, sillä siihen liittyy määrätietoinen tavoitteellisuus ja selvä käytännön funktio – se ei ole “jee aseita ja vähän ammuskelua, cool”-tasolla ainakaan itselleni. Itsensä kehittäminen ja sivistäminen ei ole luettavissa harrastukseksi. Sosiaalinen pelaaminen on ennen kaikkea tapa nähdä ystäviä, jossakin järkevämmässä kontekstissa kuin kaljan parissa. Maalaaminen menee vielä harrastekategoriaan, ja sekin on hiipumaan päin ollut vuosia, vaikka vielä jokusen vuoden eläneekin viimeistellessäni projektejani. Urheilun seuraaminen on ainoa asia minkä näen puhtaana harrastuksena, ja into siihen on tullut hurjasti alaspäin. Havahtuminen siihen, että en jaksa enää katsoa kuin marginaalisesti NHL-koosteita, kiteytti asian mielessäni. If a human being is so feverishly passionate about something so external and mundane than sports or gaming, there are fundamental flaws in the whole structure of his life. A human being needs meaningful and bigger themes upon which to base his life. Samasta syystä luova toiminta onkin niin merkityksellistä henkiselle hyvinvoinnille ja aidolle itsensä toteuttamiselle. Onhan Maslow'n tarvehierarkiankin ylin porras self-actualization.

Tenttilukua, salia, ropen työstämistä, yhdistyshommia, marssipäivä, duunia. Viime viikolla kävin Tukholmassa ja mökillä, oli hyvin jees ja kokemusrikas viikko. Väliviikko kouluhommista ja reenistä oli hyvä sekä mielen että lihasten ja hermoston palautumisen kannalta. Kakkosperiodi on startannut sitäkin energisemmin, ensilumetkin laskeutuivat ja toivat winter wonderlandin luoksemme. Ensi viikolla viimeinen kirjantenttini yliopistolla, siitä enemmän seuraavassa kun tämäkin venyi näihin mittoihin jo.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Tasaista


Tasaisia viikkoja ja tasaista suorittamista. Kolme viikkoa on loikannut taas omalla painollaan pikatietä, ja tutulla opiskelu – treeni – duuni- linjalla on menty. Jotain 700 sivun luokkaa on taas tullut luetuksi: työelämäopintojen kirjaa, Michael Mannia lukupiiriin, tekstintulkinnan kurssin tekstejä sekä historiallisen ajattelun historian tenttikirjoja. Gradun ideoiminen on edelleen varsin jäissä kurssiruuhkan johdosta, mutta alati mielessä ja odottaa vain hetkeään. Opintomatkan järjestämisen eteen on myös pientä puuhastelua tullut harjoitettua. Ensimmäinen periodi loppuiviimeviikkoon, joskin mitään muutosta se ei merkkaa – kaikki kurssini jatkuvat jouluun asti. Jaksoin istua kahta vaille jokaisen luennon – 23 / 25 luentoa siis, osa vähemmän, osa enemmän mielekkäitä. Kokonaisuutena kuitenkin oikein hyvä opiskeluperiodi, jos heijastelee koko opintouraani. Järkeviä kursseja hyvillä vetäjillä. Alkanut viikko on tosiaan väliviikko yliopistolta, joskin opiskelua on jonkin verran luvassa siitä huolimatta. Kuitenkin rennompi viikko, sitten jaksaa taas paremmin tiukalta näyttävän marraskuun.

Duuniakin on tehty jokunen vuoro, rahaa irtoaa. Treeni jatkuu hitaasti mutta varmasti kohti tavoitteita, paljon on matkaa mutta edistystä tapahtuu jatkuvasti. Bulkkaaminen näyttäisi tuottavan tulosta jo kahden kuukauden ajanjaksolla, kun kiloja näyttää kertyneen pysyvästi useampikin. Varsin positiivista ja tavoitteita kohti tässäkin. Arkea on sävyttänyt myös NHL, kun kausi alkoi taas. Ihan samanlaista draivia kuin ennen en itsestäni löydä urheilun seuraamiseen, mutta rutiinilla aamut alkavat usein yön koosteiden katselemisella, ja tuleehan noita Jatkoajan hommia tehtyä jonkun verran. Saattaa hyvinkin kyllä olla enemmän tottumus kuin sataprosenttinen intressi, tuskin näitä palikoita arkeeni valitsisin jos tyhjältä pöydältä nyt pitäisi rakentaa elämä. ARU:n hommien parissa sitä vastoin jaksaa viettää aikaa, järjestötoiminta on palkitsevaa ja mielekästä. Aktiiville myös riittää tekemistä niin paljon kuin jaksaa tehdä.

Pari viikonloppua sitten pääsin kertaamaan ensi kertaa, joskaan nuo eivät ns. kovia kertauspäiviä olleet, vaan vapaaehtoisia. Viikonloppu metsässä ihan oikeissa hommissa toimi lomana ja ajatusten nollaajan todella hyvin, tuossa ympäristössä pääsee irti normaalista ajattelun rakenteestaan ja mieli saa ajelehtia hyvin eri tasoilla. Ja onhan tetsaaminen oikeasti mukavaa puuhaa. Suomen luonnossa on aina hieno olla. Sotilasnäkökulmastakin viikonloppu tarjosi hyviä kokemuksia, mainittakkoon nelituntinen yötiedustelu.

Voisin asua PJ-teltassa.



