sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Normiviikkoja ja matkailusuunnitelmia


Kaksi tiukkaa ja erinomaista viikkoa taas takana, loma sen kuin lähenee – enää vain viisi viikkoa. Ei sillä että katseet palavasti siinä olisivat, on tämä elämä niin mielekästä ettei tarvitse päivä laskea, mutta reissuun pääseminen on tietysti aina mahtava asia. NHL:n pudotuspelit alkavat myös reilun parin viikon päästä, ja vaikka arki tuskin antaa myöten niiden reaaliaikaiselle katsonnalle, on tuossa parikuukautisessa ajanjaksossa aina jotain taianomaista. Nämä kouluhommat eivät edelleenkään hirveää herkkua ole vaikka kohtuullisesti hoituvatkin, joten onhan se mukavaa ettei kovin kauaa jäljellä ole. Vastoin odotuksiani pääsin kuin pääsinkin tuon pedagogisten opintojen viimeisen tentin läpi, joten eipä tarvitse uusinnasta murehtia. Edelleen läpipääsyprosentti täydet 100 siis opintojen ajalta. Harjoittelumerkintöjäkin on kerääntynyt iloiseen tahtiin, joten omien tuntien pitämisen ohella ei mitään mahdottomia työmääriä ole edessä. Sosiologian tenttiluvut ovat hyvällä mallilla nekin, joten oikeastaan ainoa isompi haaste on seminaarityön aloittamisessa. Sen verran hyvin on aikaansaamisen luuta lakaissut tehtävälistojani viimeiseen pariin viikkoon, että tekosyitä tuon aloittamisen välttelyksi ei enää oikein ole. Ensi viikolla siis senkin pariin.

Sekä tämä että viime viikko kuluivat oikeastaan varsin identtisillä tavoilla, Viikissä ja tenttikirjojen parissa, yhden oman tunninkin pidin. Kumpanakin lauantaina duunivuorot sekä kovaa treeniä – tällä viikolla 6x ja viime viikolla tähänastisen vuoden kovin treeniviikko seitsemällä suoritteella. Reeni on sellainen päiviä rytmittävä tekijä, jonka puuttuminen vaikuttaa kyllä suuresti henkisesti vaikka vapaa-aikaa vapauttaakin. Siksi olikin hyvä palata tuon flunssaviikon jälkeen täydellä teholla salille, lenkkipolulle ja sählykentille. Mukaan on mahtunut myös ARU:a niin kokoustamisen, ammuntojen kuin oikein mainion paintball-päivän muodossa. Mainittakoon että kävin jättämässä aselupahakemukset poliisille ja ilmoittauduin syyskuussa järjestettävään Tough Viking-kisaan. Vaikka arki kuluu melko vähäisen puhtaan vapaa-ajan parissa - harjoittelu, treeni, tenttiluku ja erinäköiset juoksevat asiat / arjen pyörittäminen lohkaisevat ison prosentin ajasta - ei se ole ongelmallista. Pari tuntia illalla kun saa rauhassa vaikka lukea Vinland Sagaa hyvän levyn pyöriessä taustalla on rentoutuminen taattua. Velvollisuusvapaa aika tuntuu sitäkin paremmalta kun sitä on rajoitetusti – opettaahan jo taloustieteen perusteet, että mikä tahansa hyödyke menettää arvonsa jos sitä on saatavilla rajattomasti.

Paintballia.

