maanantai 15. toukokuuta 2017

Farewell

Kaikella millä on alku, on myös loppu.

Aloitin tämän blogin kesällä 2012, lähes viisi vuotta sitten, suuren elämänmuutoksen myötä. Varusmiespalveluksesta kotiutuneena, ensin epätietoisuus, sitten työpaikka ja lopulta opinnot edessäni, kaipasin uutta itseilmaisun muotoa ja tätä kautta sen löysin.

Nyt olen seuraavan suuren elämänmuutoksen kynnyksellä valmistuttuani onnellisesti neljässä vuodessa filosofian maisteriksi. Sykli on kulkenut loppuunsa ja uusi on alkamassa. Valmistumisen, muuttuvan työelämän, tulevien jatko-opintojen ja ensi kertaa toisen ihmisen kanssa yhteistä kotia rakentamaan alkaessa on edessä uusi suuri käännekohta uusine haasteineen. Pitkin kevättä olen hiljalleen valmistellut elämäni palasia muutosta varten. Tämä blogi kuuluu niihin jotka jäävät nyt päättyvään elämänvaiheeseen.

Loppukevät on kulunut rauhallisesti puolittaisin lomatunnelmin. Olen ottanut rennosti, kiireettömästi, hoitaen projekteja pala palalta loppuun. Olen tehnyt töitä ja treenannut tuttuun tapaan, mutta ennen kaikkea elänyt kuluneeseen neljään vuoteen nähden kevyellä rytmillä - jolla aion myös jatkaa vastedeskin. Vähemmän intensiivinen elämäntapa kutsuu.

Kuluneiden parin kuukauden aikana olen lukenut Sodan ja Rauhan, Timo K. Mukkaa ja George R.R. Martinia. Olen pelannut Andromedan lähes loppuun, maalannut, järjestellyt valokuviani vuosien varrelta isolla kädellä, katsellut dokumentteja, suorittanut viimeisiä velvollisuuksiani yliopistolla, aloittanut jatko-opintoihin valmistautumisen ja allekirjoittanut uuden vuokrasopimuksen. Kävin Tampereella sotilaspartiotaitokilpailussa ja viikko vierähti Ateenassa opintomatkalla matkanjärjestäjinä hyvinkin onnistuneesti. Kesä näyttää hyvinkin kutsuvalta ja kaikin puolin juuri niin hyvältä kuin elämä yleensäkin nykyisin. Mutta niistä sitten jo jossakin ihan muualla.

Hei siis. Pax vobiscum.



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Gradu ohi.


Tänään palautin lopullisen version gradustani. 



Jatkan hiljalleen aloittamaani kevyttä laskettelua uusia tuulia kohti. Tyhjennän pala kerrallaan vertauskuvallisen pöytäni siinä vielä lojuvista lukuisista projekteista enkä ota uusia kuormia lähitulevaisuudessa. Mitä nyt työvuoroja teen. 

Neljä vuotta yliopistoa ja 4kk intensiivistä gradun kirjoittamista. Nyt on sekä ansaittua että syytäkin ottaa rauhallisemmin. Hyvä metodi toteuttaa tätä on muun muassa viime viikolla julkaistu Andromeda.

Life is good.




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Graduhyrinää

Viikot etenevät ja kesä lähenee vuotuisen syklin saavutettua jälleen kerran sen pisteen, jossa aamuisin voi nauttia valosta. Aina sama energisoiva efekti ja joka kerta se ilahduttaa yhtä paljon.

Alkuvuosi on mennyt melkoisessa mankelissa, ja niin kauan kun gradu on vertauskuvallisella pöydällä, ei täydellistä lepoa tule löytymäänkään. Samalla kuitenkin ajattelen nyt jo jopa pienellä haikeudella post-gradu-aikaa, sillä en ole vielä kertaakaan kokenut niitä kuuluisia epätoivon hetkiä tämän opinnäytteen kanssa. Seminaarityön palautekin oli sen verta positiivista että on voinut todeta tehneensä oikeita asioita. Tämä vahvistaa intuitiotani tutkijan uran realistisuudesta itselleni. Vaikka huomiotani vaatii lukuisa joukko muitakin aktiviteetteja latinanopinnoista ammuntoihin, on gradu tällä hetkellä oikeastaan yksi arkeni miellyttävimmistä palasista, ja viihdyn sen parissa erittäin hyvin. Oli kyseessä artikkelien lukeminen, raakadatan kirjoittaminen, editointi tai teoreettisen viitekehyksen pohdinta, on gradun parissa vietetty aika lähes poikkeuksetta mukavaa, palkitsevaa ja vahvasti immersoivaa. Se ei myöskään vaadi juurikaan ponnistuksia, ns. draivi löytyy aina tarvittaessa ja tulosta syntyy vaikka en ehdikään edes puolia päivistä viettämään gradun parissa. Oman laajamittaisen työn luominen ja hiominen huippuunsa on yksinkertaisesti niin sisältörikasta toimintaa että sille on hankala löytää verrokkia.