Viime viikonloppuna olin sitten puolestaan Helsingin koulutus- ja tukiyksikkön kouluttajakurssilla. Kurssi jatkuu ensi kuussa, ja tuottaa lopulta ensimmäisen tason kouluttajaoikeudet MPK:lle. Vaikka kurkkusalaatit päällä olivatkin, oli kurssi puhdasta luentoa ja omaa kirjallista tekemistä. Erinomainen viikonloppu ja arvokasta konkretiaa. On mielenkiintoista verrata reserviläskouluttajien pedagogisia menetelmiä yliopistoon, sillä koin heidät paljon pätevämpinä kuin koko viime vuoden yliopistolla. Yliopistolla ei opeteta sitä miten saadaan ihmiset oppimaan, eikä ote ole yhtä ammattimainen. Yliopisto on aivan liian teoreettinen pedagogiikan opetukseen, kun tarkoitus on kuitenkin tuottaa oikeita opettajia eikä tutkijoita. Yliopistoa vaivaa myös periaate, jonka mukaan kaikilla tulee olla kivaa ja turvallista eikä vahingossakaan saa olla koskaan ikävää – puolustusvoimilla tämä ei luonnolisestikaan ole ongelma. Kyllä opettaja / kouluttaja / etc tarvitsee auktoriteettiasemansa voidakseen ajaa opin perille tehokkaasti.

Ei siis mitään mullistavaa. Opiskelun osalta tiivistahtinen lukuvuosi etenee projektoidulla tavalla, treeni, reserviläistoiminta, duuni ja silloin tällöin kevyt sosialisointi täydentävät. Potentiaalista ja mielekästä tekemistä olisi kolme kertaa enemmän kuin mitä viikossa on tunteja, mutta se lienee tavallaan positiivinen ongelma. Priorisointi tällä(kin) hetkellä keskittää voimavarat opiskeluun ja selkeään arkirakenteeseen. Yhden mainion ropesession pelasimme pari viikkoa sitten, ja kävin katsomassa Kansallismuseon renesanssinäyttelyn. Mökille pääsee käymään viikonloppuna, sitten jatkuu taas.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Opiskelu, pimeät illat ja dokumentit


Kaksi viikkoa hyvin opintopainotteisesti mennyt. Pimentyneet syksyn illat, tiivis arki ja harmoninen elämänrytmi. Yhä vähemmän huomaan käyttäväni aikaani mihinkään ylimääräiseen, fokus ja kyky keskittyä oleelliseen on aina vain parempi. Turhia oksia on taas karsiutunut hiljalleen pois ja rauhallinen määrätietoisuus vallitsee. Työhaalarit on jälleen päällä, ja tulevat olemaan aina hamaan kevään loppuun asti. Tänä vuonna ne istuvat kuitenkin paremmin kuin koskaan, ja huomaan nauttivani alati askeettisemmasta elämäntavasta.

Kahden viikon sisään olen lukenut yli kuusisataa sivua opintoihin liittyvää kirjallisuutta, enkä ole edes aloittanut gradun parissa työskentelyä muuta kuin ideoimisen tasolla. Työelämäopintojen esseekirja, Juha Siltalan Työelämän Huonontumisen Lyhyt Oppimäärä, on erityisen miellyttävää lukemista ja pääsee “suositellaan kaikille suomalaisille”-kategoriaan. Siltalan lukupiirissä luettava Michael Mannin Sources of Social Power samoin, yliopistolla opetetaan aivan liian vähän valtateoriaa ja vallankäytön historiaa. Sosiaalihistoriasta ja ryhmädynamiikasta erityisen kiinnostuneena osuu ja uppoaa. Tuota teosta pystynen hyödyntämän gradussanikin, ainakin heuristisessa mielessä, joten hyvä kurssivalinta puhtaan mielekkyytensäkin lisäksi. Kirjatenttiä varten viime päivät ahkerassa luvussa ollut Donald Kelleyn Faces of History on hiukan kuiva ja anekdoottimainen, mutta varsin yleissivistävä ja hyödyllinen teos historiallisen ajattelun historiasta yksittäisten ajattelijoiden kautta. Kyllä oli pitkä väli Augustinuksen ja Machiavellin välissä ilman todellisia suurmiehiä.


Opiskelun ja luentojen ohella kahteen viikkoon on kuulunut kolme duunivuoroa ja täydet kahdeksan voimareeniä, hyvää tulosta tulee tällä hetkellä kaikin puolin. Muutama ARU:n tapahtuma eli yhdistystoimintaa sekä yhden SRA-vuoron kävin ampumassa. Viime viikolla olin Irlannin suurlähetystön järjestämässä pääsiäiskapinan seminaarissa, missä sai kuunnella monituntisesti asiantuntijoiden paneelia ja nähdä tuoreen dokkarinkin aiheesta. Hyvä tapahtuma, vaikka akateemisen natiivienglannin kuuntelu x tuntia putkeen raskaaksi tottumattomalle kävikin.