Saatuani Irlannin matkasuunnitelmat valmiiksi, voisin hiukan syventyä aiheeseen ja matkojen suunniteluun yleisestikin. Tapoja matkustaa on monia, mutta omalla kohdallani tietty ennaltasäädetty rakenne on melko väistämätön, varsinkin näin yksin matkustaessani. En näe mitään syytä jättää liikaa muuttuvia tekijöitä auki, sillä se johtaa väistämättä epätehokkuuteen. Matkailu ei ole minulle mitään koomaamista rannalla / hotellissa / missälie, vaan aktiivista ajanvietettä. Pelkkä arkirakenteen hajottaminen riittää tekemään siitä vapauttavan ja virkistävän kokemuksen, puhumattakaan vieraiden kulttuurien ja uusien paikkojen tuomasta inspiraatiosta sekä uusien kokemuksien hyödyllisyydestä. En siis halua lähteä ulkomaille vain haahuilemaan, vaan matkalla on tavoitteet ja päämäärät. Matkan luonne tietysti vaikuttaa tähän – Vietnamiin lähden tutustumaan paikalliseen kulttuuriin sen tuntevan ystävän luo, johon muutenkin luotan alan ammattilaisena nähtävyyksien valinnassa. Samaten vaikka road tripillä on majoituksia turha hirveästi etukäteen varailla, kun on paljon joustovaraa päiväkohtaisessa etenemisessä. Irlannin tapauksessa vaihdan peräti kymmenen kertaa sijaintiani vajaassa kolmessa viikossa, jolloin majoitusten etukäteishankinta on varsin fiksu ratkaisu. Sain juuri tällä viikolla viimeisetkin hostellit bookattua, kuten myös muutaman aktiviteetin. Matkan suunnittelu, aikaavievää vaikka onkin, on melko mahtavaa ajanvietettä jo itsessään. Kaikki mahdollisuudet ovat auki, ja voit napsia toinen toistaan siistimmän kuuloisia paikkoja ja kohteita listallesi. Haahuillessa jotain jää varmasti näkemättä, vaikka varmasti sitten taas päätyy arvaamattomiin paikkoihin joita ei olisi ikinä löytänyt suunnitellessa. Irlanti on kuitenkin niin uskomattoman täynnä kiinnostavaa nähtävää, että melkein kaksi kuukautta menikin tuskastellessa sen parissa mitä on pakko nähdä ja mitä on jätettävä tuleville matkoille. On vain pakko hyväksyä, että kaikkea ei voi nähdä kerralla. Irlanti on ollut kärkikohteitani suunnilleen puolet elämästäni, ja lyhyttä Dublininreissua lukuun ottamatta en ole siitä muuta nähnyt. Tällä reissulla tavoite onkin siis muodostaa kokonaiskuva koko saaresta ja nähdä sen keskeisimmät paikat. On varsin todennäköistä, että reissun onnistuessa palaan maahan myöhemminkin. Koska uudet kokemukset ovat jees, oli nyt myös korkea aika kokea paitsi yksin matkustaminen, myös perinteinen hostellien dorm-elämä ja bussimatkustus. Siirtymät kaupunkien välillä tulen kulkemaan enimmäkseen busseilla, ehkä jokusen junilla, ja yhtä vaille kaikki majoitukset ovat halvimpia mahdollisia hostelleja isoissa yhteishuoneissa. Olen varsin suurpiiteinen majoittumisen suhteen, joten tuo sopii erittäin hyvin. Oikeastaan tämä muoto kiinnostaa tältä erää enemmänkin kuin kliiniset, muoviset hotellit nelinkertaisella hintalapulla.

Kaikki neljä reissua ovat siis jotakuinkin kasassa – Hampurin opintomatka, Irlannin vajaa kolmiviikkoinen kiertäminen, Hetta-Pallaksen vaellus ja Vietnamin heinäkuu. Yksityiskohtiahan nyt tulee hiottua lähtöön asti, mutta hyvältä näyttää, ja paljon levollisemmin lähtee sitten reissuun kun tietää mitä on tekemässä. Hyvä kesä tulossa.

Musiikin puolella on selvästi uuden musiikin kuukausi menossa, kun vakioartisteistani niin Stam1na, Ruger Hauer kuin Amon Amarthinkin julkaisivat uudet levyt. Kaksi ensimmäistä eivät ainakaan vielä miltään mullistavilta tuotoksilta vaikuta, mutta AA se jaksaa tuottaa laatua vuodesta toiseen. Jomsvikingilta on välittömästi jaettava heti suosikiksi noussut Way of Viking, johon joku on vieläpä tehtaillut komean videon suosikkisarjan Vikingsin kohtauksia hyödyntäen. Parhautta.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Takaisin harjoittelussa


Kovalla temmolla mennään ja pari viikkoa taas hujahtanut hetkessä menemään.