Samalla gradun työstäminen herättää laajemminkin ajatuksia akateemisista intresseistä. Vaikka käsittelen työssäni etnistä identiteettiä, sen muodostumista ja sitä representoivia symboleita, pääsen tuskin pintaraapaisua syvemmälle tämän mittaisessa ja luonteisessa työssä. Maisterin papereiden lisäksi yliopistosta jää käteen kyllä selkeä fokus omista kiinnostuksen osa-alueista, jotka liikkuvat mikrososiologian, ryhmädynamiikan, sosiaalisen identiteetin, sosialisaation ja oppimisprosessien ympärillä. Ihmisen toiminta, kehittyminen ja identifioituminen erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa ovat rajattoman kiinnostavia teemoja. Vie tieni kesän jälkeen sitten jatko-opintoihin, peruskoulun opettajaksi, molempiin tahi jonnekin aivan muualle, tiedän että tulen jatkamaan näihin teemoihin paneutumista. Akateemisuus ja oppiminen eivät rajoitu institutionaaliseen muotoonsa.

Gaimanin Sandman tarjoaa inspiraatiota ja paralleeleja intresseihini.

Gradun kanssa käytetyn ajan loistaessa Silmarilin lailla arjen kruunusta täytyy puolustaa kyllä muitakin aktiviteetteja, sillä elämästä ei todella löydy tälläkään hetkellä mustempia kohtia. Vaikka joka päivä en pompikaan riemusta, ei se tarkoita ettenkö olisi onnellinen. Elämä on todella hyvää. Siihenkin vain tavallaan tottuu niin että tunteessa kieriminen menettää merkityksensä. Viimeinen vuosi on nostanut riman niin korkealle, että harva asia saa aikaan erityisen hypen tai tyytyväisyyden hyrinän. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö arvostaisi elämääni ja sen elementtejä, pienimmästä suurimpaan. Mitä enemmän yksittäiset satunnaiset faktorit tuottavat mielihyväpiikkejä, sitä epästabiilimpi elämä kokonaisuudessaan luultavasti on; tällöin hyvä tuntuu niin mahtavalta siksi että vertailupohja, ts. arki, ei olekaan sitten niin hyvää. Nautin joka päivästä, siksi sieltä ei nouse yksittäisiä asioita kovin voimakkaasti irti. Kuvaaja on hyvin tasainen.


Edellisen päivityksen teemaa jatkaakseni, ovat alkuvuoden päiväni sisältäneet myös kiitettävästi rauhaa. En ole joutunut työskentelemään myöhäisiltaan asti, ja jos niin olenkin tehnyt, on se ollut siksi että gradu on vienyt mukanaan enkä ole malttanut sitä lopettaa. En ole haalinut uusia aktiviteetteja, mutta sen sijaan syventynyt olemassaoleviin ajan kanssa, mikä on ollut varsin palkitsevaa. Arjen kulmakivien opiskelun, treenin ja reserviläistoiminnan välissä, työntekoa unohtamatta, tulee olla se eheyttävä ja palauttava liima, joka koostuu tarkoin valituista leisure activities. Viimeisen kuukauden sisään Hayao Miyazaki, Neil Gaiman, Leo Tolstoi, live-Primordial ja muutama pelipäivä Elder Signin sekä ropen parissa ovat edustaneet tätä.

Seuraavaksi suuntaan loppuviikoksi Saksaan. Irtiotot arjesta, sanan eskapistisista nyansseista huolimatta, ovat tervetulleita arjen vaalijoillekin jo tuomansa tuoreen perspektiivin myötä. Mitä tahansa asiaa liian kauan läheltä tarkasteltuaan tulee sille sokeaksi, jolloin pieni etäisyyden ottaminen tuo uutta virtaa ja ideoita. Tämä toimii niin graduun kuin mihin tahansa muuhunkin vallitsevaan teemaan.


torstai 19. tammikuuta 2017

Smooth sailing

Viisi viikkoa enemmän tai vähemmän intensiivistä gradun (seminaarityön) kirjoittamista takana, ja hiljalleen alkaa näyttäytyä tämäkin prosessi erilaisessa valossa. Nyt seminaarityö on viimeisiä editointeja vaille valmis, ja jälki on jotakuinkin niin laadukasta kuin uskalsinkin toivoa. Ensi viikolla saan palautteen ylempää, minkä jälkeen sen mukaiset editoinnit ja niin sanotusti round 2, toisen gradunpuolikkaan aloittaminen. Sitä ennen hengähdän pienen hetken kuitenkin.