Kevyemmän vapaa-ajan osalta luin Kuninkaan Paluun loppuun, saaden tämänkin projektin valmiiksi. Tänä vuonna siis tavoitteiden mukaisesti sekä Maameren Tarinat 1-6 että TSH uudelleenluettu pitkän tauon jälkeen, oikein hyvä. Kyllähän se on Tolkienista vielä sanottava että ensimmäinen kirja on se paras, ei siitä mihinkään pääse. Tunnelmaltaan ylivoimaisesti onnistunein. Kontrasti kirjojen ja elokuvien välillä on kyllä suuri, hyvä että palautti mieleen nämä alkuperäisetkin nyt. Leffoja nippu on tullut nähtyä, erityismaininnan arvoisina kaunis ja humaani ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva Joyeux Noel sekä moraalisesti kahden pahan vaihtoehdon välillä tasapainotteleva kotimainen Raja 1918. Hyvää tulkintaa yksilön valinnoista osana isompaa koneistoa, ja jälkimmäinen on suomalaiseksi elokuvaksi hyvin näyteltykin. Maalausprojekteissa odotuksien mukaista, eli hidasta mutta varmaa edistymistä, ja lätkäkausi alkaa olla nurkan takana kun World Cup-puuhastelutkin ovat ohi. Sai siinä ainakin koosteiden muodossa ensipuraisun edesä olevaan pitkään kauteen taas.

Dokumentteja katselen nykyisin parhaani mukaan aina kun kerkeän, ja nyt onkin hyvä hetki laittaa pienimuotoinen katsaus viime kuukausien aikana kertyneistä suositeltavista tuotoksista.

- Money & Life kyseenalaistaa koko rahataloutemme ja kulutuskulttuurimme raikkalla tavalla ja pistää ajattelemaan omankin elämän syvärakenteita. Vaatii ajatustyötä ja nonkonformista ajattelua, mutta mainio tuotos.
- Cowspiracy ja Earthlings ovat karuja ja raakoja dokumentteja modernista ruoantuotannosta niin lihan kuin meijerituotannon osalta, jotka kyseenalaistavat eläinperäisten tuotteiden kuluttamisen tarpeellisuuden todella vahvasti. Moni vegaaniksi ryhtynyt ihminen sanoo näiden kahden vaikuttaneen päätökseen paljon. Eivät varmasti jätä kylmäksi.
- Chasing Ice on huima dokumentti ilmastonmuutoksen vaikutuksista jäätiköillämme ihmemies James Balogin johdolla. Kuvattu Grönlannissa, Islannissa ja Alaskassa, tiimi teki vuosia todellista extremetyötä saadakseen sääkamerat kuvamaan pitkällä aikavälillä muutoksia. Upea teos kaikin puolin.
- Virunga kertoo Kongossa sijaitsevasta Virungan kansallispustosta, sen vartijoista ja miten alue yritetään tuhota suuryhtiöiden toimesta teollisuuden edeltä.
- Blackfish on loistava dokumentti miekkavalaiden showkäytöstä Yhdysvalloissa, hyytävää katsottavaa ja osoittaa taas miten business ohittaa muut arvot kaikkialla.
- Cartel Land avaa Meksikon huumekartellien vastaista toimintaa, sen ristiriitaisuutta ja tilanteen kaoottisuutta – sekä osoittaa Meksikon valtion kyvyttömyyden ja haluttomuuden puuttua asiaan.

Tässähän tätä taas kerrakseen. Tulossa lähinnä hyvinkin tavanomaista arkea, ja mikäs sen parempaa. Ensi viikonloppu tosin menee melkeinpä lomaillessa, kun pääsee kertaamaan. Tämän hetken tunnelmaani kuvaa erinomaisesti Stepan Aika Mennä Kotiin, jonka linkittäisin jos kappale vain muualla kuin Spotifyssa olisi, mutta näin ei ole. Koko kappaleen voisi tähän purkaa, mutta avausverse jo kertonee kuitenkin oleellisen.

Sävel haikea, se on kivaa ja kaikkea, nostaa minut ylös jos tilanne vaikea
No löysin itteni perjantaina lukemasta kirjaa
Ennen oli kahet synttärit, kakskyt saunailtaa
Ja puhelimen kanssa meikä puhu vaan kilpaa
Mut nyt oon ku puhelin ja latailen vaan hiljaa
Ei tää kaikki ollukaa juomista
Ku nyt mietin syömistä, niiku huomista
Ja kaikki on muuttunu muutenki,
En miekää sama jätkä mut oma itteni kuitenki
Nyt on työt harrastukset kaikenlaiset hommat
Mikä oli anna mennä on nykysin anna olla 
Ku meno tuskin kestää kauaa
Jos meinää läpi elämän vaan chillaa ja nauraa
Ja nyt on aika mennä kotiin ja laittaa tv päälle, juoda kuppia kahvia ja kännykästä äänet pois
On aika hengailla hetki, katsoa miten päivät muuttuu huomiseksi

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Syksy. Arki. Hyvä elämä.


Arjen junan vauhtiin on hypätty kunnolla, kun kurssit ovat käynnissä, jouluun asti kouluduunit aikataulutettu ja gradunkin työstäminen aloitettu. Todella paljon on riittänyt kaikenmuotoista tekemistä ja syksyinen elo maistuu.