Viime viikolla oli niin kutsuttu väliviikko, eli ei luentoja tai muuta opetusta. Vietin sen tehokkaasti kirjaston kellarissa muutaman esseen taikoen, joiden myötä didaktiikka on nyt ohi. Kolme reeniä ja pitkästä aikaa reissu Varustelekaan kuului myös viikkoon, mutta merkittävintä oli koko viikonlopun kestänyt ARU:n ampumaharjoitus Padasjoella. Noin kolmetoista tuntia ampumista, oheistoimintaa, saunomista, hyvää seuraa ja paljon aseita. Hieno viikonloppu ja loistavaa nollausta, tuli ulkoiltua kunnolla talvisissa maisemissa. SRA-koekin meni läpi, joten nyt voi sitten virallisesti alkaa osallistua tuohonkin toimintaan.

Leireilyn oleellinen osa, makkaranpaisto saunomisen yhteydessä.

Tällä viikolla koitti paluu Viikin normaalikouluun syventävään harjoitteluun, joka tosin on sisällöllisesti hyvin yhdenmuotoinen perusharjoittelun kanssa. Eli melko lailla saman toistoa, tässä onkin lähinnä ollut sellainen fiilis että “eikö tämä tullut jo kertaalleen tehtyä”. Omien oppituntien pitäminen on aina kehittävää, ja ensimmäinen onkin ensi viikolla vastassa jo. Muuten mennään suoritusmoodilla. Aloitin kuitenkin merkintöjen keräilyn tehokkaasti, parempihan ne on hoitaa alta pois, varsinkin kun on kovin aikaavievää toimintaa. Ainakin tulee oltua paljon koneella, saa asioita tehtyä.
Pari treeniä, salia ja sählyä, mutta pienimuotoinen kevätflunssa pakotti pysymään poissa salilta loppuviikon. Lauantaina olin töissä ja ihan kavereiden kanssa, sunnuntaina jatkui ropettaminen Keski-Maa-kampanjan muodossa. Sain myös kesän suunnitelmia taas kasaan muutaman harppauksen verran. Asunnon alivuokrauksen pitäisi olla hoidossa, Irlannin kuviot selkiytyvät, Lapin vaellusmatka alkaa olla kohtuullisesti suunniteltu, ja nyt tärkeimpänä lisäyksenä Vietnamin lentoliput on ostettu. Ho Chi Minch City siis kutsuu kolmeksi viikoksi heinäkuussa. 

Kevät.


Hieman meinaavat tekemiset kasaantua, varsinkin tuon harjoittelun alkamisen myötä taas. Onneksi oli muistissa kuinka paljon aikaa koko suoritus vaatiikaan, ettei ihan puun takaa tullut. Muutaman aktiviteetin on suosiolla joutunut siirtämään tuonnemmas tehtävälistoilta – gradulukemiset ja maalaus on minimoitu varsin pitkälti “jos ekstra-aikaa löytyy”-kategoriaan, ja suunniteltua matematiikan kertausta joutuu jälleen lykkäämään. Resurssienhallinta on vahvimpia osaamisalueitani, ja siihen sisältyy myös kyky myöntää resurssien rajallisuus. Nyt fokus on, ikuisen treenin ohella, vielä jonossa olevien koulutöiden hoitamisessa pois alta (harjoittelu, sivuaineseminaari, urbaanisosiologian tentti ja mahdollinen pedagogisen tentin uusinta), kesän suunnitelmien viimeistelyssä sekä muutamassa valikoidussa harrastuksessa, lähinnä ARU:n toiminnassa ja ropen pyörittämisessä.

Maaliskuinen auringolasku.