Tuo julkisoikeuden tentti, jonka kanssa tuskailin kuukausi takaperin, meni sitten lopulta uusintaan ja nyt viime viikolla oletettavasti viimeinkin läpi. Niin sitä piti täysi suora saada vielä yliopistouralta viimeisessä tentissä, ja nyt löytyi tilastoista kaikki arvosanat hylätystä vitoseen. Nyt tuon tentin aiheuttamien harmaiden hiusten poistumisen sekä semmatyön häämöttävän palautuksen myötä olenkin hiukan kasannut ajatuksiani alkaneesta vuodesta. Koulutöiden loppusuoran ohella aikakaudenvaihdosta merkkaa myös nurkassani nyt viikon verran hyrrännyt pöytäkone sekä näin varttuneen akateemikon habitukseen sopivien silmälasien hankinta.

Viime vuonna vakiinnutin monia uusia intressejä kiinteiksi palasiksi elämää vaikka ohjauduinkin vielä jossakin määrin kokemuspainotteisesti. Elämäntapa, intressit ja aktiviteetit solidifioituivat vuoden kuluessa niin vakaasti, että ne pyörivät tähän mennessä käytännössä autopilotilla. Lisäksi alkusyksystä asti nähtävissä ollut selkeä mielensisäisen painopisteen ja sisäänpäinkääntyneisyyden fokuksen jatkumo ei näytä laantuvan. Viime vuosi oli koherentein ja tasapainoisin elämässäni, ja opin ennen kaikkea suhteellisuudentajua. Vahvasti ”kaikki tai ei mitään”-orientoituneena suorittajaluonteena tämä on ollut selkeä kasvun paikka ja varsin tervetullutta.



Tältä vuodelta en kaipaa Suuria Seikkailuja. Enemmänkin tiivistämistä, projektien hoitamista kunnialla ja rauhassa loppuun, aikaa ajatella ja olla. Kesälle ei ole tällä hetkellä mitään tiedossa, jos nyt Lapin reissun pääsisi tekemään. Nykyisen tasapainon ylläpitäminen elämän osa-alueiden välillä takaa hyvinvoinnin, sillä olen saavuttanut aikaa sitten tämän elämänvaiheen optimitason. Vuodesta on siis luultavasti tulossa toki aktiivinen ja aikaansaava, mutta myös ehkä vihdoin edeltäviä pykälän verran rauhallisempi. Samalla kuitenkin oleelliseen fokusoituminen, tehokkuus, metakognitio, omien intressien kuunteleminen ja nonkonformisuus ovat kasvaneet siinä määrin, että jos nyt rauhallisempaa vuotta odotankin, tulosta syntyy varmasti. Gradu, jatko-opiskeluja pohjustavat juuri jatkuneet latinanopinnot sekä eventually tutkimussuunnitelman luonti, sekä työt, niin nykyiset kuin toivottavasti kesällä jossakin muussa muodossa, toteutuvat kaikki varmasti sillä taatulla laadulla mihin olen tottunut. Tuo suhteellisuudentajun kasvu ja kliseinen itsensä kuunteleminen vain tuovat tasapainottavan elementin niin ettei joka ilta tarvitse yöhön asti tulosta tahkota. Vaikka pidänkin kerralla projekteihin kunnolla uppoutumisesta, niiden vastapainona toimii sitten vähintään kokonaisia vapaapäiviä joka viikolle.




Varmasti jotkin asiat muuttuvat jälleen vuoden aikana, kaikkien vuosien ollessa erilaisia ja nyt alkaneen sisältäessä joitakin suurempia kysymysmerkkejä kuin moni edeltävä. Kokonaistasapainon en usko silti juuri muuttuvan. Pohjimmaiset arvoni, abstraktiot, ovat selkeämpiä ja tiiviimpiä kuin aiemmin, ja niiden mukaisesti eläminen on keskeisintä. Metafyysisen todellisuuden palaset jotka liitän jokapäiväiseen elämääni ovat vain näiden arvojen manifestaatio ja intressien ilmentymiä. Siksipä en koe oleelliseksi enää täälläkään analysoida treeniohjelmani mikromanagerointia, viimeisimpiä katsomiani elokuvia tai muita arkisisia yksityiskohtia: aktiviteettini ovat vakaita ja merkityksellisiä, mutta ne ovat sekundäärisiä, eikä niitä ole syytä ylikorostaa. Aktiviteetteihin liittyen voi tosin vielä kerran alleviivata luovan työn tekemisen merkitystä itselleni. Se on yksi suurimpia avainpalasia onnellisuudelle, eikä sen muoto sinänsä ole oleellinen, kunhan se on osa päivittäistä elämääni. Tämän oivaltaminen ohjaa minua entisestään enemmän tutkijanuran suuntaan.