Kurssit tosiaan alkoivat, ja niitä on tässä periodissa neljä. Laura Kolben “Eurooppalainen metropoli ja suurkaupunki ilmiönä: urbaani elämäntapa ja moderneja kohtaamisia 1800-2000-luvuilla”, Heikki Mikkelin “Tekstintulkinnan taito”, Juha Siltalan erikoismenetelmäkurssi sekä tietysti graduseminaari. Kolben kurssi on perinteinen luentokurssi ainakin toistaiseksi mielekkäällä aiheella, tekstintulkinta on hyvin metatason kurssi joka viikko palautettavina kirjallisine analyyseineen ja erikoismenetelmäopinnot alkavat ylihuomenna. Kaikki kolme ovat maisterivaiheen metodiopintoja. Mukava opiskella taas kahden lukuvuoden tauon jälkeen historiaakin, vaikka se abstraktioiden maailmassa metatasolla näillä kursseilla paljolti liikkuukin. Vaikka jossakin määrin subjektiivisuuteen ja konkretiaan omassa elämässäni painotunkin, hallitsen myös abstraktion ja konseptien tasolla liikkumisen niistä nauttienkin. Seminaarissa sitten ohjataan sitä vuoden ja koko nelivuotisen tärkein duunia, eli gradua. Prosessini on tällä hetkellä muuten erittäin hyvässä iskussa, mutta tarkan tutkimuskysymyksen asettelu on haaste numero yksi ja saattaa kestää vielä kauankin ennen itse kirjoitustyön alkuunsaattamista. Näiden lisäksi teen itsenäisesti työelämäopinnot esseenä mittavan kirjallisuuden pohjalta sekä viimeisen kirjatenttini, historiallisen ajattelun historian, johon saa kuutisensataa sivua lukea syksyn mittaan. 

Rohkaisevaa esseekirjallisuutta.
Treenit ovat hyvässä iskussa, viime viikolla oli toinen kevyempi viikko Tough Vikingin alla, ja tällä viikolla palasin normaalirytmiin erittäin hyvällä menestyksellä. Lukuvuoden projektina on painon nostaminen niin ylös kuin se terveellisin keinoin onnistuu, eli syömällä korkeaa kalorimäärää järkevistä lähteistä. Seuraan hyvin tarkasti ruokailuani, joten tämä ei ole muuta kuin plan → execute. Ylijäämäisen energiansaannin myötä voimaharjoittelukin sujuu selvästi paremmin. Tough Viking oli miellyttävä kokemus, mukava pieni haaste ja testi omalle hyväksi todetulle yleiskunnolle. Esteiden välinen tasoero oli suhteeton, helpoimmista kaikki pääsevät ja vaikeimmista harva, mutta olivat ne mukavia silti kaikki. Vesiesteistä plussat. Kymmenen kilometrin juoksu monien vuosien tauon jälkeen sujui pitkälti ilman ongelmia, mitä nyt lopussa alkoi vanha rasitusvammapolvi napsumaan. Ei tuolla mahdollisesti koskaan puolimaratoniakaan juosta, mutta alle kympin lenkit se kestää.

Hyvää toimintaa on riittäny myös reserviläispuolella. Yhdet mainiot SRA-ammunnat ja todella hyvät kisat Upinniemessä, jossa meillä oli loistava porukka toimitsemassa. Oma kisa sujui kohtuullisesti odotuksiin nähden, hidasta edistystä mutta matka on pitkä. Toimitseminen oli mielekästä hommaa ja kaikkiaan hieno syyspäivä ruskan keskellä. Paintballia kävimme myös pelailemassa yhtenä arki-iltana. Yliopistososialisointiakin on ollut lukuvuoden alun myötä, muutaman tapahtuman olen käynyt katsomassa mutta varsin rauhallisesti. Vanhojen hyväksi todettujen kavereiden kanssa tuolla pyörii, ei ole energiaa tai kiinnostusta hirveästi uusiin opiskelijoihin tutustumiseen. Peliporukalla testasimme Mansions of Madness uudistetun edition viime viikolla, oli mainio pelipäivä ja itse pelikin toimi puolittaisesta digitalisoinnistaan huolimatta. Yggdrasiliakin kerkesimme pelaamaan ja jopa voittamaan vissiin ensi kertaa ikinä. Mitäpä vielä, muutaman työvuoron taas tehnyt ärrällä ja ensimmäisen sijaiskeikkani tein Alppilan lukioon viime viikolla, ihan hyvin sujui. Lisää vaan kun tulisi tarjolle.

Kirjurointia sra-kisoissa.

Nyt on ollut todella kiireinen viikko, mutta viime viikolla ehti lepäilläkin kotosalla enempi. Katselin vastajulkaistun Narcosin toisen tuotantokauden heti pois alta, hyvälaatuisena tuo säilyi ja katsomisen arvoinen sarja vaikka ei mitään erityislaatuista tarjoakaan lopulta. Hyvälaatuinen ja kiinnostava sarja kuitenkin. Luin Kaksi Tornia loppuun ja Kuninkaan Paluu on loppusuoralla sekin. Kaksi Tornia on kyllä edelleen selvästi heikoin kolmikosta, tarinankerronan taso romahtaa ajoittain todella pahasti ja koko Frodo/Sam-hengailu ei pääsisi nykypäivänä mistään kustantamosta läpi. Koko teosta vaivaa yksinkertaisesti tylsyys, jopa toiminnallisissa osioissa. Kuninkaan Paluu huuhtoo monet näistä ongelmista onneksi pois ja nostaa trilogian epiikan uudelle tasolle. Monet hienoimmista hahmoista myös nousevat kolmannessa osassa esiin. Voisin kirjoittaa kahdeksan sivun analyysin hahmojen ja elokuva-adaptaatioiden eroista, mutta Denethor on ainoa jonka tässä nostan esille. Todella kova hahmo kirjassa, joka on turhan karikatyyrinen ja heikko Jacksonin maailmassa. Päätään pidempi ihmisruhtinas. Elokuvista poisjätetyistä Imrahil erityisesti olisi ollut todella hyvä nähdä – tai sitten ei, jos adaptointi olisi ollut heikko.