Tuosta ropesta voisikin mainita. Viisi pelikertaa on nyt takana vetämääni peliä, ja ero vuosien takaisiin peleihin on huima. Pelaajien taso on huomattavasti korkeampi, ja koko peli tukee narratiivista lähestymistapaa aivan eri tavalla kuin ennen, mutta huomaan myös suurta kehitystä omassa pelinjohtamisessani. Kognitiivisten kykyjen kehitys on selvästi parantanut pelinhallintakykyä ja oleelliseen keskittymistä. Roolipeli on, ennen kaikkea, yhdessä luotu, jaettu ja koettu tarina, jonka funktio on hahmoissa – pelinjohtaja tarjoaa vain raamit tälle, ja pelin pitäisi tukea sitä ennen kaikkea. Omat pelimaailmani ovat aina olleet perusidealtaan sellaisia, että ne pyörisivät ilman pelaajiakin – ts. mahdollisimman “realistisia”. Samalla pelaajien täytyy kuitenkin tuntea teoillaan olevan merkitystä. Balanssi tämän pelimaailman realistisuuden (fiktiivistä realismia? Onko sellaista edes olemassa? Ehkä tulisi puhua immersiosta ennemmin) ja pelaajahahmojen merkityksen välillä on hienovarainen ja yksi merkittävimpiä pelin dynamiikkaan vaikuttavista tekijöistä. Siinä on edelleen kehitettävää, mutta hallitsen sen selvästi paremmin kuin männävuosina. Osaan nykyisin myös luoda tarinan kaarelle pitkäjänteisen rakenteen, joka selvästi ohjaa ja rytmittää peliä, kuitenkin jättäen liikkumatilaa niin pelaajien teoille kuin satunnaisfaktoreille riittämiin luodakseen illuusion vapaasta pelimaailmasta jota pelin koheesio vaatii toimiakseen.

Fiktion ja nk. eskapismin merkitystä voisi muutenkin analysoida. Usein kun vielä oli aktiivinen virtuaalipelaaja, sitä kuuli argumentteja pelimaailmoihin pakenemisen haitallisuudesta. Itsekään en enää pidä pelaamista juuri virtuaalisessa muodossaan erityisen rakentavana, se on melko passiivista ajanvietettä, mutta loppupeleissä itse “todellisuuden” pakenemisessa ei ole mitään ongelmallista. Hyvin, hyvin harva ihminen, jos kukaan, elää sataprosenttisesti tätä todellisuutta. Ilman että menemme edes eksistentialistisesti miettimään todellisuuden subjektiivisuutta, voimme todeta että ihminen on läpi historiansa harjoittanut fiktiota – aina korkeakulttuurin ylevimmistä muodoista halvimman mahdollisen pulp-fiktion kautta tosi-tv:hn. Itse tietysti arvotan fiktion eri muodot selkeään hierarkiaan, eikä puhtaan passiivinen viihde juurikaan pisteitä saa. Fiktion, oli se sitten vaikka elokuva, kirja, peli tai maalaus, yksi fundamentaalisista tarkoituksista itselleni on sen inspiroivuus. Se stimuloi omaa luovuutta, antaen sille kasvualustan jonka kautta tuottaa jotakin omaa, oli se kuinka näennäisen vähäpätöistä tahansa. Ihmisen yksi perustarpeista – ehkä jopa voimakkain, mm. Maslowin tarvehierarkian mukaan – on produktiivisuus, tuottaminen, nk. “itsensä toteuttaminen”. Yhtä kaikki, en pysty näkemään esimerkiksi pelaamista monissa muodoissaan tai elokuvien ja sarjojen katsomista mitenkään itseisarvoisen negatiivisena asiana. Osana muuten tasapainoista elämää ne ovat mielekäs tapa antaa ajatuksille siivet.

Lyhyesti ja ytimekkäästi tällä kertaa. Musiikkielämä voi kyllä erinomaisesti, nyt viimeistään kun sain hankittua uuden puhelimenkin ja siihen Spotifyn, edellisestä luuristani oli aux-liitäntä hajonnut ajat sitten. Jaetaan nyt sen kunniaksi muutama kevääseen sopiva biisi, kolmelta viime viikkoina eniten kuuntelemaltani artistilta. Kaikki komeita kappaleita omalla tavallaan.