Katsoin viimeinkin yli vuoden listallani roikkuneen Kingdom of Heaven director’s cutin. Yli kolmetuntinen moderni eepos oli todella ajan kanssa katsomisen arvoinen, vaikka siinä sudenkuoppansa onkin. Ridley Scott on ohjaajana yksipuolinen, mutta tässä se ei haitannut itseäni. Teema on niin mieluinen että monet selkeät ongelmat silottuvat pois haittaamasta. Tarinan kulussa on suuria ongelmia, dialogit ontuvat usein eikä historiallinen narratiivi taida mennä ihan niin kuin reaalisesti meni. Elokuvan sanoma on kuitenkin hyvä, se on komea, taistelut ovat todellista silmäkarkkia, ja näyttelijäkaarti on huima – sivurooleissakin bongattu ainakin Kevin McKidd ja Marton Csokas. Bloomin pääosa olisi herättäny mutinaa itseisarvoisesti allekirjoittaneessakin joskus aikaa sitten, mutta mielestäni ihan mies paikallaan tuohon. Liam Neeson ja Jeremy Irons ovat loistavia, ja tulipahan Jouko Aholakin bongattua. Oli hyvin mukavaa istua harvinaislaatuisesti kolmeksi tunniksi alas ja nauttia historiallisesta elokuvasta. Puutteistaan huolimatta itselleni merkittävä teos.


Tässähän syksyn pimenevät illat jatkuvat määrätietoisuuden, rauhallisuuden, monipuolisuuden ja tasapainon sävyttäminä. Life is good. Lähiviikot ovat ekstraohjelmaltaan maltillisia, luvassa pääsiäiskapinan juhlaseminaari ja ARU:n leffailta, muuten tiukkaa opiskelua, ammuntoja ja treeniä pääsääntöisesti.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kohti viimeistä lukuvuotta


Niin loppui elokuu ja alkoi oikea syksy sekä paluu arkeen. Muutin takaisin omaan HOAS-yksiööni kuun viimeinen päivä ja huomenna alkavat luennot. Fiilis asian suhteen on oikeastaan varsin hyvä, haluan jo päästä niin sanotusti työn pariin ja hoitamaan nuo viimeiset kurssit pois päiväjärjestyksestä. Myös gradun aloittamista odottelen, sillä tunnen itseni ja opiskelumetodini – kunhan saan selvitettyä tarkan tutkimuskysymyksen ja pääsen itse kirjoitustyön pariin, uskon vauhdin olevan ajallisten resurssien puitteissa kova. Myös paluu omaan kotiin oli tietysti miellyttävää, ei tuossa yksiössä edelleenkään ole valittamisen aihetta. Kaikin puolin kelvollinen ja jopa mukava asunto. Muuttojen ja muutenkin kasvavan antimaterialismin myötä asuntoni (ja varastoni) on myös tyhjempi kuin koskaan. Ottaen huomioon vielä että iso osa tilaavievästä tavarastani on retkikamaa, olen varsin tyytyväinen nykytilanteeseen. Turhaa tavaraa ei juuri ole.



 Lauantaiaamun aurinko Vanhankaupunginlahdella.

Viimeisenä kahtena viikkona ei ole mitään mullistavaa tapahtunut, hyvää elokuista arkea. Töitä painoin sen verran että kolmetoista vuoroa kertyi elokuun kokonaislukemaksi, ja ensimmäisen syyskuun vuoronkin ehdin tehdä. Treenit muuten normaalissa iskussa, mutta tällä viikolla asiaankuuluva palauttava kevyempi viikko. Viime viikon lenkki oli itse asiassa pisin mitä olen juossut sitten lätkävuosien, eikä mitenkään huonosti mennyt. Viimeinen yliopistovuoteni alkoi sosiaalisen elämän osalta tällä viikolla kun tuli käytyä lukuvuoden avauskekkereissä pyörähtämässä, oli ihan mukava nähdä kesän jäljiltä taas kaikki tutut. Kuluvan vuoden vasta kolmas, mutta sitäkin parempi Fantasy Battle tuli myös pelattua Triumph & Treachery-moninpelinä, ja tuo jos joku maistui. Paras pöytäpeli edelleen ikinä. Tänään palasimme myös antoisasti kahdeksan tunnin sessiolla Keski-Maa-ropen pariin, ja viime viikolla pelailin pelin Keski-Maan Velhojakin. Pari leffailtaakin kavereiden kanssa on ehtinyt viettää, joten varsin hyvin latautuneilla akuilla lukuvuosi alkaa.

Fantasy Battlea Triumph & Treachery-moninpelinä...

...Keski-Maan Velhoja...



...sekä ropepäivä.

Aikaa on ollut maalaamiselle viime aikoina, ja olenkin saanut enemmän kuin uskalsin odottaakaan aikaiseksi. Empire-projektini etenee hyvällä höyryllä, joskin uskon tuon etenemisen kohtapuoliin vähintäänkin hidastuvan. Nyt on kuitenkin ollut hyvä draivi päällä, ja silloin on taottava kun rauta on kuumaa. Maalaaminen on kyllä edelleen ihan huippuluokan aktiviteetti ja sitä kuuluisaa omaa aikaa parhaimmillaan.

Empire Grand Master

Viihteestä ja vapaa-ajasta mainittakoon myös elokuvien osalta Geishan Muistelmat, jonka sain vihdoin nähtyä. Yli kymmenen vuotta vanhahan tuo on, mutta näin on jälleen yksi tärkeä aukko sivistyksessä paikattu. Erittäin hyvä joskaan ei täysin historiallisesti accurate tapaus, hienosti rakennettu ja koko homma toimii autenttisen tunnelman luomisesta musiikkeihin ja leikkaukseen. Sarjojen puolella sain HBO:n viisitoista vuotta vanhan superklassikon The Wiren ensimmäisen kauden katsottua, ja onhan tuo syystä legenda-asemassaan. Hahmonkehitys on aivan eri planeetalta kuin nykysarjoissa, tusinan verran hahmoja yhdessä kaudessa jo joihin todella pureudutaan ja joita rakennetaan kärsivällisyydellä. Hahmoja on myös "kummaltakin puolelta", eikä mikään todellakaan ole mustavalkoista. Turhaa actionia ei ole, tempo on hyvin hillitty ja suurin osa ajasta on tavallista dialogia. Hyvin realistinen ja mukaansavetävä sarja, tämän parissa tulee hyvä syksy.

Yksi HBO:n ja modernien poliisisarjojen kulmakiviä.

Jos nyt jotakin oletettavasti viimeisestä lukuvuodestani yliopistolla pitäisi ennakkoon sanoa, niin odotan hyvää ellen jopa parasta lukuvuotta opintojen suhteen – maisterivaiheen muutamat kurssit eivät vaikuta olevan huonoimmasta päästä, ja gradun kanssa tulee luultavasti olemaan hauskaakin. Yliopiston sosiaalisissa ympyröissä varmasti jaksan käydä vielä, varsinkin koska viimeinen vuosi, mutta yhtä varmaa on myös etten viimevuotisella intensiteetillä. Samalla ajatukset ovat alkaneet varovaisesti katsella jo vuoden päähän, eli valmistuneen ihmisen elämään. Sitä kyllä odotan eniten. Hyvä vuosi siis varmasti tulossa kaikin puolin, ja sen päätyttyä lisää hyviä asioita edessä. Life is good.

Johanneksenkirkko elokuisena iltana.
Seuraavaan kahteen viikkoon luvassa ainakin luentoja, treeniä, Tough Viking, SRA-kilpailut, pelipäivä, pari työvuoroa, muutama koulutapahtuma sekä elämäni ensimmäinen opettajan sijaistamiskeikka. Hyvältä näyttää.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Elokuun yöt


Kaksi hyvin viihtyisää elokuista viikkoa on takana taasen. Aikaa on ehtinyt viettää paitsi töissä ja salilla, myös luonnossa. Nuuksionreissu ja muutama yö mökillä ovat melko lailla paras tapa viettää aikaa, varsinkin tähän vuodenaikaan. Nuuksio on aina viihtyisä lokaatio lyhyelle karkumatkalle kaupungista, vaikka suosittu kohde onkin eikä tuolta täyttä rauhaa yleisiltä paikoilta välttämättä löydä. Mökillä taas on aina hyvä, oli sää mikä tahansa.

Nuuksio.

Mökki.
Töissä tosiaan kertyy vuoroja, ja hyvinhän tuo on maistunut edelleen. On se vain hyvä tunne tehdä rahaakin taas, ja koitankin lukuvuoden läpi tehdä niin paljon ansiotöitäkin kuin vain jaksan. Pääomaa ei opiskelijalla liikaa ole koskaan ja harrastuksiin liittyviä hankintoja sekä matkailua on edessä kuitenkin paljon vielä. Duunin, saumattomasti ansiokaaseen rutiiniinsa asettuneen voimaharjoittelun ja luonnossaolemisen lomassa on ehtinyt tehdä kaikkea hyödyllistä ja mukavaa vielä ennen opiskelujen alkua. ARU heräili hiljaisen kesän jälkeen, ja syksylle on luvassa varsin paljon hyvää tapahtumaa. Nyt kävimme viime lauantaina tutustumassa Merisotakouluun sekä Kuivasaareen jättimäisine rannikkotykkeineen. Palasin ammunnan pariin kesätauolta viime viikolla SRA-vuoron myötä, ja eilen olin ensimmäisissä SRA-kisoissani osallistuttuani Vares Cupiin Lopella. Kisamenestys nyt oli mitä oli, mutta ensiarvoisen tärkeää kokemusta ja hieno päivä kaikin puolin. Viisi hyvää ja monipuolista rastia, hyvä porukka meiltä ja hyvät säätkin olivat osuneet.

Kuivasaaren 12-tuumaiset rannikkotykit.

Haulikkorasti SRA-kisoissa.

Fiktioon on ollut varsin hyvin aikaa käyttää resursseja. Luin Sormuksen Ritarit loppuun, ja ylistyssanoja Tolkienia kohtaan ei vain voi olla liikaa. On ollut hienoa kulkea uudelleen ikiaikaista suosikkiaan, ja nyt matka jatkuu toisella osalla. Kirjoittelin myös proosaa todella pitkästä aikaa muutaman kohta jatkuvalle ropelle pohjustuksena toimivan mininovellin myötä. Vaikka kirjoitankin käytännössä päivittäin, tulee puhdasta fiktiota luotua varsin harvoin – ropen suunnittelu muuten ei ole verrattavissa luettavaan tekstiin. Mukavaa ja kehittävää puuhaa, vaikka aikaa viekin. Katselin myös Doctor Who:n yhdeksännen kauden loppuun ennen uuden alkua, ja lopulta kokonaisfiilis jäi varsin hyväksi. Kasikausi ei ole kovin kaksinen, mutta yhdeksäs on oikeastaan parempi – sen suurempi juoni on viimeisellä kolmanneksella oikeasti hyvä, ja tunnelma on vakavampi. Capaldi kukoistaa vihdoin Doctorina ysikauden lopulla, ja muutama jaksoista on oikeasti mieleenpainuva. Viimeinen ja jouluspesiaali varsinkin, River Song on aina onnistunut. Jopa Clara, johon yleensä olen suhtautunut melko nuivasti, toimii hahmona ysikaudella vihdoin ja viimein. Ehkä kymppikaudelta voi odottaakin nyt jotakin.

Ropen suunnitteluhommia.
Figuaikaa on myös ollut, vaikkakin edelleen varsin maltillisesti. Männävuosien tasolle tuskin tämä harrastus koskaan palaa, mutta elää se edelleen. Pelasimme tämän vuoden toisen Fantasy Battlen viime viikolla, mikä oli varsin mukavaa – jos Keski-Maa on fiktiivinen ympäristöni nro1, on Fantasy Battle pelien puolella samaa. Kymmenvuotiaana alkanut indoktrinaatio Old Worldiin kantaa edelleen hedelmää. Itse peli meni allekirjoittaneelta hyvin vihkoon, mutta teki hyvää kuitenkin. Nyt on maalauspöytäkin aktivoitunut taas, saa nähdä minkä verran syksyllä saa tulosta aikaan. 


Fantasy Battle.

Syksyn aistii jo luissaan, eikä se ole lainkaan huono asia. Olen saanut täyttää kalenteriani toden teolla viime viikkoina, ja luvassa on mitä mainioimman kuukaudet. Pääsin kaikille kursseilekin minne halusin, joten ennakkoon katsottuna lukuvuoden pitäisi järjestyä hyvin. Syksy on perinteisesti reflektion ja elämän uudelleenjärjestämisen aikaa, mutta tänä vuonna mitään kovin erityisiä muutoksia tuskin on luvassa. Elämä on sen verran hyvin järjestyksessä jo nyt, ja aktiviteetteja löytyy monipuolisesti laaja kirjo. Visiot, fiilikset ja tavoitteet niin opiskelun, voimaharjoittelun ja muun treenin, ampumaharrastuksen ja muun reserviläistoiminnan, työnteon ja sosiaalisen elämän, puhtaan vapaa-ajan projektien ja yleisen itsensä kehittämisen suhteen ovat sen verran hyvässä selkeydessä että elämä tuntuu varsin harmoniselta jopa syksyn edessä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että muutoksen tuulina tällä kertaa puhaltaa lähinnä rauhoittuminen ja pienimuotoinen sisäänpäinvetäytyminen. Aika näyttää.

Kaksi viikkoa jäljellä tätä rauhallista limboa ennen opiskelun alkua. Reilun viikon päästä pääsen muuttamaan takaisin omaan kotiin, kun alivuokralaissopimus loppuu. Siitä lähteekin sitten viimeinen lukuvuoteni käyntiin, ja pääsen vihdoin sataprosenttisesti takaisin arkielämän rytmiin yliopistoaktiviteettien myötä.

Elokuun pimeiden iltojen musiikiksi tällä kertaa tarjolla uunituoretta Sabatonia, koko kesän ahkerasti soinutta Olavi Uusivirtaa sekä tulevalle levylle kovaa hypeä rakentavaa DJ Polarsoulia.


Then the winged hussars arrived
Coming down the mountainside
Then the winged hussars arrived
Coming down they turned the tide


Sinä olit ukonlintu, outolintu
Lapin tuiman tuntureilta
Kuningatar germaaninen
Minä olin yksinäinen virvaliekki
Hurja poika Hämeestä

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuu ja takaisin ruotuun


Niin vaihtui heinäkuu elokuuksi ja täysipainoinen loma loppui. Muutos oli varsin tervetullut, elokuu on suosikkikuukausiani ja arkisempi rytmi on hienoa saada takaisin. Viime viikko meni enimmäkseen palautuessa kaukomatkailusta ja rakentaessa perusasiat kuntoon taas, näin myös paljon ihmisiä reissaamisen jäljiltä. Olin mökillä viikonlopun, kuten nytkin, mikä on erittäin tervetullutta – ikinä ei ehdi olla kyllästymiseen asti mökillä, ja se toimii säällä kuin säällä. Mukava kerätä mökkiöitä vyölle tältäkin kesältä enempi vielä. Tällä viikolla teinkin sitten viiden päivän työputken, joka sujui itse asiassa huomattavasti kivuttomammin kuin yleensä – tai ennen, sillä edellisestä vastaavasta on yli vuosi aikaa. Varmasti lomailulla on oma osuutensa asiaan, mutta väitän että ylläpitämällä täyden treeniviikon ja syömällä normaalisti (= paremmin kuin aikoinaan työputkia tehdessäni) edesauttaa jaksamistaan selvästi. Suhtautumiseni haasteisiin on varmasti myös entistä selkeämpi ja määrätietoisempi. Alkanut elokuu on ollut mukavaa rauhoittumista ja paluuta perusasioiden äärelle.

Mökkielämää.

Paluu treenin paluun koitti tosiaan kuun vaihduttua. Täysiä väliviikkoja lomalle kertyi lopulta neljä, ja aiemmin keväältä yksi lisää, eli koko vuodelle viisi. Varsin kohtuullinen lukema, ja nyt on hyvä aloittaa jälleen uusi yhdeksän kuukauden tauoton putki. Vaikka syksyn kuviot eivät kaikki aivan selviä vielä ole, treenissä ei ole epäselvyyksiä: voimatreeni edellä, tällä hetkellä käytän erinomaista nelipäiväistä ohjelmaa (Johnny Canditon linear program) joka sisältää kaksi puhdasta voimapäivää ja kaksi kontrollipäivää. Luultavasti koko syksy ainakin tällä, sillä ohjelma jättää tukeviin liikkeisiin suurta varianssin mahdollisuutta. Voimaharjoittelun ohella sparraus / nyrkkeilytekniikka on tarkoitus käynnistää samalla porukalla kuin edellislukuvuonakin, ja entistä säännöllisempänä. Tähän päälle juokseminen kerran viikossa ja sählyä ainakin silloin tällöin, niin ohjelma on valmis.

Kirjallisuus on ollut lomailussa vahvasti mukana. Luin Vietnamissa Haruki Murakamin kolmiosaisen tiiliskiven 1Q84 kannesta kanteen. En sitä mitenkään perinpohjaisesti jaksa ruotia, mutta todetaan sen olleen todella outo, silti enimmän osan ajasta otteessaan pitävä. Sci-fiähän tuo on, mutta suurin osa teoksesta on kahden päähahmon arkielämän, ajatusten ja tunteiden hyvin yksityiskohtaista kuvailua. Tuossa onkin tämän perusteella Murakamin vahvuus: yksityiskohtaisessa ja uskottavassa ihmiselämän kuvailussa. Itse juoni on, noh, erikoinen, eikä loppu mitenkään pelasta sitä. Oli mielenkiintoista lukea kerrankin jotakin aivan toisesta kulttuurista tulevaa, mutta ei tämä suosikkieni listalle pääse.

Viimeisen viikon olenkin sitten palannut perusasioiden äärelle. Monet bussimatkat ovat sujuneet Summoningin soidessa, Sormuksen Ritarit kädessä. Kouluaikoina luin TSH:n noin kerran vuodessa, joten toistoja on kertynyt, mutta edellisen kerran tämä tapahtui lukiossa. Oli siis hyvä aika palautella mieleen vähän laajemman elämänkokemuksen perspektiivistä Tolkieninkin tuotosta. Samalla ajattelin hakea fiilistä ja ekstrainsipiraatiota kuukauden päästä uudelleenkäynnistyvään ropeemme. Ja sehän on onnistunut. Taru Sormusten Herrasta on itse asiassa juuri niin hyvä kuin ennenkin. Se on maagisen hyvä, eikä se tunnu edes tavalliselta kirjalta. Olen liian syvällä ja jouduin sinne liian nuorena, en voi paeta enää. Jos joku fiktiivinen maailma on omani, on se ehdottomasti Keski-Maa. Tolkienin tarinankerronnasta voin kuitenkin jotakin uutta sanoa tällä kertaa. En ole järin pitkällä, Viimapään kohdilla vasta, mutta muistan tyylin pysyneen samana läpi teosten. J.R.R. ei ole modernin kirjallisuuden puitteissa erityisen pätevä tarinankertoja. Hänen tyylinsä on hyvin deskriptiivinen, hän käyttää sivukaupalla aikaa jokapäiväisen sään tai tien mutkittelun kuvailuun kukkuloiden lomassa. Samalla hän jättää hahmot varsin pienelle kuvaukselle, ja hänen dialoginsa on auttamattoman vanhanaikaista, ehkä jopa jossakin määrin epärealistista. Toisaalta hän onnistuu punomaan historiaa ja suuren muinaisuuden tunnetta kuvailuihinsa todella taitavasti. Pomppiva Poni-luvun ensimmäiseen sivuun hän saa mestarillisesti mahtumaan kattavan historiallisen kuvauksen ja katsauksen niin Briistä, ei-numenorilaisesta ihmiskansasta joka sitä asuttaa kuin samoojistakin. Tolkienin teksti näyttää ja kuulostaa siltä mitä se onkin: kielitieteilijän intohimoiselta harrastukselta fiktiivistä historiaa kohtaan. Silti se on suunnattoman miellyttävää luettavaa. Lisää aiheesta varmasti jatkossakin, kun luen nuo läpi tässä hiljalleen. 

Kaikkien aikojen klassikko.

Elokuun aikataulut ovat mukavan täynnä; töitä, treeniä, mökkiä, ihmisiä ja ammuntaakin. Sopivat yhdistelmät tekemistä ja vapaa-aikaa, joka sekin tosin sisältää kaikkea yleishyödyllistä. Ensi viikolla aukeavat kurssi-ilmoittautumiset, ja viimeistään niiden myötä pääsee rakentamaan syksyn kalenteria toden teolla. Tällaista arjen ja loman välimaastossa majailua, loppukesästä ja alkavasta syksystä nauttimista sekä lomailujen myötä uudella virralla arkihaasteiden & projektien kimppuun käymistä.


The pines were roaring on the height
The winds were moaning in the night
The fire was read, it flaming spread
The trees like torches blazed with light


We pray, pray for the light to reign
We call, we call the day
We rise, pray for the wind to blow
We know, we know the way